lauantai 16. joulukuuta 2017

Muistiinpano 6: Älykkyyden hakuavaruus ja ihminen?


Evoluutiota voi visualisoida monilla eri tavoilla, yksi tapa ajatella evoluutiota on moniulotteisten avaruuksien kautta (esim. Dawkins, 1996). Kuvitellaan että olemme eräänlaisessa suuressa museohallissa ja näemme huoneen täydeltä lähes loputtoman määrän jääkarhuja, jotka on järjestetty tasaisin välein suureen määrään rivejä. Kun lähdemme kävelemään huonetta Y-akselin suuntaan, muuttuu jokaisella askeleella jääkarhujen turkki hieman kellertävämmäksi (tai vaaleammaksi) ja jos kävelemme X-akselin suuntaan, muuttuu jääkarhun jalkojen pituus hieman lyhemmäksi/pidemmäksi. Mikäli otamme hissillä pari museokerrosta ylöspäin, muuttuvat jääkarhujen kulmahampaiden pituudet suuremmiksi tai pienemmiksi. Mikäli poistumme museosta ja ajattelemmekin loputonta museokompleksi, voimme saman kadun varrella mennä yhdestä museosta toiseen. Kun menemme katua oikealle muuttuvat jääkarhujen turkit hieman ohkaisemmiksi ja kun menemme katua vasemmalle muuttuvat turkit paksummiksi. Mikäli taas kävelemme sisälle museoista koostuvaan kaupunkiin huomaamme museoissa olevien jääkarhujen muuttuvan lyhyempi pidempi/lyhyempikuonoisiksi.

Nopeasti huomaamme, että voimme pakata ulottuvuuksia tällä tavalla vaikka useampiin kaupunkeihin tai tarpeen vaatiessa useammille planeetoilla. Voimme ajatella jääkarhujen muotojen museota moniulotteisena avaruutena, jossa jossakin on jääkarhu, joka on muodoltaan ja perimältään lähinnä jääkarhujen ja muiden karhujen yhteistä kantamuotoa. Voimme ajatella, tätä kohtaa museossa eräänlaisena teleporttina, josta voimme astua ulos katsomaan kaikkien mahdollisten karhujen muotopuuta, josta voimme astua ulos ja tarkastella alati monimutkaistuvaa kaikkien mahdollisten nisäkäsmuotojen puuta. Jossakin tuossa moniulotteisessa puussa alkaa alue, jossa nisäkkäiden muodot muuttuvan maapallon olosuhteiden näkökulmasta mahdottomaksi. Maapallon painovoima, sen ilmakehän koostumus ja muut vastaavat luonnonilmiöt asettavat rajoitteita sille, minkälaisia eliöitä maapallolla voi kehittyä ja syntyä. Esimerkiksi dinosaurukset eivät voisi nykyisen ilmakehän kaasukoostumuksella saavuttaa niin suurta kokoa kun mitä ne aikanaan saavuttivat.

Mikäli muutamme ajatusleikkiä siten, että kuvittelemmekin yksittäisten aistien, kuten näkökyvyn evolutiivista puuta, rupeaa “näkökyvyn museo” näyttämään hyvin erilaiselta kuin mahdollisten ja mahdottomien jääkarhujen museo. Näkökyky on lähtenyt kehittymään yksisoluisten eliöiden kyvystä aisitia yksittäisiä fotoneita ja suunnistaa niiden lähdettä kohden. Näkökyvyn museossa olisi useanlaisia erilaisia silmiä, kalan silmä, joka on erilainen kuin mustekalan tai kärpäsen silmä. Lintujen silmät neljää eri väriä aistivien silmiensä kanssa eroaisivat puolestaan ihmisten kolmivärisilmistä ja useiden kädellisten ja koirien kaksivärisilmistä. Tässä näkökykyjen moniulotteisessa museossakin on alueita, jotka ovat realistisesti mahdollisia ja jo evoluution varrella toteutuneita tai toteutumatta jääneitä; kuten myös alueita, jotka ovat epärealistisia eivätkä voi fysiikan lakien tai biologisen alustan energiatarpeiden takia toteutua. Näkökyvyn museossa on tosin myös se mielenkiintoinen lisä, että jossain siellä on myös robottien ja tekoälyjen näköjärjestelmiä, jotka ovat jossain määrin samanlaisia, parempia ja huonompia kuin muut (biologiset) näköjärjestelmät.

Meidän tulisi ajatella älykkyyttä samanlaisena monimutkaisena laitteena, joka voi toteutua sekä aivoissa, kasveissa, yksisoluisissa eläimissä kuin ei-biologisella alustallakin. Tämä on se älykkyys, jota meidän pitäisi ajatella ja tutkia, silloin kun pohdimme, mitä tekoäly on ja mihin se voi olla tai olla olematta kykenevä.

Mikäli älykkyys muodostuu sellaisista asioista kuin mitä kohdassa Älykkyyden minimivaade on kuvattu; kuten työmuistista, representaatiokyvystä, virheenkorjauksesta ja oppimisesta, tavoitteiden asettamisesta ja osatavoitteiden luomisesta, voimme helposti huomata, että kullakin älykkyyden osatekijällä tai palasella, voi olla omat määrällisesti määritettävät ominaisuutensa, joita voidaan teoriassa laajentaa moniulotteisessa älykkyyden museossa siirtymällä yhdestä museosta tai kaupungista toiseen. Mikäli ajattelemme vain ihmistä älykkäänä, syyllistymme pahimmanlaatuiseen ajatteluvirheeseen, jota nimitetään antropomorfisaatioksi tai lajisovinismiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti