torstai 27. joulukuuta 2018

Sabba sankhara nirodha

On olemassa kehomielen tila, missä olet täysin tietoinen, mutta et tietoinen mistään. Tarkemmin sanoen, sinä et ole tietoinen mistään, koska sinä et ole tietoisuus, on vain tietoisuus, joka on tietoinen itsestään tai ei yhtään mistään. Kuvaus on paradoksaalinen, mutta kokemus itsessään ei ole paradoksaalinen missään määrin.

Onko kokemus sitten tavoittelemisen arvoinen? Mikäli ajattelee, että tuollaisen tilan saavuttaminen ratkaisee kaikki oman elämän ongelmat, tuo rikkauksia, mainetta tai kunniaa, niin sitten kokemuksessa ei ole mitään saavuttamisen arvoista. Mikäli taas haluaa kokea tilan, jossa ei halua mitään ja jossa ei ole mitään epätyydyttävää, niin sitten moisen tilan kokeminen on arvokasta. Tulee tietoiseksi siitä, että maailma on täynnä kärsimystä, kärsimyksen alku on itsekäs haluaminen (haluamisen alku on uskomus siihen, että olemme erillisiä ja maailmasta riippumattomia) ja oikeita ohjeita noudattamalla, kärsimyksellä on loppu.

Kun nirodhi -tila loppuu, maailma palaa kokonaisuudessaan takaisin paikalleen ja jatkaa menoaan. Maailman jokainen atomi syntyy uudestaan ja uudestaan joka hetki tietoisena toisista atomeista. Jokaisella atomilla on nirodhi -tila ja niillä on samsara -tila, joiden kanssa ne vuorottelevat. Atomit eivät kuitenkaan ole olemassa, jos joku ei niitä katso. Kuka niitä katsoo, on se sama tietoisuus, josta ne pomppaavat esiin ja johon ne katoavat. Maailma on pelkkä prosessi.

Miltä nirodhi sitten tuntuu? Sitä on vaikea kuvailla, mutta kuvittele tila, missä näet pelkkää mattamustaa pintaa, jolla on loputon syvyys ja ei syvyyttä ollenkaan -- eikä ole väliä ovatko silmäsi auki vai kiinni. Korvissasi kuuluu pelkkää ininää tai kohinaa, mielessä ei ole sanoja tai jatkuvaa loputonta kommentointia. Kehotietoisuutesi on tyhjä, et tiedä istutko vai makaatko. Kun popsahdat nirodhista takaisin samsaraan, et ole varma onko aikaa kulunut sekuntti vai tunti. Mikäli kuuntelit musiikkia youtubesta tai CD:ltä meditoidessasi, todennäköisesti huomaat levyn pysähtyneen. Pompsahtaessasi takaisin nirodhista, saatat ensin kysyä itseltäsi, että tulitko nukahtaneeksi, mutta tarkemmin reflektoituasi, toteat, että olosi on niin virkeä ja ei-uninen, että kyse ei ollut nukahtamisesta.

Miten nirodhin voi sitten kokea? Keskeistä on sitoutua rehellisyyteen, eli lopettaa valehtelemisen kaikessa elämässään. Tämän lisäksi kaikenlainen juoniminen, kieroilu ja maallisten asioiden ahneudesta kumpuava haluaminen pitää saada loppumaan. Tähän nyt luonnollisesti sisältyy varastaminen, tappaminen ja muunlainen toisten vahingoittaminen. Vaikka olisit kuinka tunnukylmä, autistinen tai psykopaattinen, tuollaiset teot ja niistä johtuva käyttäytyminen (mm. kiinni jäämisen vältteleminen) vaatii niin paljon aivokapasiteettia, ettet voi rauhassa keskittyä nirodhin saavuttamiseen. Nirodhi ei ole epäinhimillinen tila eikä mitenkään mahdoton tavalliselle ihmiselle, mutta sen kokeminen vaatii sitoutumista. Näillä moraalisilla asioilla ei sinänsä ole väliä mistään transendeteista tai ultimaattisista tuomioon johtavista syistä. Näillä asioilla on merkitystä pragmaattisesta syystä: et voi itse vapautua kärsimyksistä, jos propagoit niitä maailmassa. Tuskin kukaan haluaa kärsiä, joten, kannattaa vain lopettaa kärsimyksen propagoiminen maailmassa, niin vapautuu siitä itsekin.

Moraalisen käyttäytymisen lisäksi/jälkeen pitää käydä läpi kaikki elämän traumat mitä on itse kokenut ja kurjuudet mitä on tehnyt toisille ihmisille. Eli miten se tehdään? Istut hiljaisuudessa, keskityt hengitykseen ja olet tietoinen kehostasti, etkä tartu ajatuksiin. Pikkuhiljaa kaikki ryönä tulee pinnalle, kun olet katsonut jokaista ryönää tai ryönän murua täydellisen rauhallisuuden tunteen vallitessa, ne irtoavat kehomielitietoisuuden verkosta ja katoavat tyhjyyteen. Ne eivät palaa enää häiritsemään olemistasi, eivätkä sen jälkeen enää propagoi käyttäytymisen tai mielellisten refleksien muotoja, jotka sitoisivat sinut syvemmälle siihen verkkoon. Mielesi vapautuu menneisyyden taakasta ja rupeat oivaltamaan, että vain nykyhetki on totta ja vain nykyhetkellä on merkitystä. Väärydet mitä on itse kokenut ovat useimmiten suuttumusta ja katkeruutta, kurjuudet mitä on tehnyt toisille ovat useimmiten syyllisyyttä ja katumusta.

Tällaisen prosessin läpikäyminen ei tietenkään ole kivaa missään määrin. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että prosessi toimii ja ainoa rankaisu mitä prosessista seuraa on se rankaisu mitä aiheutat itse itsellesi pitämällä kiinni menneistä. Huomaat, että kun koet katkeruutta, se olet sinä joka kärsii. Huomaat, että kun koet syyllisyyttä, se olet sinä joka kärsii. Kaikki kurjuudet mitä olet tehnyt toisille ovat tallentuneena jonnekin kehomielitietoisuutesi kentässä. Kaikki. Aivan kaikki ja monet niistä saattavat kasautuessaan saada aikaan kaikenlaisia psykosomaattisia oireita, jotka saattavat tuntua hyvinkin fyysisiltä. Monet myös hyvinkin fyysisiksi luulemasi taudit ja oireet saattavat tämän prosessin läpikäytyäsi peruuntua tai kadota. En yhtään ihmettelisi, jos löytyisi joku yhteys purifikaatioprosessin ja epigeneettisten mekanismien välillä. Toinen hyvä uutinen tämän kivuliaan prosessin läpikäymisen suhteen on se, että olet elänyt elämässäsi laskettavan määrän päiviä ja vaikka joka päivä olisit tehnyt 10 mokaa tai virhettä, se on silti äärellinen määrä asioita. Kun purifikaatioprosessi käynnistyy se voi kiihtyä niin paljon, että saatat onnistua päästämään irti sadoista virheistä päivän aikana. Kivaa se ei ole, mitä vähemmän vastustat ja mitä enemmän otat vastuuta, sitä nopeammin kura ja ryönä virtaa ulos.

Kun tämä puhdistumisprosessi on edennyt riittävän pitkälle, keskittymiskykysi on automatisoitunut. Mielesi, joka on oikeastaan kokoelma satoja tai tuhansia sokeita mekanismeja, on purifikaatioprosessin myötä yhdentynyt sen tavoitteen ympärille, että haluat tämän jatkuvan kärsimyksen, ahdistuksen, inhon, pelon ja suuttumuksen kierteen loppuvan. Sitoudut siihen, että et halua tätä enää. Tämän mielipuolisuuden on loputtava. Huomaat myös, että joka kerta kun joku iso petos tai trauma tulee käsitellyksi, kehosi tuntuu selvästi kevyemmältä ja mielesi vapaammalta. Prosessi palkitsee reaaliajassa, jos mieltään vain tarkkailee oikein.

Ennemmin tai myöhemmin kehomielesi on niin yhdentynyt, että kykenet aistimaan koko kehon yhdellä hengityksellä. Tämä tuntuu siltä kuin kehon pinnalla olisi tuhansia pienenpieniä tuikkivia tähtiä. Kun jatkat tämän kehomielitietoisuuden tilan meditointia rupeat näkemään suljettujen silmiesi takana kullankelltaisen valon ja kuulet korvissasi kohinaa tai ininää. Kun tarkkailet tuota tilaa, näet sen väreilevän. Tuo väreily kattaa lopulta aivan kaiken sekä tuntoaistisi että näköaistisi. Näet joka hetki pisteitä jotka väreilevät aivan kaikkialla. Kun avaat silmäsi tuo väreily on kuin photoshop layeri joka on läsnä kaikilla pinnoilla mitä tarkkailet. Tämä on kypsän tason oivallus siitä, että kaikki on pysymätöntä. Se on niin kypsä, että siitä on tullut osa arkielämäsi havaintojärjestelmää.

Tässä vaiheessa tai jo ennen tätä vaihetta tai sen kanssa samaan aikaan kypsyvä oivallus on se, että olet tietoinen maailmasta aina aistimustesi kautta. Koet mitä tahansa ne ovat aina aistimuksia. Tämän lisäksi, aistimusten takana tai "seassa" tai sisällä ei ole mitään sen syvempää. Mikäli koet pääsi sisällä lauseen, koet sen kokonaisuutena. Sen takana ei ole mitään sen syvempää, joku sokea algoritmi muualla kehomielitietoisuuskentässäsi on vain sylkenyt idean tai kuvan kokonaisuudessaan tietoisuuteesi ja siinä se on ja kohta se katoaa. Kuva voi koostua pikseleistä, mutta pikseleiden takana ei ole mitään. Mikäli koet kehosi yhdellä henkäyksellä, pikkuhiljaa rupeat huomamaan, miten kehon kiinteyden kokemus on myös mielesi tuotetta. Tämän blogikirjoituksen takana ei ole mitään syvempää todellisuutta tai totuutta, tämä on vain kuuta osoittava sormi, mutta ei kuu. Tätä tarkoitetaan sen oivaltamisella, että kaikki on tyhjää. Kaikki asiat koostuvat mielen tuotteista, ovatpa ne sitten kehosi ulko- tai sisäpuolella, etkä koskaan pääse käsiksi (mielesi avulla) ultimaattiseen todellisuuteen tai siihen koneistoon, joka tuottaa tämän kaiken fenomenaalisen maailman.

Aistimukset ovat siis ainoita asioita mihin koskaan ikinä pääset käsiksi, tämän lisäksi tässä vaiheessa mielesi toimii niin nopeasti, että huomaat aistimusten tulevan ja katoavan n. 10-20 kertaa sekunnissa joka hetki, jos vain keskityt hieman. Tässä vaiheessa olet myös oppinut sisäistämään sen, ettei aistimuksiin, ajatuksiin tai muihin vastaaviin ole järkeä kiinnittyä. Olet oppinut rentouttamaan sen mekanismin mielestäsi, joka pitää kiinni kullakin hetkellä koetusta todellisuudesta.

Siinä vaiheessa kun tyhjyyden ja pysyvyyden oivallukset ovat kypsyneet ja kykenet istumaan paikallasi 2-3h ja kokemaan tuon kullankeltaisen valon silmiesi takana rupeat pikkihiljaa oivaltamaan, ettei se kangas, johon mielen sisällöt heijastuvat ole sama asia kuin mieli. Mieli tuottaa tyhjiä havaintokokonaisuuksia ja ne heijastuvat jotain taustaa vasten tai ne ovat kuin hetkellisiä savupilviä jotka ilmestyvät avaruuteen ja katoavat. Tässä vaiheessa joudut keskittymään kaikella kyvylläsi, mutta rennosti, lepäämään tuossa kullankeltaisessa valohohteessa (joka on kehomielesi totaliteetti). Seuraavaksi yrität löytää tuon kentän keskuksen ja esität itsellesi yksinkertaisen kysymyksen: "Kuka on tietoinen?" tai "Mikä on tietoinen?". Mikäli vastauksena on pelkkä syvä hiljaisuus oivallat, että tuokin lause ilmestyy tyhjästä on tyhjä/sokea ja vain leijuu jossain kokemuskentässä ja katoaa. Kokemuskenttä ei ole sama kuin mielen mekanismi, joka tuottaa puhetta. Kokemuskenttä ei ole sama asia kuin tuo lause ja huomaat, ettei tuo kentän keskipiste enää ole paikoillaan. Se katoaa jonnekin eikä palaa takaisin. Tuo kentän keskus olikin illusorinen mielen luoma tyhjä ja arbitraarinen ilmiö. Sinä olet illuusio, on vain tuo kokemuskenttä, joka jatkaa väreilyään. Et ole edes tuo kokemuskenttä. Onko tämä siis nirodhi? Ei ole, mutta se osoittaa sen, ettei minää ole olemassa ja se osoittaa sen ettei tämän maailmankaikkeuden kokija ole mielesi luoma illuusio sinuudesta/minuudesta. Mieli on kasa sokeita prosesseja, jotka toimivat jossain tuon tietoisuukentän toisella puolella ja sylkevät lopputuloksensa siihen kenttään. Oli kyseessä sitten refleksinomainen tarttumismekanismi ("Tämä on minun kuppini") tai ajatus siitä, että "minä olen jossain täällä pääni keskellä".

Mikäli kaikki on mennyt hyvin olet sisäistänyt tässä vaiheessa kärsimyksen luonteen, pysymättömyyden, minän illusorisuuden ja kaiken tyhjyyden (kaikki on mieliobjekteja, joilla ei ole sen syvempää olemusta) ja ne ovat pysyvä osa havaintojärjestelmääsi ja toimivat kutakuinkin reaaliajassa. Keskeisin ja tärkein osa oivalluksia on Keskinäisriippuvaisen syntymän oivallus (engl. Dependent Origination; palin kielellä paticca samupadda). Kyse on mielen mekanismista joka toimii kymmeniä kertoja sekunnissa joka hetki ja se selittää sen, miten kärsimys oikeastaan syntyy ja mikä on se mekanismi sen taustalla. Eli homma toimii näin: aluksi joku asia koskettaa subjektiivista tietoisuuttasi ja välittömästi sen jälkeen järjestelmä arvioi sen joko positiiviseksi, neutraaliksi tai negatiiviseksi. Tämän jälkeen aktivoituu himo/halu, joka ilmenee joko tarttumisena tai välttelemisenä suhteessa objektiin. Tämä taas laukaisee tavoitteen toimia, minkä seurauksena tapahtuu teko, joka on joko ajaa meitä kohti tuota objektia tai poispäin objektista.

Esimerkiksi sieraimiisi leijuu hillomunkin tuoksu, se arvioituu positiiviseksi ja herää himo lähestyä hillomunkkia, aikomus lähestyä hillomunkkia ja lopulta askel kohti hillomunkkia. Tämä kehä toistuu joka hetki kehomielitietoisuudessamme jatkuvalla syötöllä ja pätee niin muistoihoin, asenteisiin, autoihin, musiikkikappaleisiin kuin traumoihin, oksennuksiin, nettipornoon kuin mihin tahansa muuhunkin. Tämä looppi tai kehä on se mikä saa samsaran aikaiseksi ja englannin kielisessä buddhalaisuudessa siitä puhutaan termeillä "cycle of becoming". Tämä syntymän kehä on riippuvainen koko siitä maailmankaikkeudesta, joka sen olemassaolon mahdollistaa. Siksi siitä puhutaan myös keskinäisriippuvuden oivalluksena. Tarvitaan monimutkainen maailma, jossa himon myötä tapahtuva tarttuminen objekteihin luo uuden hetken (tämä on jälleensyntymä), johon aikaisemman hetken "karma" siirtyy. Tämä kehä on kärsimyksen ja epätyytyväisyyden kehä.

Tätä oivallusta varten sinun pitää istua meditaatiossa ja tarkkailla jokaista objektia joka tietoisuuteesi ilmestyy ja huomata, miten tuo kehä toimii reaaliajassa. Olet huomannut kehän toiminnan jo siinä vaiheessa kun olet käynyt läpi puhdistusmisvaihetta ja joku ikävä muisto vie koko tietoisuutesi mennessään. Tilanne näyttää varsin toivottamalta kun kehää meditoi pitkään. Koko maailma on kaaoksessa, sillä maailman rakenteissa on tällainen kehä. Koko olemassaolo on himoa ja halua tarttua illusorisen todellisuuden rakenteisiin. Miten sodille, murhille ja valheille voisi koskaan tulla loppua? Mikäli olet aikaisemmissa vaiheissasi oppinut suhtautumaan tyyneydellä ja reagoimattomuudella kun erilaiset asiat ovat nousseet tietoisuuteesi olet oppinut havaitsemaan kaiken pysymättömyyttä. Jopa negatiivisten tunteiden ja himojen, mutta ne tulevat uudestaan ja uudestaan. Miten loopin saisi rikki?

Hyvä puoli on siinä, että sen jälkeen kun kontakti tietoisuuden ja sitä koskettavan objektin jälkeen on arvioitu positiivseksi tai negatiiviseksi, seuraava linkki onkin se paikka missä meillä on vapaata tahtoa. Mikäli suhtaudumme mihin tahansa mentaaliseen objektiin viileällä välinpitämättömyydellä ja annamme sen olla, oli se mitä tahansa, se katoaa. Eli, meidän ei ole pakko suhtautua asioihin himolla -- tarttumisen ei ole pakko tapahtua. Tämä on se kohta, joka on sisäänkäynti Nirodhiin tai Nibbanaan tai Nirvanaan. Tämä on se kohta, johon keskittymällä koko kehomielitietoisuusjärjestelmän voi saada resetoitua. Ennen kuin menen tähän pidemmälle selitän auki vielä yhden asian.

Eli, mitäs sitten kun olet oivaltanut ettei kokemuskentällä ole minää tai keskusta, jonka ympärillä se pyörisi ja tarttuminen ja kärsimys tapahtuvat silti? Eli, lepäät tarkkailemassa sitä kullanhohtoista avaruutta, jossa pienet partikkelit ilmestyvät ja katoavat tyhjyyteen uskomattomalla nopeudella. Tai, sinä et lepää, on tila jossa partikkelit ilmestyvät ja katoavat jonkun observoidessa sitä tapahtumaa. Oivallat pian, että jokainen pikseli tai kohta tuosta kehomielitietoisuuskentästä toteuttaa tuota jälleensyntymän sykliä joka hetki. Jokainen partikkelin välähdys on ilmentymä tuosta syklistä jota yllä on kuvattu. Jokaisella kehosi solulla on pyrkimys olla olemassa ja pyrkimys ja halu tarttua olemassaoloon. Mikä on ratkaisu? Rauhoittaa koko kenttä ja tarkastella koko kentän jokaista pistettä samanaikaisesti reagoimattomalla tyyneydellä. Jossain vaiheessa kun olet riittävän tylsistynyt tai peräti luovuttanut valaistumisen jahtaamisen suhteen ja unohtanut itsesi ja teet tarkkailua puhtaasti vain hengaillaksesi vailla mitään sen syvempiä syitä tai aikeita, jostain mielen sopukoista tulee hyvin tavallinen ja kokonaisesti muotoutunut ajatus joka koskettaa koko tietoisuuskenttä. Se ehkä arvioidaan positiiviseksi tai negatiivisesksi ja mikäli tarttuminen tapahtuu kuva/ajatus jää kankaalle useammaksi hetkeksi. Mikäli kuitenkin olet harjoittanut mieltäsi oikein, kuva ilmestyy, se arvioidaan ja tarttumista ei tapahdukaan. Se mitä tapahtuu seuraavaksi onkin koko informaationprosessointijärjestelmän kaatuminen. Kun himoa ei tapahdu, koko järjestelmä joka observoi tuota kentää saa palautteena yllättäen pelkkää tyhjää ja kaatuu kuin joku painaisi reset -nappia tietokoneestasi. Nirvana tarkoittaa uloshengitystä, huokausta tai sammumista tai liekin pois puhaltamista päältä.

Lopputuloksena olet ajattomassa tilassa, loputtomassa nykyhetkessä, jossa partikkelit eivät vilistä näkökentässä tai kuuloaisti ei vastaanota mitään. Et ole ihan varma että mikä kehosi asento on, koska koko keho on vain tyhjä käsite, eikä ole läsnä tuossa hetkessä. Paikalla ei ole edes tarkkailijaa, kyseessä on musta tyhjiö, joka ei ole edes musta. Tämä on hetki puhdasta tietoisuutta, puhdasta rauhaa missä ei ole kärsimystä, tarttumista tai mitään muutakaan. Ei ole edes ulottuvuutta. Kyseessä ei ole eufortinen tai mielihyvää tuottava tila. Kyse ei ole ekstaasista tai "pääsystä taivaaseen". Kyse ei ole orgastisesta hyvänolon tunteesta. Kyseessä on puhdas, koskematon, viaton hetki tietoisuutta, joka on koko olemassaolon pohja, se on sen värähtelevän kullankeltaisella valolla varustetun kokemuskentän "toinen puoli". Englannin kielisessä mystiikassa sitä kutsutaan termillä "Ground of Being". Kyseessä todella on Kali, Shivan manifestoitumaton aspekti. Mikäli Shiva on kokemuksellinen tietoisuus, Nirodha/Nibbana on sen pohja. Shivan väreily on impermanenssi tai Shakti. Shiva ja Shakti ovat jatkuvan jälleensyntymän pohja, miehen ja naisen unioni. Kali on niiden pohja. Nirodha on välttämätön vastapooli Bhangalle (tuo väreilevä kullankeltainen tietoisuuskenttä, joka on täynnä partikkeleita).

Kun tietokonejäjrestelmä boottaa takaisin käyttöjärjestelmään, ymmärryksesi maailmankaikkeudesta on muuttunut. Kaikki elävät olennot ovat tuon ulottumattoman ja ajattoman tietoisuuspisteen luomuksia ja ne syntyvät yllä kuvatun Dependent Origination/Keskinäisriippuvuuden ketjun myötä. Kaikki partikkelit joka hetki hyppäävät ulos tyhjästä luovat häviävien ilmiöiden maailman ja koska on tarttumista, seuraava hetki muistuttaa edeltävää hetkeä, mutta koska muutos on pysyvää jokainen hetki on uniikki ja erilainen kuin yksikään aikaisempi. Kukaan tai mikään ei ohjaa tätä prosessia, "sinua", "minua" tai "Jumalaa" ei ole olemassa. Persoonaton totaliteetti, tietoisuus, observoi omaa tanssiaan tyhjiöstä katsottuna. Kärsimyksen loppua ei voi olla, jos ei ole olentoja jotka kärsivät. Elämä on jatkuvaa jälleensyntymän kehää. Evoluutioprosessi ja entropia ovat fundamentaaleja totuuksia, kuten ovat kvanttifysiikan löydöksetkin (mm. kaikki partikkelit ovat lomittuneet toisiinsa ja ovat ilmestyneet tyhjästä). Kaikesta tästä huolimatta pyykit pitää pestä ja kakka pitää laittaa pönttöön -- mutta ainakin tiedät, että vaikka kipu (negatiivinen kontakti tietoisuuden kanssa) on pakollinen osa elämää, kärsiminen on vapaaehtoista (mentaalinen jumittaminen ikävissä asioissa).

Kauanko sitten tämän kokemuksen kokemiseen pitää itseään kouluttaa. Oikeilla ohjeilla ja sitoutumisella alle vuosi. Mikäli aloitat meditoimalla n. 10 -- 15 minuuttia/päivä pyrit nostamaan tuon aikamäärän määrätietoisesti n. kolmeen tuntiin/päivä, olen varma, että kuka tahansa voi kokea nirodhin alle vuodessa. Pelkkä meditointi ei kuitenkaan riitä, pitää sitoutua moraaliseen elämää ja olemaan valmis puhdistamaan kehomielitietoisuutensa muistosammiot. Tämän lisäksi, mitä pikemmin pystyy tuomaan meditaation tai tiedostavan asenteen arkensa jokaiseen hereilläolon hetkeen, sitä nopeammin prosessi etenee. Kun käyt vessassa teet kehoskannausmeditaatiota. Kun odotat bussia tarkkailet kehoasi ja ajatuksiasi intensiivisesti. Kun otat suihkun skannaat kehoasi. Kun luet kirjaa skannaat kehoasi. Kun katsot elokuvaa, skannaat kehoasi. Istualtaan tehty meditaatio on vain harjoitusalusta sille, että siinä opitut taidot kanavoidaan arkielämään.

Mieti maailmaa, jossa aikuisuus todella tarkoittaa sitä, että jokainen tärkeä ihminen yhteiskunnan eri portailla tietää luissaan ja ytimissään, että jokainen elävä olento on tehty tietoisuudesta ja kokee kärsimystä ja että kärsimykselle on loppu. Ajattele maailmaa, jossa päättäjät, yrittäjät, tutkijat ja filosofit ymmärtävät, että maailmankaikkeus on yksi kokeva totaliteetti ja jokainen kurjuus ja valhe ja petos mitä tehdään, vahingoittaa heitä itseään ja koko maailmankaikkeutta. Miten ihmiset toimisivat moisessa maailmassa? Myötätunto on automaattinen ja selkeä seuraus tämän kummallisen maailman perimmäisen luonteen ymmärtämisestä.