keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Konservativismi




 

On jännä huomata, että vaikka omat poliittiset asenteeni eivät ole kamalasti muuttuneet viimeisen n. 10 vuoden aikana, olen nykyään ilmeisesti konservatiivi. Siis minusta on tullut konservatiivi, ei sen takia, että olisin vuoden 2008 kriteereillä konservatiivinen, vaan koska nykyinen poliittinen temmellyskenttä on työntänyt minut (ja varmaan monet muutkin) konservatiivilaariin. On jännää huomata, että sananvapauden, tasa-arvon ja yhteisöllisyyden ja individualismin yhtäaikainen kunnioittaminen on nykyään passé.


Olen poliittisesti aina kannattanut tasa-arvoista kohtelua ihmisiä kohtaan, mitä tulee yksilöiden ja valtionhallinnon väliseen suhteeseen. Olen aina ollut sitä mieltä, että valtion tulisi olla ihmisten palveluksessa ja ihmisten hyväksi toimiva organisaatio. Olen aina ollut sitä mieltä, että valtion tehtävä on kasvattaa ihmisistä hyveellisiä. Olen ollut sitä mieltä, että koulutuksen pitää tehdä ihmisistä itsenäisiä, kriittiseen ajatteluun kykeneviä, oma-aloitteisia rohkeita toimijoita, jotka uskaltavat ja osaavat ottaa vastuuta tekemisistään. Olen aina kannattanut fundamentaaleja kansalaisvapauksia kaikille ihmisille. Olen ehdottomasti sananvapauden ja mahdollisuuksien tasa-arvon kannattaja. Mahdollisuuksien tasa-arvo, eli se, etteivät ihmisen sosioekonomiset lähtökohdat luo esteitä ihmisten kouluttautumiselle ja uravalinnoille, johtaa toteutuessaan meritokratiaan. Meritokratia on sitä, että parhaiten työhön tai tehtävään sopivat ihmiset valikoituvat oikeille paikoille.

Se mikä minusta nähtävästi nykyään tekee konservatiivin, koostuu ainakin kuudesta eri seikasta. Ensimmäinen on ilmeisesti se, että EN kannata lopputulosten tasa-arvoa (equality of outcome), koska koen sen suunnattomaksi vapauden loukkaamiseksi. Kaikki pakotetaan samaan muottiin. En kannata mallia, jossa kaikkien ihmisten pitäisi esimerkiksi väkipakolla mennä yliopistoon / AMK:hon whatever, päästäkseen töihin. Yhteiskunnan tehtävä (on se sitten valtio tai muu kollektiivi) on luoda jäsenilleen puitteet, jotka maksimoivat näiden mahdollisuuden toteuttaa rakentavia ja muille ihmisille hyödyllisiä kykyjään. En näe meritokratiassa mitään pahaa, ja tämä ilmeisesti tekee minusta nykyään konservatiivisen oikeistolaisen. Olenpa ainakin hyvässä seurassa Noam Chomskyn kanssa.




Toinen seikka, mikä minusta ilmeisesti tekee nykyään konservatiivin, on se, että haluan valtion sääntelyn kokonaan pois ihmisten välisistä suhteista ja yhteiskunnan puhetavoista ja muista sellaisesta. En lämpene poliittisesti korrektille puheelle. Natsit voisi minusta vain lopettaa pelleilynsä, en kannata natseja, mutta kannatan natsien oikeutta käyttäytyä sekopäisesti siihen pisteeseen asti, kunnes toisen ihmisen kotipiiriin tai fyysiseen koskemattomuuteen kajotaan. Tämä tekee minusta konservatiivin ilmeisesti sen takia, että nykyään sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavat aktivistit haluavat poistaa taidetta museoista ja ovat sitä mieltä, että sananvapaus suojelee vihapuhetta ja natseja. Minä taas haluan pitää taulut museoissa, koska kulttuurihistoria ja taidehistoria on tärkeää. Minä haluan turvata sananvapauden täysin, koska näen sen ainoana nykyisistä demokraattisista työkaluista, joilla voidaan vastustaa totalitarismin nouseminen, joka Suomessakin on nyt näköpiirissä kun Sipilän hallitus haluaa automatisoida rikostentorjuntaa ja "ennaltaehkäisyä". Toinen työkalu olisi valtion hallinnon avoimuus ja yrityslainsäädännön muuttaminen siten, ettei tekoälykehitystä saisi tehdä täysin suljettujen ovien takana, mutta tähän ei ole tällä hetkellä helppoja työkaluja.



