tiistai 13. maaliskuuta 2018

Hetki vailla kiirettä


Vihdoinkin

Hetki tyhjää. Ei ole luentoja tai esiintymisiä nyt heti tiedossa; sain juuri seuraavan kokeen koodattua. Tein melkein 12 tuntisia päiviä viikon putkeen. Sitä ennen piti viimeistellä kasa apurahahakemuksia ja korjata neljän-viiden käsikirjoituksen eri versiot, matkustella valmistujaisissa, kirjoittaa työtodistuksia, tavata opiskelijoita ja pitää yleisöluentoja ja antaa radio- ja lehtihaastatteluita. Työtehtäviä on taas niin paljon, etten ehdi joogaamaan tai meditoimaan puhumattakaan, että saisin luettua oman alani kirjallisuutta tai oman alani artikkeleita. Tavoitteeni on, että ennen kesää ehtisin tässä vielä saamaan valmiiksi kirjoitussarjani älykkyyden eri muodoista (osat 10 -- 18). Seuraavaksi valmistelen kirjoituksen parviälystä ja pian sen jälkeen kirjoituksen mustekalojen älykkyydestä (osat 10 ja 11).

Olen toivonut jo pari kuukautta melkein, että saisin taas blogiani päivitettyä, mutta kalenteri on vain ollut todella täynnä ja sellaisina hetkinä, kun olisi ollut aikaa kirjoittaa, ei ole ollut mitään mistä kirjoittaa. Apurahahakemusruljanssi on tätä nykyä entistä kuormittavampi, sillä nykyään minua pyydetään myös kirjoittamaan suosituksia. Esiintymiset vievät fokuksen taas lukemisesta pois ja ovat todella uuvuttavia. Jos päivässä on yksi esiintyminen ja sen päälle matkustaminen toiselle paikkakunnalle, niin päivä onkin sitten siinä.

Vertaisarviossa pyörii nyt 6 paperia, tämän kevään aikana arvioon toimitetaan vielä ainakin kolme muuta, mahdollisesti viis, jos mitään odottamatonta ei tapahdu. Kaksi manuskaa on jo melkein valmiina, joten niiden kanssa ei ole kyse mistään suuresta puristuksesta. Huhtikuun alussa olen kuitenkin n. 11 päivää täysin tavoittamattomissa, sillä menen hiljaiselle vipassana -retriitille, jonka jälkeen palaan taas Suomeen mm. kertomaan OKM:lle, mitä Suomi tarvitsee tulevaisuudessa. Nyt 15.03. taas olen menossa Valtioneuvoston kansliaan keskustelemaan Suomen tulevaisuudesta ja tekoälyasioista. Tutkijana joutuu tekemään yllättävän paljon kansanvalistuksellisia seikkoja pro  bono. Olin jopa Kulosaaren yhteiskoulussa puhumassa lukiolaisille kokeellisesta tutkimuksesta ja moraalipsykologiasta

Pidän erittäin ironisena sitä, että olen maksimaalisen introvertti ja vihaan esiintymistä ja julkista puhumista. Olen täysin väärä ihminen siihen touhuun. Voin istua 12h koneen ääressä ja ratkoa pieniä logiikkapulmia, jotka liittyvät ohjelmointiin tai tilastoanalyysiin, enkä koe edes olevani väsynyt. Puhuminen on kuitenkin ihan eri juttu, 90 minuuttia esiintymistä päivän aikana ja aivot tekevät lakon ja kieltäytyvät tekemästä mitään muuta. Ääneni on monotoninen ja eloton, mutta jostain syystä sitä nyt pitää rientää ympäri maita ja mantuja puhumassa; pyyntöjä tulee jatkuvasti. Viimeksi tänään tuli buukkaus melkein vuoden päähän – ja ei, puhumisesta ei pääasiassa makseta mitään. Vaikka olisi kuinka ääni ja naama ympäri internettiä, niin siitä ei tule tuloja. Kyseessä on lähes puhtaasti pro bono touhuilua.

Olen aikaisemminkin tästä kirjoittanut, mutta välillä tuntuu siltä, että teen enemmän kuin yhdeltä ihmiseltä on kohtuullista vaatia. Joudun ohjaamaan kokonaista työryhmää, koodaamaan kokeet ja puhumaan julkisesti. Ne jutut mitkä tutkijan hommassa ovat kivoimpia jäävät taka-alalle, kuten tilastoanalyysien opettelut ja tieteellisten tekstien kirjoitukset. On ihan järjetöntä kuinka paljon aikaa menee apurahahakemusten kirjoittamiseen, kollegatapaamisiin, koodaamiseen ja julkiseen puhumiseen. Tämä on kaikki työtä, mikä ei lopulta näy missään tai suoranaisesti edistä uraani, mutta imee mehut silti. Tutkijan menestys mitataan julkaisuissa ja julkaisujen määrissä kaikki loput on jonkinlaista altruismia. Ohjaan tällä hetkellä myös palkattomasti lukuisia opinnäytetöitä, joista niistäkään ei mitään makseta. Olisi ihan kiva, jos Suomessa tieteen rahoituksesta jaksettaisiin välittää hieman enemmän – tuskin olen ainoa tutkija, jonka työ hyödyttää toisia ihmisiä mittaamattomilla eri tavoilla. In any case, jälleen pitää todeta, ettei viime aikojen melko kattavakaan julkinen näkyvyys ole tutkijan uralla mikään menestyksen tai hyvän suoriutumisen mitta. Menestyneimmät tutkijat ovat siinä asemassa, ettei heidän edes tarvitse näyttää naamaansa julkisesti; rahoitusta tulee ihan aidoilla ansioilla. Toivon itsekin pääseväni siihen pisteeseen jossain vaiheessa, olisi kiva, ettei kammiostaan tarvitse vääntäytyä auringonvaloon. Voisi vain rauhassa keskittyä artikkeliensa kirjoittamiseen ja niiden oikeiden tutkijantaitojen kehittämiseen. Puhumisen ja esiintymisen voisi jättää niille, jotka siitä oikeasti nauttivat.

Tässä toistuvassa haastattelujen antamisessa ja esiintymisissä ei tunnu oikein olevan mitään mieltä; julkisuutta ei voi syödä, eikä pelkällä näkyvyydellä saa rahaa, etenkään, jos se vie niin ison siivun aikaa, kuin mitä se vie. Onneksi elämässä on muitakin asioita ja intohimon kohteita, mutta niillekin pitäisi saada aikaa jostain. Lähitulevaisuudessa, vuoden-parin sisään pitäisi varmaan löytää uusi rahoitus ja seuraava väitöskirjantekijä. Nykyinen valmistuu varmasti, hänen aineistonsa saadaan kerättyä tässä kevään aikana ja artikkelit toivottavasti kirjoitettua kesän aikana. Kesä on kivaa aikaa, sillä silloin on vähemmän esiintymisiä ja muita velvoitteita, voi keskittyä vain kirjoittamiseen ja tutkimusten viimeistelyyn.

Pientä toivoa asioiden paranemiseen tulee siitä, että näyttäisi vihdoin siltä, että pääministerimme jääräpäinen tutkimus- ja koulutusvihamielisyys on vihdoin väistymässä. Pitää vain toivoa, että vielä muutama palanen loksahtaa siinä päässä kohdalleen ja tulee oivalluksia siitä, ettei tulevaisuuden yhteiskuntaa rakenneta pelkillä teknologisilla innovaatioilla, vaan myös ymmärtämällä ihmistä ja ihmistieteitä.

Mikäli Suomi ei satsaa perustutkimukselliseen tieteeseen paljon enemmän ja monipuolisemmin, kuin mitä tällä hallituskaudella on tehty, Suomi jää pahasti jälkijunaan monien keskeisten innovaatioiden tekemisessä. Tekoälyä ei kehitetä pelkällä matematiikalla ja syväoppimisalgoritmeilla. Ihminen on edelleen tekoälykkäiden järjestelmien malli ja inspiraation lähde – mikäli ihmiskognitiota ei ymmärretä paremmin arvojen, tunteiden, rationaalisuuden ja motivaatioiden ja muiden prosessien tasolla, tulee tekoälytutkimuskehityksenkin innovaatiot jähmettymään paikoilleen ennemmin tai myöhemmin. Tekoälytutkimuksen historiassa biologia on ollut keskeinen inspiraation lähde – kun biologiset perusprosessit on mallinnettu pitäisi sitten ruveta ymmärtämään ja mallintamaan sosiaalista toimintaa ja kognitiota. Tätä ei voi tehdä, jos ei sosiaalista kognitiota ymmärretä – ja tällä hetkellä tämä inhimillisen toiminnan ymmärtäminen mallintamisen tasolla on varsinkin Suomessa aivan tajuttoman alkeellista. – Mikäli Ruotsi halutaan päihittää tekoälyosaamisessa, pitäisi Suomessa ihan oikeasti ruveta satsaamaan relevanttiin filosofiaan ja moraalisen kognition tutkimukseen ja kulttuuritieteisiin kognitiivisesta näkökulmasta. Miksi? Koska sosiaalinen robotiikka ja sosiaalisesti toimiva AI on se suuri valloitus tai kehityskulku joka on tapahtumassa. Mikäli Suomessa ei ole tämän alan osaajia, jää käpistelijöiltä ja insinööreiltä joitakin keskeisiä oivalluksia tekemättä, sillä heidän tiimissään on osaamisvaje. Tekoälytutkimus ja kognitiotieteet ovat syntyhetkestään lähtien olleet monitieteisiä aloja, eikä tämä seikka tule muuttumaan mihinkään. Ainoa eliö tällä planeetalla, jolla on edes jollain tasolla kehittynyt moraalitaju, on ihminen, jos ihmisen moraalitajua ei ymmärretä, ei sellaista voi rakentaa koneellekaan. Pitää olla pää aika syvällä umpimetsässä, jos tätä perusasiaa ei ymmärrä – etenkin kuin sosiaaliset robotit ja AI:t, ilman moraalitajua tai moraalista hienostuneisuutta, eivät tule olemaan kenenkään edun mukaisia siinä vaiheessa kun ne yleistyvät. Jopa Microsoftin nykyiset pomot ovat sanoneet, että humanistit tulevat olemaan keskeisessä asemassa tulevaisuuden tekoälykehityksessä, sen pitäisi painaa jotain.

Netissä on muutamia keskustelupalstoja, joissa minun väitetään sanovan näin ja puhuvan kognitiotieteiden aseman parantamisesta, koska minulla on muka oma lehmä ojassa. Voin kuitenkin itse hyvillä mielin jättäytyä tästä tutkimuksesta ja sen sivuilmiöistä sivuun, jos sen vastapainona jotkut muut rupeavat näitä asioita pohtimaan ja ajamaan. Minulle ei ole mikään elämänedellytyksellinen välttämättömyys tehdä tätä tutkimusta tai paneutua näihin aiheisiin. Teen tätä, koska kukaan muukaan tätä roolia ei yhteiskunnallisessa keskustelussamme tai tiedekentällämme täytä. Olen kuitenkin vain pieni kala isossa meressä, jota maapalloksi kutsutaan ja minulla on paljon mielenkiinnonkohteita joihin voin mielelläni paneutua.

Mielenkiintoisempia blogipäivityksiä kärkkyville tiedoksi, että minulla on pari-kolme melkein valmista kirjoitusta eri aiheista. Mielenkiintoisin tulee käsittelemään tiedettä ja tieteentekoa spirituaalisena prosessina. Tämän lisäksi minulla on yksi kirjoitus valmisteilla VR-teknologiasta ja seksuaalisuudesta. 

Mikäli blogini lukijat haluavat auttaa, pyydän heitä toivomaan tutkimusprojektilleni menestystä ja myötätuulta sekä sitä, että jatkorahoitusta järjestyy jostain. Mikäli saan edes vuoden-parin tauon jatkuvasta apurahahakurumbasta, tulee bloginikin olemaan paljon mielenkiintoisempi ja informatiivisempi. Toivoisin, että etenkin te, jotka nautitte esiintymisistäni ja siitä, että puhun ja kirjoitan näistä asioista julkisesti paljon, voisitte hetkeksi sulkea silmänne ja toivoa näitä asioita. Se ei maksa kuin pari keuhkollista ilmaa ja hieman keskittymistä.

Eli kaaosmaagiset veljet ja sisaret! Loitsujanne tarvitaan, jos haluatte tehdä valkoista magiaa ja harjoitella buddhalaista pyyteetöntä hyvän toivomista toisille ihmisille. – Oma päivittäinen rukoukseni ennen nukahtamista on mantrata ”May my life be in service of all living beings” – se antaa energiaa ja hymyjä kasvoilleni, suosittelen samaa kaikille.

Valoa,

--Michael


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti