tiistai 12. joulukuuta 2017

Muistiinpanoja osa 1:


Keskusteluissa, jotka koskevat ihmisten ja älykkäiden koneiden välisiä suhteita, yksi keskeisiä keskustelua vääristäviä tekijöitä on ihmisten taipumus heijastaa itsensä kaltaisuutta koneisiin. Tätä kutsutaan antropomorfisaatioksi; eli ihmisenkaltaistamme havaintojemme kohteita. Pienten lasten kohdalla tämä näkyy siinä, miten pehmoleluja pidetään tuntevina ja ajattelevina olentoina.

Kyseessä ei ole ihmisten kognition kannalta uusi tai ihmeellinen ilmiö. Kautta ihmiskunnan historian ihmiset ovat heijastaneet itsensäkaltaisuutta erilaisiin luonnonvoimiin, eläimiin, jumaliin ja muihin henkiolentoihin (Wright, 2009). 1900-luvulla tämä ihmisten yleinen taipumus nähdä tavoitteellisuutta (intentionality) ja älykkyyttä muissakin kuin ihmisissä poistui muodista tieteellisen materialismin ja taloudellisen instrumentalismin myötä. Eläimiä, kasveja, luonnonilmiöitä ja ekosysteemeitä ei enää nähty “sielullisina” tai itseisarvoisina päämääräsuuntautuneina toimijoina. Tämä on mahdollistanut mm. teollistuneen lihantuotannon ja metsäteollisuuden synnyn, sekä kaivostoiminnan sivutuotteina tapahtuneet vesistöjen saastumiset. Älykkyys ja päämääräsuuntautunut toiminta on ollut vain ihmisten ominaisuus.

Nyt kuitenkin viimeisen n. 30-vuoden aikana tekoälyteknologioiden kehitys on siirtynyt uuteen vaiheeseen ja yhteiskuntamme tekoälyistyminen on ruvennut kiihtymään. Samalla olemme kuitenkin jälleen tekemisissä sen kanssa, ettemme voi enää ajatella älykkyydestä samalla tavalla kuin olemme siitä ajatelleet tähän asti. Kulttuurissamme on edelleen behavioristisen ideologian rippeitä, joiden seurauksena suhtaudumme eläimiin ja kasveihin vain kapea-alaisina reaktioautomaatteina. Yhtä aikaa tekoälykehityksen rinnalla eläinten ja kasvien kognition tutkimuksen myötä olemme huomanneet, että älykkyyttä ja tavoitteellista päämääräsuuntautunutta toimintaa löytyy luonnosta laajemminkin, niin yksisoluisista eliöistä kuin kasveistakin.

Älykkyyden käsitteestä ja älykkyyden ymmärtämisestä luonnon ilmiönä on nyt tullut uusi haaste, joka ei enää sovi yhteen vanhojen kulttuuristen intuitioidemme kanssa. Älykkyyttä pitää opetella ajattelemaan uusilla ja huolellisemmilla tavoilla. Älykkään toiminnan ja älykkyyden huolellinen analysoiminen osoittaa, ettei älykkyys ole vain ihmisaivojen tai ihmisen sisäisen puheen ominaisuus tai sivutuote. Tulevien kirjoituksen pyrkimyksenä on selkiyttää älykkyyden käsitettä luonnollisena ilmiönä sekä pyrkiä selittämään lukijalle, miten ihmiskeskeisyys on haitallista tieteelliselle ajattelulle kun mietitään älykkyyden ilmenemistä eläimissä ja koneissa.

Aikanaan näistä muistiinpanoista kompiloidaan katsausartikkeli. Kokeilen interaktiivista kirjoittamista ja katselen miten ihmiset kommentoivat.

1 kommentti:

  1. Erinomainen idea! Olen nyt lukenut läpi suurimman osan tähänastisista muistiinpanoista, ja esimerkit ovat valaisevia.

    Mikäli sinulla on aikaa ja asiantuntemusta, olisi erittäin mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi solutason tavoitteellisen toiminnan kehityksestä; ts. älyllisestä elämästä sen mahdollisesti alkeellisimmalla tasolla.

    Esimerkkinä siis vaikkapa yksisoluisen eliön taipumus suunnata potkurinsa ravintogradientti huomioiden: mitä osia tällaisen mekanismin syntymiseen vaaditaan ja miten ne vuorovaikuttavat yhdessä?

    Varsinaisesti en toivo vastausta tuohon esimerkkiin, vaan hahmotelmaa yleisemmällä tasolla älyllisen toiminnan ilmenemisestä intrasellulaaritasolla.

    Ymmärrän toki, jos tuo ei sisälly muistiinpanokokoelman rajaukseen.

    VastaaPoista