Kolmas seikka, joka minusta nähtävästi nykyään tekee konservatiivin, on se, etten ole kovin varma siitä, että onko nykyinen pikatyydytykseen tähtäävä teknologinen kehitys mm. seksiteknologian, somen ja muiden juttujen muodossa ihmisen psykososiaaliselle ja spirituaaliselle terveydelle hyväksi. Olen kuitenkin vanhan koulukunnan netinkäyttäjä, käytin internettiä ensimmäisen kerran teini-ikäisenä, ennen kuin HTML oli vakiintunut käyttöliittymä. Käytin hyper card -teknologiaa ennen kuin point and click oli edes mikään juttu. Ennen facebookkia ja muita vajaaälyisyyden huipentumia maailmassa oli irc -niminen täysin tekstipohjainen UG sosiaalisen median muoto, jonka avulla saattoi kommunikoida toisten ihmisten kanssa ympäri maapallon, muodostaa nettiyhteisöjä jakaa linkkejä jne. Ohjelmoin yksinkertaisia tietokonepelejä turbo pascalilla ja basicillä 90-luvun puolivälissä, ennen lukioikää. En ole siis koskaan ollut teknologian suhteen mikään foobikko. Olen silti sitä mieltä, että nykyinen teknologinen kehitys ei ole ihmisille hyväksi, ja että tarvitsemme voimakkaita investointeja koulutukseen ja siihen, että ihmiset osaisivat lukea kirjoja, hidastaa aikaansa, käydä kävelyillä, kutoa, nitoa, vuolla, veistää maalata jne. Kirjan lukeminen on eri juttu kuin ruudulta lukeminen, se jää paremmin muistiin, eikä tutkimusta valossa näytä olevan kyse sukupolvikuilusta. En usko rajoitteisiin, mutta ei välttämättä olisi huono idea antaa teknologiakasvatusta kaikille vanhemmille ja lapsille. En näe tätä valtion holhouksena vaan näen tämän ihmisten hyvinvoinnista huolehtimisena. Toki siis teknologiataitojen hankkiminen pitäisi olla oppivelvollisuuteen liittyvä tai rinnasteinen asia.



Neljäs seikka, mikä minusta tekee nykyään konservatiivin, liittyy yllä oleviin juttuihin. Olen jonkinlainen ateisti, joka pitää mahdollisena sitä, että koko maailmankaikkeus koostuu mieliaineksesta tai tietoisuudesta. Ateismistani huolimatta, olen sitä mieltä, että nykyinen yhteiskunta eristää yksilöt toisistaan liiaksi pitääkseen onnistuneesti huolta jäsentensä hyvinvoinnista. Kärsimme masennuksesta, alkoholismista, vieraantuneisuudesta jne. Itse lisäisin oppivelvollisuuteen enemmän spirituaalisia taitoja, meditaatiota, joogaa, kiitollisuutta, omien tavoitteiden hahmottamista ja hyveellisyyskasvatusta. Hyveellisyyskasvatus olisi sitä, että opetetaan ihmisille, aikuisille ja lapsille huomaavaisuutta, avunantoa, empatiaa, kommunikaatiotaitoja, rehellisyyttä ja muita sellaisia seikkoja, jotka auttavat ihmisiä rakentamaan yhteisöjä ja yhteisöihinsä seremonioita ja perinteitä.

Itse en ole perinteiden, rituaalien tai julkisten seremonioiden ystävä, vihaan niitä. Mutta, tästäkin huolimatta, tunnustan niiden yhteisöllisyyttä rakentavan voiman ja tarpeellisuuden. Ne luovat jatkuvuuden kokemuksia ja sitovat ihmiset tiiviimmin osaksi toisiaan. Arvostan Suomea, mutta en ole isänmaallisuusfanatismin ystävä, toivoisin, että voisimme lippulaulujen ja talvisodan sankaritarinoiden sijaan rakentaa suomalaista yhteisöllisyyttä esimerkiksi metsäseremonioiden, järviseremonioiden muodossa sekä kansallisten eläintemme kunnioittamiseksi. Perinteiset vasemmistoradikaalit... tai uuden sukupolven vasemmistoradikaalit näkevät kaikenlaiset perinteiset rakenteet patriarkaatin ja sortokoneiston voimistamisena. Itse ymmärrän niiden tarpeen ja tärkeyden, mutta koen ne nykymuodossaan vaikeiksi.



Viides seikka, joka minusta tekee konservatiivin, on ilmeisesti se, että tunnustan sukupuolierojen olemassaolon. Olen peruskoulutukseltani yhteiskuntatieteilijä, joka on opiskellut sosiologiaa, kulttuuriantropologiaa, filosofiaa, sosiaalipsykologiaa ja joitain muita juttuja, kuten feminististä teoriaa. Käytännössä siis kaikkia niitä aloja, jotka vaaditaan sosiaalisen konstruktionismin, postmodernismin ja "kriittisen" ajattelun ymmärtämiseksi. Osaan diskurssianalyysit, laadullisen lähestymistavan, narratiivista tutkimusta ja olen lukenut Foucault'a, Derridaa, Vivien Burria ja muita sosiaalisen konstruktionismin keskeisiä klassikoita; Marx, Weber, Fromm ja Freud ovat kaikki tuttuja alkuperäisteostenkin muodossa. En kuitenkaan parin vuoden mittaista hairahdusta lukuun ottamatta ole ollut uskomatta siihen, etteikö fyysistä sukupuolta olisi olemassa. Minulle biologisen ja sosiaalisen analyysitason erottaminen on lähes aina ollut mielekäs ja järkevä erottelu. Kulttuurirelativistisen ajattelumatriisinkin olen sisäistänyt erittäin hyvin. Osaan tunnistaa etnosentrismiä kun sitä näen.



Mutta. Tästäkään huolimatta, en ole nähnyt moraalirelativismia järkevänä positiona. Kulttuurirelativistinen lähestymistapa on analyysityökalu, mutta siitä ei voi vetää moraalisia johtopäätelmiä.  Kulttuurirelativismista ei mielestäni ole/(olisi koskaan) tullut vetää johtopäätöstä sen suhteen, että kaikki moraaliset käytänteet ovat yhtä hyviä. Nykyinen radikaalivasemmisto taas ei tee tätä erottelua. Heidän ajattelussaan, koska kulttuureissa on eri käsityksiä oikeasta ja väärästä, seuraa, että moraalisista asioista ei voi sanoa mitään. En nyt tässä rupea tätä tematiikkaa purkamaan, mutta lyhyesti voi todeta, että raiskaus on väärin, huolimatta siitä, mitä muinaiset aavikkouskonnot asiasta sanovat. Moraalisten käytäntöjen moninaisuus ei ole argumentti sen puolesta, etteikö eettisiä totuuksia olisi olemassa. Käytäntöjen monimuotoisuus on vain empiirinen havainto siitä, etteivät kaikki ole yhtä taitavia moraalisessa ajattelussa ja toiminnassa; kuten kaikki eivät ole yhtä taitavia matematiikassakaan. Ihmisten väleillä on luonnollisia kyvykkyyseroja; psykopaattien olemassaolo ei tarkoita sitä, etteikö heidän toimintansa aiheuttaisi kärsimystä.



Joka tapauksessa, palatakseni nyt tähän viidenteen seikkaan vielä hetkeksi, eli siis, siihen että sukupuolieroja on olemassa. Minusta on ollut lähes aina päivän selvää feminististä teoriaa pyöritellessäni, että sukupuoliroolit ovat sosiaalisia konventioita. Sukupuoliroolit, eivät kuitenkaan ole ainoa sukupuolta määrittävä tekijä. Biologia on totta ja biologisia sukupuolieroja on olemassa; ihmiskeho tuottaa joko paljon pieniä sukusoluja tai vain vähän isoja sukusoluja. Tämä pätee ihan yhtä paljon myös niihin ihmisiin, jotka päättävät vaihtaa sukupuoltaan elämänsä aikana. Biologiaan ja sitä myöten aivojen rakenteista, hormonitoiminnasta ja muusta vastaavasta seuraa myös stereotyyppisiä ja biologisia käyttäytymiseroja sukupuolten välille. Biologisista sukupuolieroista ei kuitenkaan seuraa se, että sukupuolia pitäisi kohdella tai käsitellä yhteiskunnan tasolla eriarvoisesti. En ymmärrä miksi tämä on niiin vaikea asia nykyiselle radikaalivasemmistolle ja monille postmoderneille viherhipeille?




Standardiargumentti menee kait jotenkin niin, että vetoamalla biologisiin sukupuolieroihin poliittisessa kontekstissa, valtaa pitävät valkoiset keski-ikäiset miehet pönkittävät sillä olemassa olevia rakenteita, jotka sortavat vähemmistöjä. Tämä tietysti voi olla ihan tottakin, mutta: se on argumenttivirhe pöhöttyneiden miesten puolelta. Ihan yhtä hölmö ja väärä argumentti on kuitenkin myös se, että sukupuolta ei ole ja että sukupuolierot pitää häivyttää ja purkaa kokonaan sekä keskustelusta että politiikasta. Sukupuolierojen huomioiminen politiikassa on tärkeää, mutta se ei saa olla eriarvoistavan toiminnan peruste tai lähtökohta.

Olen aikaisemmin kokenut olevani feministi, mutta nykyinen feministinen liikehdintä tuntuu toiminnassaan olemaan kykenemätön ajattelemaan asioita useammalla kuin yhdellä analyysitasolla. Sosiaalisen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen kognition analyysitaso ei ole sama kuin poliittisten oikeuksien ja velvollisuuksien analyysitaso. Biologinen ja moraalinen analyysitaso ovat myös omat analyysitasonsa. Nykyisessä keskustelukulttuurissa, joka somen kaikukammioissa sinkoilee, tuntuu unohtuneen ihan tieteellisen ajattelun ja länsimaisen liberalismin ja järjen perinteet aivan kokonaan. Skandinaavisissa valtioissa, missä yhteiskunnat tarjoavat littanimman mahdollisen yhteiskuntarakenteen, sukupuolierot ovat monissa ammatinvalintaan liittyvissä seikoissa jopa kasvaneet (ne joita tämä kiinnostaa voivat katsoa norjalaisen Hjärnevask -dokumenttisarjan). Eli, sukupuoli ilmenee sitä vapaammin, mitä enemmän sen ilmenemisen esteitä puretaan. Naiset ostavat länsimaissa enemmän meikkejä ja vaatteita kuin muualla. Miehet ovat selvästi yliedustettuja insinöörikoulutuksessa, naiset taas kosmetologiassa ja sairaanhoidossa.



Kuudes seikka, joka minusta tekee konservatiivin ja joka liittyy viidenteen seikkaan, on se, että olen sitä mieltä, että miesten pahoinvoinnista, vaikeuksista ja ongelmista ei puhuta tarpeeksi. Voisin tarjota paljon tilastodataa, mittauksia ja faktoja argumenttini tueksi, mutta se ei nyt ole tarpeen tässä kirjoituksessa. Lyhyesti, mikäli emme rupea hoitamaan miesten pahoinvointia ja miesten syrjäytymiseen, katkeroitumiseen liittyviä ongelmia, natsismi ja vajaaälyinen poliittinen liikehdintä tulee Suomessa vain kasvamaan. Tämä tulee puolestaan lisäämään vihamielistä anti-feminististä liikehdintää ja sataa suoraan taantumuksellisten ja ummehtuneiden poliittisten asenteiden laariin. En ymmärrä, että miten Suomessakin, jossa sukupuolten välinen tasa-arvon on pinnallisesti katsottuna erittäin korkealla tasolla, ei jostain syystä voida yhtä aikaa hoitaa sekä miesten että naisten ongelmia.

Jostain syystä feminismi ei ole ainakaan sinä aikana, kun olen itse ollut politiikassa, halunnut tai kyennyt tai ollut motivoitunut tarttumaan miesten ongelmiin. Ei niin kutsuttua heteronormatiivista matriisia voi purkaa pelkästään naisten osalta ottamatta huomioon miehiä ja miehiä sortavia rakenteita. Minun mielestäni miesten oikeudet ja hyvinvoinnin voi ihan hyvin ottaa huomioon yhtä aikaa feministisen pyrkimysten kanssa. Näin nyt ei kuitenkaan ole tapana tehdä. Jos haluaa puhua miesten oikeuksista tai miesten pahoinvoinnista, se nähdään hyvin kapeakatseisesti misogynian muotona tai hyökkäyksenä naisia ja naisten oikeuksia kohtaan. Feministinen liikehdintä, jossa olin itse aikanaan mukana, oli vielä tervejärkistä siinä, että tavoitteena oli molempien sukupuolten hyvinvoinnin kehittäminen. Tätä en ole nykyfeminismissä kuitenkaan enää havaitsevinani.



Sukupuolet ovat erilaisia ja heidän tarpeensa, ajattelutapansa, kehonsa, tavoitteensa ja toiveensa elämän suhteen ovat erilaiset. Ei ole mitään vikaa olla mies, mutta hyviä malleja miehille ei oikein ole tällä hetkellä saatavilla. Näyttää siltä, ettei miesten ongelmista ja positiivisista maskuliinisista malleista saa edes puhua julkisesti.



Seitsemäs seikka, joka minusta tekee konservatiivin, on se, että olen sitä mieltä, pragmaattisista syistä, suomessa pitää olla puolustusvoimat nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä… ja olen siis totaalikieltäytyjä. Menin vankilaan, koska uskon yksilönvapauksiin, ristiriidattomaan lainsäädäntöön, järkeen, tasa-arvoon yksilön autonomiaan ja siihen, että todellinen mies kunnioittaa elämää. Tämäkään ei ole muuttunut. Puolustan mitä tahansa maata tai planeettaa, joka ei minulta sitä vaadi, jos koen, että se maa edustaa hyviä arvoja ja tärkeitä asioita.



In any case, enpä olisi arvannut, että joku päivä, tasa-arvon, järjen, tieteen, sananvapauden ja yksilönoikeuksien kannattaminen tuo minut siihen pisteeseen, että huomaan olevani konservatiivi. Seuraava käytännön tason ongelma on sitten siinä, että ketä ihmettä tässä nyt pitäisi äänestää sitten tulevaisuudessa? Suomesta puuttuu järkevä konservatiivipuolue. Nykyiset konservatiivipuolueet ovat eettisesti korruptoituneita, kaksinaismoralistisia ja unohtaneet kokonaan hyve-etiikan ja hyve-eettiset seikat sekä sen, mitä spirituaalinen kasvu tarkoittaa ihmiselle. Konservatiivisuus ei tarkoita Persujen, Kepun tai Kokoomuksen sydämettömyyttä, sokeaa teknologiakiimaa, luontoarvojen väheksyntää, psykedeelien, avoimen hallinnon, rehellisyyden, suoraselkäisyyden tai tieteen, koulutuksen ja sivistyksen väheksymistä. Historiallisesti perinteinen konservativismi on ammentanut Aristoteleen hyve-etiikasta ja ollut kiinnostunut kansalaisten sivistämisestä, koulutuksesta ja hyvinvoinnista. Perinteisessä konservativismissa on ollut sellaista viisautta, joka nykyisistä puoleista käytännössä kaikista on kadonnut… Demareissa sitä voi ehkä vielä olla hiukka jäljellä, mutta äh… luulenpa, että jätän vain jatkossakin äänestämättä.


Olen kummallinen sekoitus vanhan koulukunnan anarkismia ja ja klassista konservativismia. Olen sitä mieltä, että ihminen on yhteisöllinen eläin, jonka tulee löytää tasapaino itsensä ja yhteisönsä välillä sekä yhteisönsä ja luonnon välillä. Mikään nykyisistä puoleista ei ole valmis kirjoittamaan tätä vanhaa viisautta puolueohjelmaansa, onhan se liian radikaalia sanoa että ihminen on yhteisöllinen eläin, kuten jo kreikkalaisesta filosofiasta tiedämme. Olen niin konservatiivinen, että olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi ottaa oppia shamanistisista yhteisöistä ja elvyttää kollektiiviset rituaalit tulen ympärillä tanssimalla, luonnosta ja sienistä nauttien. Tämän lähemmäs yhteisöllistä rituaalisuutta ei voi päästä. Piirejä, joissa sekä miehet että naiset laulavat lauluja omilla äänillään kanteleen ja rumpujen säestyksellä, omilla sukupuolittuneilla äänillään ja taidoillaan, ei kovin paljoa Suomessa ole... tai on, jos osaa etsiä oikeista paikoista.

Elämme todella kummallisia aikoja kun konservatiivisuudesta on tullut niin pelottavaa ja radikaalia, että kukaan ei uskalla olla hyve-eettinen konservatiivi sanan klassisessa ja arvokkaassa mielessä. Enpä olisi koskaan elämässäni aikaisemmin ajatellut näitä asioita sanovani ääneen, mutta: minä olen konservatiivi. Hei hei postmodereni radikaalivasemmisto, pinkkimustat ja muut karvaturrit, oli kiva tavata, mutta ilmeisesti kaikki muuttuu, niin muutuit sinäkin.

2 kommenttia:

  1. Respect...."times are a changing"..etc. aika moni tuon alle-
    kirjoittaisi. Osku

    VastaaPoista
  2. Loistava kirjoitus taas kerran.

    VastaaPoista