maanantai 19. maaliskuuta 2018

Miksi Ueberin onnettomuus Arizonassa on moraalisesti relevantti?

Tänään tuli useampi uutisjuttu eri lehdissä ulos siitä, miten itseään ajava auto ajoi jalankulkijan päälle. Lehtien kommenttiosastoilla teknologian kehitykseen optimistisesti suhtautuvat tuntuvat jopa puolustelevan tapahtunutta eri argumenteilla. Keskeisin taitaa olla se, että itseään ajavat autot ovat silti turvallisempia kuin toiset ihmiset.

Tämän tapahtuman tekee erilaiseksi ihmisten aiheuttamiin onnettomuuksiin verrattuna kuitenkin se, että:

a) auton softa kirjoitetaan ennakolta -- siis se on laite, joka valmistetaan etukäteen miettimällä johonkin tilanteeseen. Silloin siltä on oikeudet edellyttää täydellistä luotettavuutta, samalla tavalla kuin kahvinkeittimeltä.

b) autoa ajettaessa, joku ihminen on selkeästi vastuussa auton toiminnasta -- kun on kyse robottiautosta, niin se ei paljoa lohduta, että firma saa sakot, jos kukaan ei joudu vankilaan. --> omaiset eivät saa oikeudenmukaisuuden tunnetta, eivätkä closurea tapahtumalle, koska ei ole selvää rangaistavaa tahoa.

c) nämä autot ovat testikäytössä ja käyttävät julkista tilaa laboratoriona, eli sinua, minua ja meitä. Tämä tarkoittaa sitä, että toiset elävät olennot, ihmiset, laitetaan siis yksityisen firman voitontavoittelulle alisteiseen asemaan. Eli ihmisistä tulee testivälineitä, eikä ihmisiltä ole kysytty suostumusta, haluavatko he osallistua tällaiseen kokeeseen. Eli ihmiselämälle tulee tässä kohtaa siis rahallinen hinta. Tällöin siis on niin, että kuka tahansa meistä voidaan uhrata, jos joku firma on riittävän rikas ja valmis siitä maksamaan. -->

d) tämä määrittelee yhteiskuntasopimuksen kokonaan uusiksi. Eli nostaa esiin kysymyksen, haluammeko elää maailmassa, jossa kuka tahansa meistä elävistä olennoista on vaihdettavissa rahaan. Tämän absurdiuden osoittaa se, että rahan arvo tulee ainaostaan siitä, että on olemassa eläviä olentoja, jotka antavat rahalle arvon. -->

e) tämä teknologia ja sitä luovat järjestelmät määrittelevät koko ihmisyyden uudelleen, ihmisiltä sitä kysymättä

Mikäli kukaan ei havaitse tässä mitään eettisiä ongelmia, niin olemme koko lajina erittäin pahassa pulassa.

Michael Laakasuo,
kognitiotieteen tutkijatohtori
sosiaalipsykologi
www.moim.fi


2 kommenttia: