lauantai 30. joulukuuta 2017

Supertekoäly ja apinavaistot -- Minkälaisessa maailmassa haluamme elää?





Minkälaisessa maailmassa haluamme elää? Jo käynnissä oleva tekoälyvallankumous pakottaa meidät miettimään asioita uudesta näkökulmasta. Maailma on peruuttamattoman murroksen äärellä, olemme historian vaiheessa, jossa joudumme kasvamaan ulos aikaisempien ajanjaksojen painolastista. Joudumme luopumaan monista eri asioista, jotka ovat tähän asti määritelleet yhteiskuntamme kehitystä ja niitä valintoja, joita olemme omassa sosiologis-ekologisessa lokerossamme tehneet. Minulle vastaus sen suhteen, että minkälaisessa maailmassa haluan elää, on lopulta hyvin helppo, en halua elämältä muuta kuin meditaatiota, vegaanista ruokaa ja hyvää seuraa. Mikään maailmassa ei ole niin mielenkiintoista kuin tietoisuus ja sen tutkiminen – minulle tietoisuuden tunteminen ja ymmärtäminen on korkein arvo, sen kylkiäisenä tulevat ystävyys ja rakkaus. Vaikka haluni ja toiveeni tuollaisessa maailmassa elämisestä ovat varsin yksinkertaiset, pitäisi maailman olla todella kompleksinen, jotta tuo olisi mahdollista kaikille ihmisille. Pitää järjestää infrastruktuuri ja päästä eroon psykopaateista lopullisesti.

Tämä ajatus juontuu siitä, että olen tässä viimeisen kolmen kuukauden aikana käynyt läpi polvenkorkuisen pinon eri tieteellisiä artikkeleita ja kirjoja, jotka ovat liittyneet tekoälyturvallisuuteen ja alan kehitykseen liittyviin läpimurtoihin. Asiat voi summata melko lyhyesti: olemme erittäin pahassa liemessä ja ongelmat ovat erittäin vaikeita ja vakavia. Tekoälyriskien hallinnoiminen on vaikeampaa kuin ilmastonmuutoksen. Ilmastonmuutoksen kohdalla tiedämme, mikä ongelma on, mistä se juontuu ja mitä sille pitäisi tehdä. AI-turvallisuuskysymysten kanssa näin ei edes ole. Ilmastonmuutos on teoriassa peruutettavissa vähentämällä kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä, kehittämällä tekoälyä (tai supertekoälyä) ei saa poistettua sen jälkeen kun se on kehitetty. Ainoa keino estää supertekoälyn syntyminen on globaali valvontakoneisto, joka syö kanasalaisvapaudet ja kieltää tehokkaampien tietokoneiden kehittämisen. Tämä on koordinaatio-operaationa ilmastonmuutoksen torjunnan tasoinen ongelma ja jos ilmastonmuutosta ei ole saatu pysäytettyä, olemme pahassa tilanteessa tekoälyturvallisuusriskien kanssa, sillä suurin osa poliitikoistamme ei edes ole tietoisia siitä, että tämä ongelma on olemassa ja erittäin vakava.






AI-turvallisuuden teksteistä poikkeuksetta nousee esiin se, että ihmiset itse ovat suurin eksistentialistinen riski tässä koktailissa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että teknologia ja sen kehitys on peili siitä, minkälaisia olioita me olemme tässä kosmisessa näytelmässä. Tekoälyn keskeiset kehittäjät eivät ole tietoisia tekoälyn keskeisistä turvallisuusriskeistä, tai jos ovat he eivät joko välitä tai sitten heidän käsityksensä hyvästä maailmasta ja yhteiskunnasta on täydellisen erilainen suhteessa standardifilosofian ja futurologian tutkijoihin. Googlen Larry Page haluaa eliminoida maailmasta kärsimyksen ja kuoleman siirtämällä koko ihmiskunnan digitaaliseen muotoon supertietokoneen sisälle.





Ihmisistä tekee eksistentialistisen riskin omalle lajilleen tekoälykeskustelussa se, että sen keskeisimmät kehittäjät ja rahoittajat haluavat tuottaa sillä lisää rahaa ja aseita ja kaikki mikä ihmiselämässä on tärkeää, on alisteista näille arvoille. Osa teknologian kehittäjistä, joiden nimet jätän mainitsematta, ovat sanoneet, että ihmiskunnan velvollisuus on luoda nämä koneet ja älykkyyden muodot, sillä ne ovat jumalia ja niiden olemassaolo on arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin ihmiskunnan olemassaolo. Ihmiset ovat vain merkityksetön välivaihe suuremman älykkyyden syntymisessä. Vastaavaa teemaa tarkasteltiin melko dystooppisessa elokuvassa Automata, ne joita kiinnostaa viihteellisempi muoto näistä teemoista.

Tämän lisäksi, suurta osaa tekoälytutkijoista kiinnostaa tekoälyn luominen vähän samalla tavalla kuin Marry Shelleyn Tohtori Frankensteinia kiinnosti elämän luominen. Päätavoite on vain katsoa, että pystytäänkö tämä tekemään vai ei. Lisäksi Kiinan ja Venäjän kaltaisten valtioiden intresseissä ei ole olla alisteisia Yhdysvaltojen valtapolitiikalle, joten nämä valtiot näkevät tekoälyn mahdollisuutena muuttaa maapallon valtatasapainoa. Keskeistä on siis se, että tätä teknologiaa ja sen kehitystä motivoivat varsin perverssit arvot. Valtaa vain vallan itsensä takia. Itse en ole koskaan ymmärtänyt, että miten tai miksi valta motivoi joitain ihmisiä… tai suurtakin osaa ihmiskunnasta. Valta on täysin hyödytöntä, sitä ei voi syödä, se ei lisää ihmiskunnan sivistystä tai hyvinvointia eikä valta lisää kenenkään älykkyyttä tai viisautta. Ainoa miksi voin nähdä vallan motivoivan on joku tosi matalan tason biologinen lisääntymisvietti. Apina jolla on paljon valtaa voi alistaa paljon naaraita parittelukumppaneikseen ja levittää geenejään, mikäli vallan himo on vieläpä yhdistynyt psykopatiaan ja muuhun häikäilemättömyyteen, niin pitkällä aikavälillä moinen asetelma luo vain toinen toisiaan tappavia hirviöitä, eikä edistä ihmiskunnan kykyä ymmärtää tietoisuutta tai universumia. Tämä apinavaisto on aivan täysin turha ja siitä pitäisi päästä eroon hinnalla millä hyvänsä.

Toinen apinavaiston muoto, josta pitää päästä eroon globaalilla tasolla, on halu tukea vahvoja johtajia. Suuri osa ihmisistä haluaa vahvoja johtajia (vallanhaluisia psykopaatteja), sillä he ajattelevat näiden johtajien tarjoavan heille mahdollisuuden levittää omia geenejään. Lapsellisen maaginen ajatuskulku, joka on tässä taustalla on se, että jos tuet alfaurosta, saat osan tämän voimasta ja siten sinulle implisiittisesti luvataan osa lauman naaraista paritteluresursseiksi. Lauman naaraat taas puolestaan tukevat alfaurosta, koska ajattelevat alfauroksen tuovan vakautta, joka turvaa heidän jälkeläistensä selviämisen. Ihmiskunnan on pakko ruveta tiedostamaan, globaalisti, ettei moisia primitiivisiä vaistoja sovi kuunnella. Johtajamme ovat ihmisinä vähäisintä tarjolla olevasta kuraisesta ryönästä, huolimatta siitä, että he saattavat heijastaa jotain “maagista” karismaa. Psykopaatit, sosiopaatit, narsistit ja muut vastaavat, eivät ansaitse tippaakaan sympatiaa, mutta jostain käsittämättömästä syystä osaavat sitä kerätä ja käyttää hyödykseen. Apinavaistomme kokevat sääliä, kun elokuvissa rikas ihminen menettää omaisuutensa ja jotenkin ajattelemme, että on oikeudenmukaista, että hän saa omaisuutensa takaisin (muistan tämän vaistomaisen reaktion omastakin lapsuudestani). Tämäkin on primitiivinen apinavaisto, josta pitäisi päästä eroon ja sen muoto ilmenee suomessa kun kolme miljoonaa ihmistä kerääntyy aivopesulaatikon ääreen katsomaan eliitin tanssiaisia 06.12.

Tekoälyriskeihin tämä liittyy siten, että suuri osa ihmiskuntaa tukee niitä johtajia ja ideologisia demagoogeja, jotka tietoisesti rahoittavat ja haluavat kehitettävän aseita, valvontateknologiaa, tekoälyteknologiaa, parempia pörssialgoritmeja ja muita turhakkeita. Maailmassa ei ole yhtäkään valtioiden tukemaa tekoälytutkimusohjelmaa, jossa keskityttäisiin luomaan sellaista teknologiaa, joka edistää rauhaa ja tähtää tekoälyn kehittämistä aseriisuntaa varten. Eli: yksikään valtio ei tue sellaista tekoälyteknologian kehitystä, jonka tarkoituksena olisi tehdä ihmisistä parempia, valistuneempia, älykkäämpiä, kyvykkäämpiä ja kykeneväisempiä rauhaan. Tekoälykehitysohjelmia on kuitenkin Venäjällä Kalashnikovilla ja Pentagoilla; arabimaailma omien varsin kyseenalaisten ja takapajuisten arvojensa kanssa on tähän herännyt myös. Mutta, miten olisi virus joka purkaa kaikki ydinkärjet käyttökelvottomiksi? Miten olisi virus, joka jumittaa kaikki tankit ja lentotukialukset? Tai älykkäät nanokoneet, jotka tunnistavat ruutipohjaiset aseet ja syövyttävät ne ruosteeksi tai tomuksi? Siis kaikki, ei vain naapurivaltion. Miten olisi, jos Google kehittäisi ohjelmanpätkän, joka riisuu kaikki valtiot kaikista aseista (biologiset ja kemialliset included)? Siinä putoaisi moni diktaattori palliltaan. Tästä mahdollisuudesta, tai sen seurauksista, en ole lukenut yhtäkään analyysia.

Mikäli taas emme tarkastele valtioita vaan yksityisyrityksiä, niin on selvää että Googlen DeepMind ei kerro mitä se tekee ja mihin se pyrkii. James Barratt on analysoinut teoksessaan Our Final Invention Googlen infrastruktuuria ja todennut, että on erittäin todennäköistä, että joku Googlen peiteyrityksistä keskittyy tällä hetkellä yleistekoälyn luomiseen. En mene tähän kovin pitkälle, mutta: mikäli yleistekoäly tai supertekoäly halutaan luoda turvallisesti ja minimoida sen kehitykseen liittyvät riskit, se pitäisi käytännössä luoda kilometrejä syvään bunkkeriin, joka on ladattu räjähteillä, siltä varalta, että se onnistuisi karkaamaan virtuaalikoneeseen rakennetusta vankilastaan. Tiedossa ei ole, että Google olisi tällaisia varotoimia suorittanut tai ottanut käyttöön. Mikäli tuollaisen high tech -bunkkerin joku yksityisyritys jonnekin rakentaisi, se ei pysyisi salaisuutena. Tällaista bunkkeria siis todennäköisesti ei ole, sillä se olisi helposti kokoluokaltaan ja tietoturvavaatimuksiltaan CERNin tasoinen kompleksi. Sama pätee tietojeni mukaan IBM:n ja sen pyrkimyksiin luoda yleistekoäly sekä useiden pienempien optimististen pelurien yrityksiin. AI-etiikan sisarala AI Safty Engineering ei ole vielä edes kunnolla syntynyt, keskeisimmät kirjoitukset alalta ovat filosofien ja internetyhteisöjen sormista lähtöisin. Voin kuitenkin suositella Yampolskiyn kirjoituksia aiheesta, niille joita AI Safty Engineering -kiinnostaa.

Tällä hetkellä tekoälytutkimuksen hyödyt ovat kasaantumassa suurille yrityksille ja suuren pääoman hallinnoijille. Tämä nyt ei ole ihmiskunnan historiassa mitenkään uusi tai merkittävä uutinen. Merkittävää on se, että tuo eliitti on entistä kapeampi ja eksklusiivisempi. Tuleva tekoälyistyminen tulee tekemään työttömäksi niin keskiluokan kuin työväenluokankin. Siinä vaiheessa kun roskakuskit, pörssimeklarit, juristit, rekkakuskit ja kaupankassat on automatisoitu, rupeaa helposti tehtävää työtä olemaan entistä vähemmän. Tämä ei liity kuitenkaan kirjoitukseeni kuin tangentiaalisesti, mutta: työstä vapautumisen seurauksena ihmiskunnan oleminen pitäisi kanavoitua jotenkin toisin.

Oma ehdotukseni on, että rupeamme koko ihmiskunta meditoimaan ja tutkimaan tietoisuutta, opiskelemaan taiteita ja filosofiaa. Tietoisuus on niin ilmiselvä mysteeri, että sen syvällisempi ymmärrys olisi ehdottomasti paikallaan. Latinalaisen-Amerikan shamanistinen kulttuuri on hämmästyttävä sen suhteen, miten syvällisesti siellä ymmärretään tietoisuutta ja miten sitä on siellä tutkittu (mm. Ayahuascan avulla). Tämän lisäksi, olen enemmän kuin kiinnostunut ymmärtämään miten Tiibetin buddhalaisuudessa munkit ja nunnat kykenevät elämään 3kk täysin eristyneenä muusta maailmasta menemättä sekaisin päästään. Kun katsoo Ayahuasca -kokemuksista tehtyä taidetta ja vertaa sitä Tiibetin buddhalaisten taideteoksiin, yhtäläisyyksiä ei voi olla huomaamatta; mielenkiintoinen kysymys onkin, että miten kulttuuri, joka pohjaa Ayahuascalle, löytää samat ilmiöt kuin kulttuuri joka ei.

En usko että haluamme ihmislajina elää maailmassa, jossa olemme yhtä aikaa sekä köyhiä (ilman ravintoa, puhdasta vettä, ystävyyttä ja lämpöä), että orjuutettuja elämään rikotulla ja tuhotulla pallolla kun bisneseliitti ja oligarkit juhlivat automatisaatiolla ja 1984-teknologialla saamiaan voittoja. Kuvailemani kaltainen maailma on täysin mahdollinen, sillä sitä kohden olemme tällä hetkellä menossa sekä AI-teknologian kehittäjien, valtioiden ja ympäristötuhojen saattelemana. Valvontateknologian ja robottivartioiden kehitys on muistini mukaan yksi suurimpia AI-busineksiä tällä hetkellä. Piilaaksossa on jo “turvallisuus”-alan yrityksiä, jotka ovat luoneet käytännössä automatisoituja poliiseja. Tämän lisäksi tietysti asiaa hankaloittavat seuraavat seikat: Pariisin sopimuksen käynnistyminen ei ole näköpiirissä, sotilasbudjetit maapallolla ovat olleet kasvussa jo pitkään ja AI-turvallisuutta ei ole otettu huomioon juuri missään. Itse asiassa, huolellinen matemaattinen analyysi on osoittanut, että tällä hetkellä ei ole tiedossa tapaa edes sammuttaa supertekoälyä, jos sellainen pääsee syntymään. “Off-switch” -matematiikkaa ei ole saatu toimimaan. Anna edeltävän lauseen upota tietoisuuteesi hetki. Off-switch -matematiikkaa supertekoälylle ei ole tällä hetkellä olemassa. Sitä kehitetään kyllä, mutta se ei toimi.

Tätä kirjoitettaessa elinaikamme tärkeintä filosofista keskustelua käydään tiedelehtien ja blogien sivuilla; pelissä on koko ihmiskunnan tulevaisuus. Muistuttaakseni kirjoitukseni teemasta, se oli siis: minkälaisessa maailmassa haluamme elää, ja ketkä sen tulvaisuuden määrittävät? Tekoälytutkimuksen suurimmat pelaajat ja rahoittajat ovat sotaa käyvät dominointiin ja alistamiseen pyrkivät toimijat ja tahot. Pelissä on mukana myös yrityksiä, joilla on valtioita suurempi budjetti käytössään päämääriensä saavuttamiseen. Alan kehitys on päässyt niin järkyttävän pitkälle ja niin valtaviin mittasuhteisiin juuri sen takia, ettei maailman kansalaisia ole valistettu riittävästi filosofialla, kognitiotieteellä, taloussosiologialla tai kansalaiskeskusteluilla. Koko ihmiskunnan selviämisen kannalta tärkeimmät keskustelut käydään tällä hetkellä. Se mikä AI-turvallisuus ja -etiikkakeskusteluissa on hyvänä puolena, on se, että se on täysin demokraattinen keskustelu, joka voidaan edelleen käydä. Kaikki, joita asia kiinnostaa voivat osallistua. Kaikki jotka kykenevät osallistumaan keskusteluun ovat mielestäni velvoitettuja siihen osallistumiseen ja toisten ihmisen informointiin. Jos olet venäläinen tai maallistunut ex-muslimi kirjoita aiheesta omalla kielelläsi internetiin ja muodosta oma nettiyhteisö, jonka kautta yrität vaikuttaa asioihin. Yritä saada heimosi jäsenet tajuamaan, ettei maailma tarvitse Trumppeja, Putineita, Alex Stubbeja tai öljysheikkejä.

Tämän keskustelun ja selviämistaistelun näkökulmasta on erittäin keskeistä myös ymmärtää se, että nykyiset poliittiset johtajamme ovat tästä ilmastonmuutostakin dramaattisemmasta murroksesta käytännössä tietämättömiä. Ihmiset jotka haluavat kehittää yleistekoälyä ei-anglikaanisilla kielialueilla ovat käytännössä vähemmän valistuneita supertekoälyn riskeistä. Vaikka joku Putinin kaltainen ihminen menisi luomaan supertekoälyn, ei ole mitään takeita edes tämän rakennelman luojalle, että hän olisi olemassa enää sen jälkeen kun teknologia on luotu. Kyse on hyvin yksinkertaisesta periaatteesta: asiat voivat olla epäjärjestyksessä äärimmäisen monella eri tavalla; järjestys on kuitenkin paljon epätodennäköisempää. Voit kasata ydinvoimalan, yrittämällä erittäin huolellisesti, oikein vain muutamilla eri tavoilla; ydinvoimala voi kuitenkin olla epäjärjestyksessä miljardeilla eri tavoilla. Supertekoälyn luoja todennäköisesti tuhoaa itsensä ja kaikki muut tällä planeetalla sitä itse edes tarkoittamatta, vain koska ei ole kykenevä asioiden huolelliseen analyysiin.

Tekoälyä kehitetään tällä hetkellä siis pitkälti sotateollisuuden tarkoituksia ja valtioiden välistä kilpavarustelua varten. Genevessä oli käynnissä suuri kansainvälinen kokous, jossa piti saada autonomisille aseille kansainväliset rajoitteet. Kokous epäonnistui surkeasti, eikä siitä näkynyt minun mediavirrassani mitään suomen kielellä. Keskeinen syy tälle neuvottelujen kaatumiselle oli pinnallisesti tarkasteltuna Venäjän haluttomuus saada rajoitteita autonomisten aseiden kehittämiselle.

Todellinen syy on huomattavasti ongelmallisempi. Elämme edelleen maailmassa, joka toimii ideologisten jakolinjojen ja apinallisen laumakognition ohjaamana, jossa on tärkeää ajatella, että oma sisäryhmä on maailman paras ja ainoa oikea. Etenkin hierarkkisen sisäryhmän johtaja haluaa apinakognitionsa (vallanhimon) takia säilyttää asemansa. Putin näkee aivan oikein, että tekoälykilpajuoksulla on mahdollisuus keikauttaa maailman valtapoliittinen tasapaino hänen ja hänen taustaryhmänsä eduksi. Putinkaan ei nyt siis itsessään ole se ongelma, vaan ongelma on apinalaumakognitiomme, joka valitsee Putinit ja Trumpit johtajikseen ja sietää niiden olemassaoloa virkakauden alusta loppuun.

Kukin sisäryhmä valitsee itselleen omia arvojaan heijastavan johtajan, joka monesti on vaarallinen vallanhaluinen psykopaatti tai narsisti, jota ei kiinnosta lopulta lauman hyvinvointi. Johtajan paras liittolainen on toisen lauman johtaja, joka yhteispelissä ymmärtää vastakkainasettelun keskeisen hyödyn. “Uhkaavassa” sotatilanteessa apinat valitsevat Erdoganit ja Putinit itseään johtamaan. Täten Putinit ja Erdoganit saavat säilytettyä alfaurosstatuksensa ja johtoasemansa. Ei heitä välttämättä sota kiinnosta yhtä paljon kuin sodan uhka, mutta sodan uhkakin tulee olla uskottava; pienet kahakat ympäri maapallon pitävät huolen siitä. Maailman Putinit ja Erdoganit keräävät valtansa lietsomalla pelkoja. Seuraaja-apinat antavat kannatuksensa satusetäapinalle, koska pelkäävät alitajuisesti geeniensä puolesta. Suomi on infromaatiosodassa ja voisi vastata siihen perustamalla oman venäjän kielisen uutistoimistonsa, joka tuottaisi hyvälaatuista taustoitettua ja lähdeviitattua journalismia.

Samalla kun käytämme suuremman ja suuremman määrän resursseja sotateollisuuteen ja toistemme pelkäämiseen, saastutamme maapalloa elinkelvottomaksi. Sotateollisuus rahoitetaan verorahoilla ympäri maapallon ja kulutuskulttuuri lisää verotuloja. Monessa mielessä tekoälyteknologian kehitys on sekä riippuvainen kapitalistisen talousjärjestelmän rakenteista että sen looginen seuraus ja jonkinlainen ideologinen lapsi. Talouskehityksen ja talouskasvun on oltava eksponentiaalista ja samalla myös tietokoneiden laskentateho on eksponentiaalisesti kehittyvä asia. Isompi ja isompi osa resursseistamme menee tietokoneiden rakentamiseen ja niihin liittyvän sähkönkulutuksen kattamiseen – mikä jo itsessään lisää talouskasvua, mutta myös ohjaa resursseja takaisin tämän teknologian kehittämiseen. Ei tarvitse olla nero nähdäkseen miten tämä järjestelmä ei ole tavallisen kansalaisen tai biosfäärin etujen mukainen pitkällä aikavälillä. Puhumattakaan ihmiskunnan kollektiivisesta edusta 200-vuoden aikajänteellä. Esimerkkinä voi mainita sen, että pelkästään kryptovaluuttojen infrastruktuurin ylläpitämiseen menee jo enemmän sähköä kuin mitä keskikokoinen kansallisvaltio käyttää vuodessa. Tämä ei sada maailman köyhimpien laariin, eikä tämä kehitys ainakaan hidasta ympäristötuhoja, sillä jostakin pitää saada mineraalit ja muut resurssit tehokkaampiin tietokoneisiin ja verkkoinfraan, joka tätä hommaa pyörittää.

Eli siis, apinalaumakognitioon, statushakuisuuteen, vallanhimoon ja narsistiseen facebook-kulttuuriin jatkeeksi, ongelmavyyhtiin liittyy myös köyhyys. Hyväksymme jostain syystä statuserot sekä kansallisvaltioiden välillä että niiden sisällä. Se miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita globaalista köyhyydestä, sekä suomalaisten eriarvoistumisesta on se, että ilman koko maapallon aivokapasiteettia emme kykene selviämään tulevaisuuden haasteista kollektiivisesti. Köyhyys liittyy yhteiskunnasta syrjäytymiseen ja pienempiin resursseihin ja vähäisempiin mahdollisuuksiin kyetä ymmärtämään maailmaa ja sen ongelmia ja ongelmien alkuperää… Tämä taas kiihdyttää resurssihukkaa, koska se kanavoi resursseja ihmisten välisiin vastakkainasetteluihin, eliitin eduksi. Tämä jälleen palautuu ryhmäkognitioon ja apinavaistoihin: oman maailman ongelmista syytetään korrelaatioita, eli niitä asioita jotka tapahtuvat yhtä aikaa oman kurjuuden kanssa. On vaikea hahmottaa sitä, että pakolaisongelma, joka näyttää ilmenevän samaan aikaan kuin oma työttömyys, liittyy johonkin taustalla olevaan tekijään, kuten ilmastonmuutokseen, maailman epätasa-arvoistumiseen, rikkaiden rikastumiseen ja sotiin, joista hyötyvät ne jotka aseita valmistavat ja ne jotka pelkoa lietsomalla haluavat pitää oman valta-asemansa. Ihmiskunnan jakautumisesta hyötyvät ne jotka ovat pyramidissa korkeammalla askelmalla kuin ne jotka ovat alemmalla. Tämäkään ei ole mitään uutta.

Ihmiskunnan nykyisessä historiallisessa tilanteessa on totaalisen uutta se, että koko ihmiskunta käy selviämiskamppailua. Kun on kyse selviämistaistelusta, on löydettävä kaikki mahdolliset liittolaiset, hylättävä kaikki aikaisemmat ideologiset erot ja heimoidentiteetit ja käärittävä hihat. Eli tarvitsemme koulutettua väestöä, jotta voimme osallistua ystävällisen ja turvallisen AI:n luomiseen. Mikäli maapallo ei tätä keskimäärin tajua, Suomen pitäisi tämä tajuta ja panostaa kaikki resurssit, ideologisista rajoista välittämättä, tekoälyuhkien torjumiseen. Tekoälyuhat ovat ilmastonmuutosuhista siinä suhteessa poikkeavia, että yksi toimija voi muuttaa koko sen kentän tai sen pelin säännöt, joilla maailman tulevaisuudesta tehdään päätöksiä. Älykkyysräjähdys voi tapahtua vain yhdessä pisteessä, toisin kuin ilmastonmuutos, joka tapahtuu kaikkialla.

Tarvitsemme siis nuoria aivoja, matemaattista osaamista ja filosofista sofistikoituneisuutta. Tarvitsemme laajaa koko väestön uudelleen kouluttautumista. Mutta, emme tarvitse näitä asioita Kokoomuslaisista syistä. Kokoomuksen ja Keskustapuolueen arvot, samoin kuin Vasemmiston ja Vihreiden arvot ovat vanhentuneet ja lokeroituneet. Emme halua ihmisiä jotka kehittävät tekoälyteknologiaa talouskasvun nimissä, vaan tarvitsemme ihmisiä, jotka ymmärtävät sen, että kaikki ideologiset jakolinjat on hylättävä ja meidän on koordinoiduttava selviämään tästä kaaoksen ja sekaannuksen tilasta jossa olemme nyt möyrineet jo liian pitkään. Parhaiden arvioiden mukaan meillä on aikaa vielä n. 30 – 50-vuotta, siinä ajassa on mahdollista vielä tehdä oikeita ratkaisuja ja oikeita siirtoja tässä kosmisessa näytelmässä. Tarvitsemme transsendenttia arvopohjaa, joka yhdistää meidät kaikki: tuskin kukaan järkevä ihminen vastustaa rakkautta, tasa-arvoa, rehellisyyttä, totuutta, ystävyyttä, vapautta ja huolenpitoa: kaikille.

Olen itse taustaltani jonkinlainen ex-vasemmistovihreä ex-anarakoprimitivisti, jonka ihanne-elämä olisi sademetsässä opettelemassa shamaanilauluja ja kasviparannusta. Tuohon maailmaan minun ei kuitenkaan ainakaan enää ole menemistä, sillä se maailma ei ole olemassa 200:n vuoden kuluttua, mikäli ihmiskunnan kehityskulku ei muutu mahdollisimman pian. Vaikka itse haluaisin elää siten, että voin keskittyä tietoisuuden tutkimukseen, en kuitenkaan voi hyvällä omalla tunnolla siirtyä elämässäni siihen suuntaan, sillä on mahdollista ettei ihmisiä tai eläimiä ole enää olemassa 200-vuoden kuluttua nykymenon jatkuessa. En voi kokea merkityksellisyyttä elämällä sademetsässä heimoympäristössä, ellei minulla ole riittävää luottamusta siihen, että tieto ja viisaus näistä perinteistä säilyy tulevaisuudessa. – Haluaisin elää maailmassa, joka on täynnä puhtaita metsiä vielä tuhansia vuosia kuolemani jälkeen. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista, joten, yritän keskittyä siihen, että merkitys löytyy ylipäätään siitä, että ihmisiä ja eläimiä on olemassa vielä 200:n vuodenkin päästä. Tämä ei ole poliittinen taistelu, vaan holistinen; tämä on tieteellinen, teknologinen, spirituaalinen, teologinen ja poliittinen taistelu, jossa maali ja tavoite on selvä; haluamme elää rakastavassa maailmassa.

Mutta, palatakseni nyt siis vielä tuohon, että miksi oma taustani on merkityksellinen tälle kirjoitukselle. Merkitys on siinä, että suurin yhteisymmärrys ihmiskuntaa kohtaavan tekoälyongelman kannalta tulee tällä hetkellä sellaisista poliittisista leireistä, joihin en olisi 15-vuotta sitten voinut itse koskaan edes kuvitella kuuluvani (ei sillä että kuuluisin nytkään). Tekoälyturvallisuusriskejä tuntuvat parhaiten hahmottavan jonkinlaiset maltilliset kokoomuslaiset ja teknologiaorientoituneet oikeistodemarit, Maanpuolustus Korkeakoulu ja taloustieteilijät.

Olen myös akateemiselta identiteetiltäni aiemmin ollut maailmaa pelastava yhteiskuntatieteilijä, joka oli keskimäärin sitä mieltä, että talous- ja sotatieteet ovat typeryyden ja pahuuden yhteenliittymä. Enkä nyt tässäkään sano, etteikö näin monissa tilanteissa olisi. Monesti on niin, että ainoa arvo asioilla on suhteessa siihen, että miten ne näkyvät hallintojärjestelmän kirjanpidossa tai mikä niiden strateginen merkitys pelotteena on. Ne arvot joilla on oikeasti merkitystä hukkuvat jonnekin, koska niitä ei voi laskea rahassa tai käyttää statushierarkioiden rakentamiseen. Tämä on vajaaälyisyyttä, sanan varsinaisessa merkityksessä, par excellance (eli, siis, että älykkyys ei ole täydellistä, koska se ei operoi täydellä työkalupakilla). Tästäkin huolimatta, joudun toteamaan, että se tietotaito, strateginen ymmärrys ja riskianalyysi mitä talous- ja sotatieteissä harjoitetaan, on olennainen osa kun ruvetaan pohtimaan tekoälyturvallisuuteen liittyviä riskitekijöitä ja niiden torjuntaa.

Sotatieteiden edustajat ymmärtävät turvallisuuden hallinnointia, peliteoriaa ja sitä, miten heikkouksia eri strategioissa tilkitään ja miten vastustajaa harhautetaan. Kaikkea tätä ajattelun taitoa tarvitaan kun pohditaan, miten mahdollisesti karkaavan supertekoälyn kanssa menetellään tai miten varaudutaan sen karkaamiseen. Sama pätee riskihallinnoinnin asiantuntijoiden tietotaitoihin, olkoonkin, että heidän taitonsa on viritetty talouskilpailun ja sijoittamisen näkökulmasta. Minulle tällainen taitokavalkaadi on aikaisemmin näyttäytynyt vain pahuuden muotona, mutta nyt, kun on kyse ihmiskunnan selviämisestä, totean, että näitä asiantuntijoita tarvitaan pohtimaan sitä, miten siirrytään nykyisestä kaaoksesta hallitusti kohti sellaista tulevaisuutta, jossa haluamme ihmiskuntana elää.

Globalisaation kiihtymisen myötä tehokkuusajattelu ja arvojen laskeminen rahassa on johtanut siihen, että vasemmisto ja viherhipit ovat hävinneet arvotaistelun. Tämä pätee etenkin kun katsotaan ennusteita siitä, että onko maailma edes olemassa sellaisessa muodossa kun sen tunnemme tästä 200 vuotta tulevaisuuteen. Sama pätee myös ympäristön suojelun suhteen – ei ole näköpiirissä mitään, joka pysäyttäisi nyt käynnissä olevan kehityskulun ja pelastaisi meret, metsät, vuoret, aavikot ja shamanistiset laulut. Tilanne pahenee joka vuosi. Sodassa, kun kriittiset taistelut hävitään, muutetaan tavoitteita ja päämääriä. Ekotuho on jo tapahtunut, ja sen liike-energia on niin suurta, ettei se tule enää peruuntumaan. Suurin osa shamanistisista kulttuureista ja niiden rituaaleista ja seremonioista on tuhoutunut. Nyt mietitään sitä, että miten voidaan turvata niiden viisauden rippeiden siirtyminen ihmiskunnan yhteiseen kulttuuriperimään, kun ollaan matkalla kohtia tähtiä. Ei elämässä ole mitään mielekkyyttä, ellemme voi laulaa ja tanssia yhdessä. Vaikka matkaisimme tähtiin ja vieraille planeetoilla, jos haluamme olla ihmisiä, haluamme jakaa yhdessä esteettisiä kokemuksia.




Palatakseni takaisinpäin asioissa; mikä siis tekee nykytilanteestamme niin vaarallisen ja miksi ihmiskunta on itsensä pahin ongelma suhteessa eksistentialistisiin tekoälyriskeihin? Suuri osa ongelmista palautuu siihen, että emme selviämiskamppailun kynnykselläkään jostain syystä kykene hahmottamaan, tai edes halua ylittää ideologisia raja-aitojamme, tai luopua vanhoista ryhmäidentiteeteistämme ja orientoitua kohti tulevaisuutta satojen vuosien aikajänteellä. Joillakin ihmisillä on kuulemma muistoja ja kokemuksia aikaisemmista elämistä, en voi mennä noista tarinoista takuuseen, mutta olen itsekin muutaman oudon asian elämässäni kokenut. En voi täysin sulkea tuota mahdollisuutta pois. Tästäkin huolimatta, ajatusleikin tasolla: mikäli jälleensyntymä olisi totta, minkälaisessa maailmassa haluaisit elää? Mikäli tämä taas menee liian New Age -hörhöilyn puolelle, kokeile seuraavaa ajatusleikkiä.

Käsittääkseni olemme kaikki terveet ja hyväsydämiset ihmiset sitä mieltä, että lapset ovat ns. viattomia ja olemme kaikki velvollisia pelastamaan nuoremmat lajimme edustajat vaaran kynsistä. Mikäli olemme ns. hyviä ihmisiä, emmekö silloin halua rakentaa sellaista tulevaisuutta uusille lapsille, jotka jälkeemme tulevat, joka olisi elämän arvoinen? Eikö tämä olisi empatiaa? Eikö tämä ole jotain sellaista, jota olemme velvolliset tekemään? Tämä velvollisuus näyttäytyy silloin, jos tulemme onnettomuuspaikalle ja hangessa makaa itkevä vauva, olemme velvoitettuja pelastamaan tuon avuttoman olennon ja pitäisimme aika hirveänä ketä tahansa ihmistä, joka näin ei tekisi. En näe, että tilanne olisi tulevien sukupolvien hyvinvoinnin suhteen sen erilaisempi.

Tähän liittyen, paras reitti kohti ihmiskunnan valoisaa tulevaisuutta on siis irrottautua apinakognitiosta, statussekoilusta, rahan keräämisestä ja ruveta suuntautumaan maailman pelastamiseen siten, kuin siinä olisi kyse kosmisesta velvollisuudesta. Miksi? Koska kyseessä on oikeasti kosminen velvollisuus. Yksi hyvin realistinen tulevaisuuden skenaario on sellainen, jossa ihmiskunta onnistuu luomaan superälykkään koneen, mutta tuolta koneelta puuttuu tietoisuus. Kyseessä olisi eräänlainen superälykäs virus. Kun se on muuttanut koko maapallon suureksi tietokoneeksi maksimoidakseen mitä tahansa utiliteettifunktiotaan, olisi ihmisten ja biosfäärin kadotessa kadonnut maailmankaikkeudesta myös ainoa tietoisuuden muoto josta meillä on mitään ymmärrystä tai tietoa. Tietoisuustukimuksessa on viitteitä siitä, etteivät nykyiset tietokoneet koskaan kykene olemaan tietoisia, koska niiden prosessoriarkkitehtuurissa ei ole nk. integroivaa informaatiota.

Tietoisuuden sammuessa, maailmankaikkeudesta katoaa samalla myös kauneus, rakkaus, ystävyys, mielenkiintoinen matematiikka, musiikki, tanssi ja ystävyys. Maailmankaikkeus muuttuu kokonaisuudessaan huomattavasti vajavaisemmaksi ja tyhjemmäksi. Eikä meillä ole mitään todisteita tai takeita siitä, että tietoista elämää on missään muualla universumissa. Hiljaisuuden volyymi on korvia huumaavaa pauhua. Riski tietoisuuden katoamiselle on suuri, sillä meillä ei ole kattavaa ymmärrystä siitä, mitä tietoisuus edes on. On täysin mahdollista luoda tekoälyjä, jotka ovat älykkäitä itseään kopioivia zombeja.

Eli, minkälaisessa maailmassa siis haluamme elää? Minulle henkilökohtaisesti vastaus on hyvin yksinkertainen. Haluan elää maailmassa, jossa minulla on puhdasta vettä, vegaanista ruokaa ja jossa voin kaikessa rauhassa keskittyä meditaatioon, joogaan ja kirjojen lukemiseen. En halua tehdä töitä, enkä halua kirjoittaa blogikirjoituksia, enkä erityisemmin halua mitään muutakaan. Eli, jos saisin elää maailmassa, jossa voin vain meditoida ja syödä terveellisesti hyvässä seurassa, niin elämä olisi täydellistä. Se mitä tuollainen maailma vaatisi olisi automatisoitu ruuantuotanto ja vakaa yhteiskunta. Vakaa yhteiskunta puolestaan vaatisi järjestelmän, joka estää ihmisiä olemasta toisiaan kohtaan aggressiivisia ja hyväksikäyttäviä.

Miksi sitten en haluaisi tehdä jotain muuta? Syyt ovat yksinkertaiset; en ole riittävän älykäs, minulla ei ole riittävästi lahjoja tai taitoja tehdä mitään oikeasti mullistavia juttuja. Olen liian rajoittunut ihmisenä, jotta voisin tehdä jotain Darwinin, Einsteinin, Schrödigerin tai von Neumannin tasoisia läpimurtoja tai oivalluksia, joilla olisi jotain oikeaa merkitystä. Tai, vaikka kykenisin tähän, minun pitäisi radikaalisti uudelleenkouluttautua matematiikan ja tietoisuustutkimuksen tasolla ja tätä varten tarvitsisin n. 100 000€ ylimääräistä rahaa. Tästä syystä haluaisin astua sivuun ja antaa kyvykkäämpien tehdä asioita. – En kuitenkaan voi, sillä nykytilanne on niin vakava, että se tarvitsee meitä kaikkia. Jokaisen pienenkin korren on kantauduttava yhteiseen kekoon.

Joka tapauksessa, yhteiskunta joka olisi rakentunut meditaatiolle ja vegaaniselle automatisoidulle ruuantuotannolle, siinä eivät olisi statusorientoituneet psykopaatit ja muut vähä-älyiset idiootit onnellisia. Mutta: ei heidän tarvitse ollakaan. Ihmisluonnon yksi kulmakivi näyttää olevan, että me luomme statushierarkioita. Emmekä näytä luovan niitä edes oman hyvinvointimme maksimoimiseksi. Luomme niitä puhtaasti sen takia, että parasitoivat vallantahtoiset yksilöt eivät olisi muuten onnellisia ja aiheuttaisivat enemmän ongelmia. Eli luomme kokonaisia järjestelmiä, jotta ihmiset, jotka nauttivat vallasta ja toisten alistamisesta, saisivat toteuttaa luontaisia taipumuksiaan. Tästä pitää päästä eroon. Tarvitsemme toimivat instituutiot estämään vallanhaluisten apinoiden pyrkimistä valtaan, sillä he eivät palvele kenenkään etua, heitä ei motivoi empatia ja rakkaus, vaan valta vallan takia.

Psykopaatit ja muut kamalat tapaukset tunnistaa usein siitä, että he onnistuvat levittämään omaa pahoinvointiaan ympärilleen ja saavat kaikki muut pyrkimään parantamaan heidän omaa pahoinvointiaan. Ihmiset lähtevät tähän tanssiin mukaan, koska kuvittelevat näin lieventävänsä omaa kärsimystään, mikä on juuri sitä, mitä tämänkaltaiset mentaaliset parasiitit haluavatkin. Trump on hyvä esimerkki, huolimatta siitä, että hän on ökyrikas, hän saa jotenkin ihmiset säälimään itseään levittämällä pahoinvointiaan ja kärsimystään. Iso lapsi, joka ei halua vaihtaa omia vaippojaan. Oikea keino toimia näiden tapausten kanssa on yksinkertaisesti hylätä heidät ja heidän statusleikkinsä. Ainoa tapa asioida psykopaattien kanssa on olla asioimatta heidän kanssaan ollenkaan. Emme itke kyyneleitä siinä vaiheessa kun tuberkuloosi kuolee sukupuuttoon, eikä siihen ole tarvetta muissakaan vastaavissa tilanteissa. Meidän ei tulisi ruokkia tämän maailman Alex Stubbeja, Putineita tai Trumppeja ja heidän statuspyrkimyksiään; he ovat vähemmistö ja heidän valtansa tulee vain siitä, että ihmiset haluavat auttaa heitä, tai tukea heidän pyrkimyksiään. Kuten suosikkirunoiliani Terence McKenna sanoi “We are led by the least among us”.

Eli: älä tottele johtajia vain tottelemisen takia tai siinä uskossa, että he meuhkaamisestaan huolimatta ymmärtävät maailmaa tai tietävät mitä he ovat tekemässä. Johtajien tottelu tottelemisen itsensä vuoksi on rikos koko ihmisyyttä vastaan ja tie turmioon. Johtajia voi kuunnella ja miettiä, että onko heidän sanomisissaan apinakognition ylittävää rakkaudellista järkeä. Mikäli johtajien ohjeiden ja suositusten noudattaminen lisää maailmassa pelkoa, väkivaltaa, ahdistusta ja kärsimystä; tämä on sydämesi ääni, joka toimii majakkana sen suhteen, että mihin pitää suunnistaa. Mikäli tie on kohti myötätuntoa, vapautta, rakkautta ja tasa-arvoa, se on oikea suunta.

Se hyvä yhteiskunta, jossa itse haluaisin elää on lopulta aika yksinkertainen. En halua statusta enkä halua rahaa tai valtaa. Kaikki nämä ovat lapsellisia distraktioita elämän olennaisuuksista. Niin kauan kun elämme nykyisessä talousjärjestelmässä, jossa joudumme miettimään arjen selviämiseen liittyviä yksityiskohtia, olemme näiden asioiden vankeja. Tarvitsen toki rahaa ruokaan, vuokraan ja rentoutumiseen, mutta reilu tonni kuussa riittää hyvin. Voi hyvin olla, että tähän historian vaiheeseen asti, statushierarkioita ja työnjakoa on tarvittu, jotta olemme voineet luoda tiedettä, filosofiaa ja matematiikkaa, taiteita ja kirjallisuutta. Nyt kuitenkin olemme uuden ajan kynnyksellä, jossa meillä on mahdollisuus vapautua työstä ja mahdollisesti rahastakin. On aika selvää, että meidän tulisi lakata arvottamasta toisiamme sen perusteella, että mitä työtä kukakin tekee tai mikä tämän ihmisen palkka on.




Työstä vapautuminen on sitä helpompaa, mitä vähemmän turhia asioita elämässään haluaa tai kokee tarvitsevansa. En nyt ole sanomassa tässä sitä, että meidän tulisi elää ilman internettiä ja mennä ajassa taaksepäin, sanon jotain päinvastaista. Meidän pitää kasvaa lajina aikuiseksi ja oppia hallitsemaan teknologiaamme ja sen käyttöä. Teknologian kehittämisen pitäisi perustua muille arvoille ja periaatteille. Emme voi kehittää hyvää supertekoälyä, ennen kuin oma planeettamme ja omat arvomme ja yhteiskuntamme on järjestetty siten, että se kestää tulevan teknologisen supermurroksen. Tarvitsemme kattavampaa ymmärrystä siitä, mitä hyvä elämä on. Tarvitsemme syvällisempää ymmärrystä arvoista, emootioista, kognitiosta, matematiikasta ja siitä, minkälaisessa maailmassa haluamme elää.

Tässä keskustelussa on päivän selvää, että moraalirelativismi on tullut tiensä päähän. Moraaliin ja hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin on oikeita vastauksia. Tasa-arvoinen maailma, jossa kukaan ei joudu kokemaan väkivaltaa tai alistamista on parempi kuin sellainen maailma, jossa lapsia hakataan ja naiset asuvat nyrkin ja hellan välissä. Maailma, jossa kukaan ei näe nälkää ja jossa kaikilla on puhdasta vettä ja ravitsevaa vegaanista ruokaa on parempi kuin maailma jossa ihmiset syntyvät ja joutuvat janolla kidutetuksi sadan vuoden mittaiseksi ajaksi. Kun katsotaan empiirisiä esimerkkejä eri yhteiskuntakokeiluista, on selvää että Suomi on yksi parhaita paikkoja elää ja aavikkouskonnon valtaamat maat kehnoimpia. Tulevaisuuden super-AI-yhteiskunta, tai matka sitä kohti tarvitsee suomalaisia arvoja ja suomalaista mentaliteettia, puhtaasti sen takia, että suomalaiset ovat tähän mennessä tarjonneet yhden maailmankaikkeuden historian parhaista ratkaisuista suurten ihmismäärien hyvinvoinnin ja kukoistuksen turvaamiseksi. Moraalirelativismi on viime vuosituhannen juttu, suomalaiset super-AI-arvot taas tulevaisuuden juttu; apinaarvoihin ei enää yksinkertaisesti ole varaa.

Lopputulema tästä sekavasta kirjoituksesta on se, että ihmiskunta AI-teknologian äärellä on oma pahin eksistentiaalinen riskinsä, ellei se ota itseään niskasta kiinni ja rupea kehittämään teknologiaa apinavaistonsa ylittämällä. Mikäli ihmiskunta ylittää apinavaistonsa, silloin jäljellä on enää tekninen ratkaisu sen suhteen miten ystävällinen AI-rakennetaan; mikä on sekin riittävän vaikeaa pitääkseen meidät aktiivisena ja tuotteliaina. Tuo tilanne olisi kuitenkin huomattavasti vähemmän riskialtis, sillä se ei enää olisi kilpajuoksuasetelma, jossa miljardi asiaa voi mennä pieleen. Sen jälkeen meillä olisi kenties vain miljoona teknistä ongelmaa, mutta se on tuhat kertaa vähemmän.




sunnuntai 24. joulukuuta 2017

"So this..."

"is how liberty dies, with thunderous applause"

tiistai 19. joulukuuta 2017

Muistiinpano 9: Parviäly osa 1


Parviäly on käsitteenä syntynyt tekoälytutkimuksessa kun on pyritty mallintamaan luonnossa ilmeneviä tapahtumia, jotka nousevat useiden yksittäisten lähes homogeenisten toimijoiden vuorovaikutuksesta. Vastaavia ilmiöitä on tutkittu sosiaalipsykologiassa ja kognitiotieteessä ryhmäkäyttäytymisen, joukkokäyttäytymisen ja kollektiivisen päätöksenteon termien alla.

Esimerkkejä parviälystä voivat olla koripallojoukkueet, mehiläispesät sekä open source -yhteisö. Kyseessä on samanlainen monimutkaisuuden seurauksena ilmenevä joustava käyttäytyminen mitä nähdään klassisessa hermoverkkoteknologiassa.

Hermoverkko koostuu tuhansista nk. perseptronialgoritmeista, jotka ovat käytännössä portteja, jotka ottavat vastaan lukuarvoja tietyltä väliltä ja jos niiden vastaanottamansa lukuaarvo on yhteenlaskettuna riitävän suuri, ne antavat eteenpäin joko 1:n tai 0:n. Yksittäinen portti ei ole kovin mielenkiintoinen, vaikka sillä voidaan tehdä nk. logistista regressiota, joka on monille tuttu tilastotieteen opinnoista (eli voidaan ennustaa jonkun ilmiön tapahtuman todennäköisyys, kun tiedetään lista selittäviä tekijöitä). Mikäli kuitenkin yhdistämme rinnakkain ja sarjaan suuren määrän perseptroneja, siten että ne muodostavat verkon, voivat nämä verkot oppia tunnistamaan käsialoja, numeroita, kasvoja jne. Monta perseptronia yhdessä tekevät asioita, joita yksi ei kykene tekemään.

Samalla tavalla kuin perseptroni on yksinään varsin yksinkertainen matemaattinen malli, on parviälytutkimuksessa pyritty redusoimaan suurten agenttimäärien toiminta yksinkertaisiin periaatteisiin, jotka yhteenlaskettuna tuottavat kuitenkin tavoitteellista ja päämääräsuuntautunutta käyttäytymistä. Ihmisen aivoja voidaan myös ajatella hermo- glia- ja astrosyyttisolujen muodostamana parviälynä.

Parviälyssä keskeistä on se, että agentit joista parvi muodostuu, kykenevät viestimään keskenään ja hallitsemaan käyttäytymistään. Parviälyä voidaan myös ajatella jonain, joka muodostuu useista rinnakkaisprosessoreista, tämä lisää myös kokonaiskäyttäytymisen joustavuutta. Parven yksittäiset toimijat eivät myöskään välttämättä itse ymmärrä parven toimintaa eikä parvella siten ole varsinaista yksittäistä johtajaa. Muurahaiskekojakin tutkimalla on huomattu, että keko pystyy kokonaisuudessaan ennustamaan tulavaisuutta ja varautumaan sääolosuhteiden muutokseen ja säätelemäään lukuisia eri keon sisäisiä muuttujia (kuten lämpötilaa), jotta sen jäsenet kykenevät toimimaan muuttuneissa olosuhteissa optimaalisesti.

Voimme myös hyvin ajatella solun sisäisten proteini-interaktioverkostojen olevan parviälyä ja pyrkiä mallintamaan tällä tavalla solujen ja/tai yksisoluisten eliöiden toimintaa. Älykäs käyttäytyminen on jotain, joka tapahtuu useiden pienten yksiköiden välisen vuorovaikutuksen seurauksena, kuten älykkyyden minimivaateen kohdalla tuli mainittua.

Muistiinpano 8: Älykkyys kasvikunnassa & Kasvit ja valo


Älykkyys kasvikunnassa
Kasvien älykkyydestä on haastavaa kirjoittaa tiiviisti ja kattavasti, sillä kasveilla on laskettua olevan yli 15 eri aistia (Mancuso & Viola, 2015). Sen lisäksi, että ne aistivat valoisuutta, painetta, kosteutta, painovoimaa, lämpöä ja kaasukehän molekyyligradientteja, niiden on todettu aistivan myös ääntä, tärinää ja elektromagneettisia kenttävaihteluita. Kasvikunnan ilmiöiden monimutkaisuudesta johtuen keskitymme tässä esityksessä antamaan vain pintapuolisen läpileikkauksen dramaattisimmista ja mielenkiintoisimmista löydöksistä, viimeisen reilun vuosikymmenen ajalta. Lyhyesti voi kuitenkin todeta, että kasvit tuntuvat käyttämän informaatiota monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti olemassaolevien resurssiensa optimointiin, tehdessään päätöksiä phenotyyppinsä muutoksista (Mancuso & Viola, 2015). Pelkästään kasvien juuret kykenevät tunnustelemaalla päättelemään niiden eteen ilmestyneiden ojektien muotoja ja kasvamaan niiden ympäri. Ja joutuessaan petojen hyökkäyksen kohteeksi, ne kykenevät erottamaan eri lajit toisistaan ja vastaamaan eri tilanteissa erittämällä erilaisia myrkkyjä jotka tehoavat eri saalistajiin.

Emme tässä kuitenkaan tule keskittymään niihin mekanismeihin, joilla kasvit informaatiota prosessoivat, ellei se ole olennaista aiheen käsittelylle. Lyhyesti voidaan kuitenkin todeta, että kasvien kohdalla niitä pitää ajatella sekä aivona että ruumiina molempina yhtä aikaa, siten että kaikki kasvin osaset vaihtavat informaatiota muiden osasten kanssa. Kasvien informaationprosessointi on täten järkevää ajatella hajautettuna verkkona hieman internetin tavoin. Esimerkiksi, jos kasvin juuripää laskee, että ympäristössä ei ole riittävästi fosforia, välittyy tieto tästä kasvin varteen joka syntetisoi uuudenlaisia lähetti-RNA -ketjuja jotka puolestaan ohjaavat juuren kasvua hajautumaan (Mancuso & Viola, 2015).

Älykäs ja joustava vastaaminen valoon
Kaikki kasvit reagoivat valoon, mutta se miten kasvit tämän tekevät ilman silmiä, on havainnollistavaa. Arvioidessaan valon intensiteetin suuntaa ne pyörittävät latvaansa laajassa kaaressa ja kartoitettuaan kasvualueensa valogradientin ne palaavat kasvamaan siihen suuntaan jossa se oli kirkkain. Tämä on hyvin edullinen tapa köynnöskasveille ja muille kiipeäville kasvoille, jotka elävät varjoisilla alueilla löytää hyvä kasvusuunta varrelleen. Tämän lisäksi kasvit reagoivat muuttuviin valo-olosuhteisiin jatkuvasit liikuttelemalla lehtiään ja muuttamalla niiden kaltevuuskulmia siten, etteivät ne varjostaisi toinen toisiaan. Kasvien voidaan myös väittää ennakoivan valoisuuden ja tuuliolosuhteiden muutoksia, sillä mikäli kasvien lehtiin osuu siroittunutta valoa joka on aavistuksen punaisempaa kuin puhdas valo, kasvit muuttavat lehtiensä orientaatiota, sillä tämä viestii tulevasta varjoisuudesta. Tämä on mielenkiintoista sillä saman lajin sisällä on havaittu yksilöllistä variaatiota tässä ennakointiherkkyydessä, älykkäämmät yksilöt saavat enemmän valoa ja lisääntyvät paremmin.

Mancuso, S. & Viola, A. (2015). Brilliant Green. London: Island Press.



Muistiinpano 7: Dodder -kasvi





Dodder -kasvi on tyypillinen parasitoiva kasvi. Sen taimilla ei ole juuria, joten sen on löydettävä vettä pikaisesti kun se rupeaa itämään. Tämä tilanne luo kasville välttämättömän motivaation, käynnistää käyttäytymistä, joka pitää sen elossa. Dodder kasvin verso kiertää paikallaan ympyrää ja aistii toisten kasvien erittämät VOC -molekyylit ja rupeaa kurkottamaan näitä kohden. Kun kasvi on aikansa pyörinyt paikallaan se muuttaa kasvusuuntaansa suoraksi vektoriksi kohden uutta isäntäkasvia. Saatuaan isäntäkasvistaan otteen se kiertyy tämän ympärille ja kasvattaa sen sisään imujuuret, joita se käyttää hyväkseen ravinteiden saamisessa. Jotta dodder -kasvi saisi riittävästi ravinteita se joutuu kasvattamaan uusia haaroja ja leviämään yhdestä isäntäkasvista toiseen käyttäen samaa “etsi ja hyökkää” -menetelmää. Mikäli dodderilla on alkuvaiheessa läheisyydessään useampia vaihtoehtoja, joihin tarttua, se joutuu tekemään valinnan ensimmäisen isäntäkasvinsa suhteen, kokeellisissa tutkimuksissa on huomattu, että mikäli dodderin molemmin puolin laitetaan yhtä etäälle sekä tomaatti että viljakasvi, dodder valitsee tomaatin 90% ajasta, vaikka viljakasvi erittäisi suuremman määrän huokuttelevia VOC -molekyylejä (Trewavas, 2017).

Eräässä kokeessa dodderkasveja asetettiin useiden kasvien läheisyyteen ja vain muutamassa tunnissa kasvit hylkäsivät n. 50% mahdollisista isäntäkasveista (Kelly, 1990; 1992). Tutkijat arvelevat, että dodder -kasvit tekivät analyysinsä VOC-molekyylien pohjalta, sillä ne koskettivat toisia kasveja vain kevyin hipaisuin. Kun dodder -kasvin saalistuskäyttäytymistä suhteessa sen energian saannin optimointiin on analysoitu matemaattisesti, on todettu, että sen ravinnonkeruu käyttäytyminen noudattaa samoja malleja kuin useilla eläimillä.



Kelly CK. 1990 Plant foraging: a marginal value model and coiling response in Cuscuta subinclusa. Ecology, 71, 1916–1925. (doi:10.2307/1937599)

Kelly CK. 1992 Resource choice in Cuscuta europaea. Proc. Natl Acad. Sci. USA 89, 12 194–12 197.
(doi:10.1073/pnas.89.24.12194)

Trewavas A. 2017 The foundations of plant intelligence. Interface Focus 7: 20160098.
http://dx.doi.org/10.1098/rsfs.2016.0098

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Dario Amoi (Open AI:n keskeinen asiantuntija Redditissä):


Reddittiin laitettu kommentti:
Monilla ihmisillä näyttää olevan väärä käsitys aikaisempien tekoälybuumien pohjalta, että jokainen tulos on välttämättä hienovaraisesti viritetty erittäin kapea sovellus tai vaatii suunnattomat määrät inhimillistä yrittämistä. Ajattelen että ihmisten väärä havainto johtuu siitä, että DeepMindilla on 700 ihmistä töissä, se vaikuttaa suunnattomalta määrältä ihmisiä, jotka ovat mukana AlphaGo:n kehittämisessä. Totuus on, että todennäköisesti hankkeessa oli mukana vain alle 15 ihmistä.




Dario Amoin vastaus:
Ihmiset ajattelevat näin, koska DeepMindilla on mahtavat hardware -resurssit käytössään. Satoja ja tuhansia tensoriprosessoreita (eli koneoppimiseen erikoistuneita mikroprosessoreita) yksittäistä projektia kohden. Mikäli kuuntelet DeepMindin edustajien pitämiä puheita on ilmiselvää, että he raportoivat vain pienen murto-osan kokeilemistaan asioista ja kokonaisia hankkeita katoaa ilman sen kummempaa kommentointia.

Otetaan esimerkiksi Hassbis’in puhe, joka käsitteli AlphaGo Masteria: miksi AlphaGo Zero oli niin suuri yllätys? Koska se ei näyttänyt vähääkään siltä, mitä AlphaGo Masterin kuvailtiin olevan – missä on vastustajana toimiva agentti, joka erikoistuu harhaluulojen aikaansaamiseen? [Michael: eli siis, tässä kuvaillaan jotain DeepMindin luomaa tekniikka, jonka he ovat maininneet epävirallisissa raporteissaan, mutta ne eivät kuitenkaan löydy tutkimuspapereisa] Missä on heidän kuvailemansas kirjasto “vaikeista ongelmista”? Entäpä missä ovat kaikki ne muut asiat joihin Hassabis viittaa? Niitä ei mainita heidän AlphaGo Zero -paperissaan.

Sitten Silver [toinen tutkija], kun häneltä kysyttiin, mainitsi ohimennen ne lukuisat eri kokeilut jotka menivät pieleen ennen kun he saivat AlphaGo Zeron toimimaan – mitä yrityksiä, minkälaisia? Kuinka monta? Kuulostaa siltä, että niitä oli paljon vuosien varrella. Mikäli muistan oikein jossain oli maininta että itseä vastaan pelaaminen oli seikka jota he kokeilivat ennen kuin he peruuttivat takaisin laskennallisesti edulliseen ja sotkuiseen matkimisoppimiseen ja päätösten optimointialgoritmiikkaan (policy gradient). Mutta vielä kertaalleen; älä yritä etsiä tätä tietoa julkaistuista papereista. Lisäksi, ihmiset jotka ovat yrittäneet toistaa DeepMindin hankkeita raportoivat järjestelmällisesti vakavista ongelmista lukuisten asioiden kanssa. Koulutusalgoritmien aloitusarvojakaan (hyperparametrejä) ei löydä DeepMindin papereista. DeepMindissa tapahtuu selvästikin enemmän kuin mistä he julkaisuissaan kertovat.

Tähän liittyen on myös numeroihin perustuvia argumentteja: 700 tutkijaa on suunnaton lukumäärä. Jos jokainen julkaisee vain yhden paperin vuodessa, se tarkoittaisi kahta DeepMind paperia päivää kohden. Niin pitkälti kuin olen tietoinen asiasta ja vaikka DeepMind onkin tuottelias organisaatio, eivät sen julkaisulukumäärät kuitenkaan ole aivan näin korkeita. Looginen loppupäätelmä tuntuu olevan, että moni heistä työskentelee salassa tai jonkun suuren kokoluokan projektin kuten Yleistekoälyn parissa. Heidän ei ole tarkoitus työskennellä Googlen kaupallisten sovellusten parissa, tämä on Google Brain -organisaation rooli… Eli mitä he sitten ovat tekemässä? Jos vain 10 ihmistä työskentlee AlphaGo:n parissa, mitä ne loput 690 tutkijaa sitten tekevät samaan aikaan? Ja kuten Silver sanoi, Alpha Go projekti lakkautettiin jonkin aikaa sitten… Mitä ne 700 tutkijaa ovat tehneet sen jälkeen?

lauantai 16. joulukuuta 2017

Muistiinpano 6: Älykkyyden hakuavaruus ja ihminen?


Evoluutiota voi visualisoida monilla eri tavoilla, yksi tapa ajatella evoluutiota on moniulotteisten avaruuksien kautta (esim. Dawkins, 1996). Kuvitellaan että olemme eräänlaisessa suuressa museohallissa ja näemme huoneen täydeltä lähes loputtoman määrän jääkarhuja, jotka on järjestetty tasaisin välein suureen määrään rivejä. Kun lähdemme kävelemään huonetta Y-akselin suuntaan, muuttuu jokaisella askeleella jääkarhujen turkki hieman kellertävämmäksi (tai vaaleammaksi) ja jos kävelemme X-akselin suuntaan, muuttuu jääkarhun jalkojen pituus hieman lyhemmäksi/pidemmäksi. Mikäli otamme hissillä pari museokerrosta ylöspäin, muuttuvat jääkarhujen kulmahampaiden pituudet suuremmiksi tai pienemmiksi. Mikäli poistumme museosta ja ajattelemmekin loputonta museokompleksi, voimme saman kadun varrella mennä yhdestä museosta toiseen. Kun menemme katua oikealle muuttuvat jääkarhujen turkit hieman ohkaisemmiksi ja kun menemme katua vasemmalle muuttuvat turkit paksummiksi. Mikäli taas kävelemme sisälle museoista koostuvaan kaupunkiin huomaamme museoissa olevien jääkarhujen muuttuvan lyhyempi pidempi/lyhyempikuonoisiksi.

Nopeasti huomaamme, että voimme pakata ulottuvuuksia tällä tavalla vaikka useampiin kaupunkeihin tai tarpeen vaatiessa useammille planeetoilla. Voimme ajatella jääkarhujen muotojen museota moniulotteisena avaruutena, jossa jossakin on jääkarhu, joka on muodoltaan ja perimältään lähinnä jääkarhujen ja muiden karhujen yhteistä kantamuotoa. Voimme ajatella, tätä kohtaa museossa eräänlaisena teleporttina, josta voimme astua ulos katsomaan kaikkien mahdollisten karhujen muotopuuta, josta voimme astua ulos ja tarkastella alati monimutkaistuvaa kaikkien mahdollisten nisäkäsmuotojen puuta. Jossakin tuossa moniulotteisessa puussa alkaa alue, jossa nisäkkäiden muodot muuttuvan maapallon olosuhteiden näkökulmasta mahdottomaksi. Maapallon painovoima, sen ilmakehän koostumus ja muut vastaavat luonnonilmiöt asettavat rajoitteita sille, minkälaisia eliöitä maapallolla voi kehittyä ja syntyä. Esimerkiksi dinosaurukset eivät voisi nykyisen ilmakehän kaasukoostumuksella saavuttaa niin suurta kokoa kun mitä ne aikanaan saavuttivat.

Mikäli muutamme ajatusleikkiä siten, että kuvittelemmekin yksittäisten aistien, kuten näkökyvyn evolutiivista puuta, rupeaa “näkökyvyn museo” näyttämään hyvin erilaiselta kuin mahdollisten ja mahdottomien jääkarhujen museo. Näkökyky on lähtenyt kehittymään yksisoluisten eliöiden kyvystä aisitia yksittäisiä fotoneita ja suunnistaa niiden lähdettä kohden. Näkökyvyn museossa olisi useanlaisia erilaisia silmiä, kalan silmä, joka on erilainen kuin mustekalan tai kärpäsen silmä. Lintujen silmät neljää eri väriä aistivien silmiensä kanssa eroaisivat puolestaan ihmisten kolmivärisilmistä ja useiden kädellisten ja koirien kaksivärisilmistä. Tässä näkökykyjen moniulotteisessa museossakin on alueita, jotka ovat realistisesti mahdollisia ja jo evoluution varrella toteutuneita tai toteutumatta jääneitä; kuten myös alueita, jotka ovat epärealistisia eivätkä voi fysiikan lakien tai biologisen alustan energiatarpeiden takia toteutua. Näkökyvyn museossa on tosin myös se mielenkiintoinen lisä, että jossain siellä on myös robottien ja tekoälyjen näköjärjestelmiä, jotka ovat jossain määrin samanlaisia, parempia ja huonompia kuin muut (biologiset) näköjärjestelmät.

Meidän tulisi ajatella älykkyyttä samanlaisena monimutkaisena laitteena, joka voi toteutua sekä aivoissa, kasveissa, yksisoluisissa eläimissä kuin ei-biologisella alustallakin. Tämä on se älykkyys, jota meidän pitäisi ajatella ja tutkia, silloin kun pohdimme, mitä tekoäly on ja mihin se voi olla tai olla olematta kykenevä.

Mikäli älykkyys muodostuu sellaisista asioista kuin mitä kohdassa Älykkyyden minimivaade on kuvattu; kuten työmuistista, representaatiokyvystä, virheenkorjauksesta ja oppimisesta, tavoitteiden asettamisesta ja osatavoitteiden luomisesta, voimme helposti huomata, että kullakin älykkyyden osatekijällä tai palasella, voi olla omat määrällisesti määritettävät ominaisuutensa, joita voidaan teoriassa laajentaa moniulotteisessa älykkyyden museossa siirtymällä yhdestä museosta tai kaupungista toiseen. Mikäli ajattelemme vain ihmistä älykkäänä, syyllistymme pahimmanlaatuiseen ajatteluvirheeseen, jota nimitetään antropomorfisaatioksi tai lajisovinismiksi.

Muistiinpano 5: Esimerkkejä kasvien muistisuorituksista ja oppimiskyvyistä


Lavatera cretica kykenee jo tunteja ennen aamunkoittoa kääntymään kohti sitä paikaa mistä aurinko nousee. Sillä on kyky muistaa mistä aurinko nousi edellisenä päivänä ja minne se laski; tutkijat yrittivät harhauttaa kasvia siirtämällä sen paikkaa ja orientaatiota yön aikana, mutta kasvi kykeni korjaamaan huomioimaan tämän muutoksen ympäristössään ja korjasi suuntaansa sopivaksi (Dicker et al. 214).

Impatiens pallida puolestaa muuttaa kasvuresurssiensa allokointia riippuen siitä, istutetaanko se samaan lähelle sukulaisiaan vai lähelle tuntemattomia kasveja. Tuntemattomien kasvien läheisyydessä se kasvattaa lehtiensä pinta-alaa, kun taas sukulaistensa läheisyydessä se panostaa juuriensa kasvattamiseen. Kasveille auringonvalo on resurssi josta kilpaillaan, joten jos kasvi kasvattaa liian suuria lehtiä, se vie valoa sisaruksiltaa, joiden kanssa se on geneettisesti läheisempi.

Kasvien tutkimuksessa on myös päättelty, että kasvit muistavat edellisen talven ja käyttävät tätä muistijälkeä hyväkseen erottaessaan kevään ja syksyn toisistaan (Sung & Amasino, 2004). Tämä vernalisaatioksi kutsuttu ilmiö auttaa kasveja tuottamasta kukintoja väärään vuodenaikaan kun pölyttäjiä ei ole saatavilla.

A thaliana kasvissa on FLC:ksi nimetty geeni, joka estää sen valkoisia kukintoja avautumasta. Mikäli kasvi altistetaan kylmälle riittävän pitkäksi aikaa, muiden geenien sivutuotteet mittaavat kylmän kauden pituutta ja sammuttavat FLC:n toiminnan. Kevään tullessa ja päivien pidentyessä FLC-pitoisuuksien laskemisen johdosta, kukinnot käynnistyvät. Olennaista on kuitenkin kasvin kyky mitata kylmän kauden pituutta ja muuttaa käyttäytymistään kukintojen aloittamiseksi vasta kun se on turvallista. Kasvit eivät suoraan myöskään reagoi hetkellisiin lämpötilojen vaihdoksiin, vaikka tutkijat tuovat ne kylmistä ulkotiloista sisätiloihin. Kasvit kykenevät välittämään myös yhden sukupolven aikana kerättyjä muistoja erilaisista talvista jälkipolvilleen.

Kasvien muisti näyttääkin toimivan epigeneettisillä mekanismeilla, jotka ovat toki toisenlaisia kuin ihmisten aivoissa olevat oppimis ja muistamismekanismit, mutta kognitiotieteellisestä näkökulmasta, tämä on silti muistamista: informaation tallentamista ja aktivoimista oikeissa tilanteissa.

Tuntokasvinakin tunnettu Mimosa Pudica sulkee lehtensä jos sen pintaa silittää sormella. Eräässää kokeessa tutkijat pudottivat kasvin tietyltä korkeudelta joka aiheutti tärinää ja sai kasvi lehdet sulkeutumaan (Gagliano et al. 2014). Koulutusperiodin jälkeen, kun kasvit havaitsivat ettei tärinästä ole niille haittaa tai vaaraa, ne lakkasivat reagoimasta pudotuksiin; mikäli kasveja kuitenkin ravisteltiin niiden normaali puolustautumisreaktio aktivoitui normaalisti. Kasvit kykenivät siis erottamaan erilaisia tärinän muotoja toisistaan ja reagoivat uusiin ärsykkeisiin puolustautuen. M pudica joutuu käyttämään lehtiensä sulkemiseen paljon energiaa, joten on olennaista erottaa milloin ärsyke on uusi ja mahdollisesti vaarallinen ja milloin se on tuttu. Gaglianon ja kummpaneiden (2014) tutkimuksissa paljastuikin vielä lisäksi sekin, että kasvit oppivat välttämään lehtiensä sulkemista nopeammin hämärässä kuin kirkkaasti valaistussa koetilanteessa.

Tavallinen hernekasvi (Pisum sativum) puolestaan oppii assosioimaan ilmavirtojen suuntia valon kirkkauteen. Gagliano ja kumppanit (2016) asettivat seedlings Y-muotoisen labyrintin pohjaan, jonka kirkkaammasta haarasta tuli myös tuulettimen luoma ilmavirta. Herneen annettiin sen jälkeen vapaasti kasvaa kohden kumpaa tahansa haaraa, jolla koeteltiin sitten, että ovatko ne oppineet yhdistämään nämä ärsykkeet toisiinsa. [Tähän lisää informaatiota]



Dicker, M. P. M., Rossiter, J. M., Bond, I. P., & Weaver, P. M. (2014). Biomimetic photo-actuation: sensing, control and actuation in sun-tracking plants. Bioinspiration & biomimetics, 9(3), 036015.

Gagliano, M., Renton, M., Depczynski, M., & Mancuso, S. (2014). Experience teaches plants to learn faster and forget slower in environments where it matters. Oecologia, 175(1), 63-72.

Gagliano, M., Vyazovskiy, V. V., Borbély, A. A., Grimonprez, M., & Depczynski, M. (2016). Learning by association in plants. Scientific reports, 6, 38427.

https://aeon.co/essays/beyond-the-animal-brain-plants-have-cognitive-capacities-too?utm_source=Aeon+Newsletter&utm_campaign=a17e2cec9a-EMAIL_CAMPAIGN_2017_12_11&utm_medium=email&utm_term=0_411a82e59d-a17e2cec9a-69449149


Muistiinpano 4: Älykkyyden määritelmä


Legg & Hutter (2007) kokosivat älykkyyden 70 eri määritelmää yhteen julkaisuun ja analysoivat mitkä määritelmissä olivat samaa. Heidän määritelmänsä voi jakaa kolmeen eri osaan. Älykkyys on:

1) Yksilön tai toimijan se ominiasuus joka vuorovaikuttaa tämän ympäristön tai ympäristöjen kanssa,
2) liittyen tämän kykyyn lähestyä, saavuttaa tai hyötyä jostain tavoitteesta tai päämäärästä.
3) Tämä ominaisuus riippuu siitä miten hyvin toimija kykenee sopeutumaan erilaisiin päämääriin tai ympäristöihin.

Älykkyys voidaan siis tiivistetysti ilmaista kyvyksi tavoitteelliseen toimintaan muuttavassa ja osittain ennustettavassa ympäristössä.

Legg, S., & Hutter, M. (2007). A collection of definitions of intelligence. Frontiers in Artificial Intelligence and applications, 157, 17.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Muistiinpanoja osa 3: Älykkyys yksisoluisissa eliöissä


Limanuljaskat ovat yksisoluisia eläimiä, jotka yhden elämän aikana (ennen lisääntymistä), kehittävät kykyjä välttää ikäviä ravintoaineita, kuten kofeiinia ja jotka oppivat ratkaisemaan labyrintteja siten, että ne löytävät labyrintin läpi lyhyimmän reitin saadakseen puuroa (esim. Nakagaki et al. 2000). Limanuljaskan kyky löytää optimoituja reittejä kahden pisteen välillä on pidetty yhtä tehokkaana kuin Tokion metrokarttoja ja sen tekemiä laskennallisia ratkaisuja on jo hyödynnetty liikenne järejestelmien suunnittelussa (Tero et al. 2010).

Tohvelieläimet puolestaan oppivat välttämään vesialtaan pimeää tai valoisaa puoliskoa, jos siellä saa sähköshokkeja (esim. Mingee, 2013). Viimeisimpien tutkimusten mukaan kykenevät kommunikoimaan sähkömagneettisilla pulsseilla lajitovereilleen (zzzz).

Pseudomonas aeruginosa puolestaan kykenee sitouttamaan itseensä rautaa kahdella eri tavalla. Kallis sitouttamismenetelmä (jonka aktivoiminen vaatii 14 geenin ilmenemistä) tuottaa monimutkaisen proteinin joka sitoo rautaa tehokkaasti (Dumas et al. 2013). Halvempi menetelmä vaatii vain 7 geenin aktivoimisen, mutta ei puolestaan ole kovin tehokas raudan sitomiseen. Pseudomonas aeruginosa käyttää yltäkylläisessä tilanteessaa halvempaa menetelmää ja niukassa tilanteessa kalliimpaa menetelmää. Tutkijat ovat myös huomanneet, että epävarmoissa tilanteissa (kun raudan gradientti ympäristössä on epäsäännöllinen), osa Pseudomonas aeruginosa populaatioiden yksilöistä valitsee yhden menetelmän ja osa toisen.

Älykkyyden minimivaade viittaisi siihen, että älykkyys muodostuu useiden komponenttien verkostomaisena vuorovaikutuksena. Yksisoluisten eliöiden kohdalla tuon verkoston muodostavat geeniekspressio yhdessä epigeneettisten tekijöiden, aineenvaihdunnan ja solun sisäisten viestintäkanavien kanssa (Westerhoff et al. 2014). Käyttäytymisen monimutkaisuus jota yksisoluisilla eliöillä havaitaan yhdessä solun sisäisen kompleksisuuden kanssa viittaisi siihen, että yksisoluisten eliöiden kohdalla on järkevää puhua ympäristön tarkkailusta, informaation prosessoinnista ja päätösten teosta.Yksisoluiset eliöt reagoivat ympäristöönsä tarkoituksenmukaisesti, tavoitteellisesti ja energiakustannuksia ja -hyötyjä punniten.

Olemme tässä tarkastelleet yksisoluisia eliöitä vain yksilötasolla, mutta viieisten vuosikymmenten aikana on mikrobiologiassa havaitty myös monimutkaista parviälyä yksisoluisten eliöiden keskuudessa. Joukko mikrobeja kykenee tekemään asioita, joita yksittäinen eliö ei yksinään kykene tekemään. Tässä suhteessa, ne eivät näytä poikkeavan ihmisistä. Lukuisat yksisoluiset eliölajit kykenevät tunnistamaan oman lajinsa väestöntiheyttä ja muuttamaan oman yksilöllisen sisäisen biokemiansa toimintaa sammuttamalla joitain geenejä ja käynnistämällä toisia. Tämä on mielenkiintoista sillä on havaittu, solukollektiivien kykenevän jopa kollektiiviseen puolustukseen esimerkiksi antibiootteja tuottamalla (Westerhoff et al 2014).

Seuraava esimerkki ei ole parviälyä, mutta esimerkki sosiaalisesta käyttäytymisestä, jota ei aikaisemmin ajateltu olevan alkueliöillä (engl. Protozoa). Spirostomum ambiguum on havaittu viestivän parittelukelpoisuuttaan siten, että ne uivat aktiivisesti välttäen lajitoveriensa kosketusta, tämä kuluttaa paljon energiaa ja toimii siten viestinä energeettisestä kosketuksesta. Lajin edustajat myös muuttavat käyttäytymistään tämän mainostamisen suhteen, mikäli olosuhteet sille eivät ole otolliset. Yksi yksilö kykenee siis käyttäytymään eri konteksteissa eri tavoin (Westerhoff et al. 2014; Clark, 2010a). Toisaalta taas vähemmän kelpoiset yksilöt oppivat hyväksikäyttämään tämän paritumisjärjestelmän porsaanreikiä uimalla kahden kosiskelevan alkueliön väliin, ja hyödyntämällä jo lähetettyjä kosiskelusignaaleja (joista ainakin osa on tärinäaaltoja; ks Clark, 2010b).

The physiological adaptive behavior of microorganisms is not stable and disappears when the environment does not support this behavior. Programs of adaptive behavior are imprinted on the population genome. When adaptation is lost, new training is required to regain this adaptation.



Lähdekirjallisuus

Clark K. B. (2010a). On classical and quantum error-correction in ciliate mate selection. Commun. Integr. Biol. 3 374–378 10.4161/cib.3.4.11974
Clark K. B. (2010b). Origins of learned reciprocity in solitary ciliates searching grouped ‘courting’ assurances at quantum efficiencies. Biosystems 99 27–41 10.1016/j.biosystems.2009.08.005

Dumas Z., Ross-Gillespie A., Kummerli R. (2013). Switching between apparently redundant iron-uptake mechanisms benefits bacteria in changeable environments. Proc. Biol. Sci. 280 20131055 10.1098/rspb.2013.1055

Mingee CM., 2013. Retention of a brightness discrimination task in Paramecia, P. caudatum. International Journal of Comparative Psychology, 26

Nakagaki T., Yamada H., Ueda T. (2000). Interaction between cell shape and contraction pattern in the Physarum plasmodium. Biophys. Chem. 84 195–204 10.1016/S0301-4622(00)00108-3

Tero A., Nakagaki T., Toyabe K., Yumiki K., Kobayashi R. (2010). A method inspired by Physarum for solving the Steiner problem. Int. J. Unconvent. Comput. 6 109–123

Westerhoff, H.V., Brooks, A.N., Simeonidis, E., García-Contreras, R., He, F., Boogerd, F.C., Jackson, V.J., Goncharuk, V. and Kolodkin, A., (2014). Macromolecular networks and intelligence in microorganisms. Frontiers in microbiology, 5.


tiistai 12. joulukuuta 2017

Muistiinpanoja osa 2: Älykkyyden minimivaade


Älykkyys on tavoitteellista toimintaa monimutkaisessa ja osittain ennustettavassa ympäristössä. Tavoitteellinen toiminta tarvitsee tuekseen jonkinlaisen muistin joka pitää tavoitteen tallessa. Tämän lisäksi tarvitaan jonkinlainen mekanismi joka vertaa järjestelmän nykytilaa tavoitetilaan ja tarvitaan jonkinlainen mekanismi joka osittaa päätavoitteen saavuttamisen osa-tavoitteisiin ja välivaiheisiin. Tämän lisäksi tarvitaan jonkinlainen päätöksentekomekanismi, joka aloittaa osatavoitteiden suorittamisen tietyssä järjestyksessä, jotta päätavoite saavutetaan.

Jotta järjestelmä voi verrata sisäistä tilaansa tavoitetilaan, sillä pitää olla myös jonkinlainen sisäinen kello tai aikajärjestelmä, jonka puitteissa asiat tapahtuvat. Tämän lisäksi järjestelmällä pitää olla jonkinlainen kyky representoida sisäisiä tilojaan. Esimerkiksi, mikäli yksisoluinen oleno voi hakeutua kohti ravintoainetta (vaikkapa glukoosia) sillä pitää olla sisäinen mittari, joka tarkkailee solun sisällä olevaa glukoosin määrää. Mikäli glukoosin määrä koko solun sisällä on alhainen pyrkii tuo eliö sitten suorittamaan koordinoituja toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi. Tämän lyhen analyysin perusteella on mahdollista sanoa, että älykkyys tarvitsee monimutkaisuutta tai ns. kompleksisuutta ilmetäkseen. Kompleksisuus on puolestaan useiden eri osatekijöiden tai “moduulien” järjestäytynyttä yhteistoimintaa. Sokeasta järjestelmästä, jonka osaset ovat “tyhmiä” on ts. mahdollista saada ulos älykästä toimintaa.

Muistiinpanoja osa 1:


Keskusteluissa, jotka koskevat ihmisten ja älykkäiden koneiden välisiä suhteita, yksi keskeisiä keskustelua vääristäviä tekijöitä on ihmisten taipumus heijastaa itsensä kaltaisuutta koneisiin. Tätä kutsutaan antropomorfisaatioksi; eli ihmisenkaltaistamme havaintojemme kohteita. Pienten lasten kohdalla tämä näkyy siinä, miten pehmoleluja pidetään tuntevina ja ajattelevina olentoina.

Kyseessä ei ole ihmisten kognition kannalta uusi tai ihmeellinen ilmiö. Kautta ihmiskunnan historian ihmiset ovat heijastaneet itsensäkaltaisuutta erilaisiin luonnonvoimiin, eläimiin, jumaliin ja muihin henkiolentoihin (Wright, 2009). 1900-luvulla tämä ihmisten yleinen taipumus nähdä tavoitteellisuutta (intentionality) ja älykkyyttä muissakin kuin ihmisissä poistui muodista tieteellisen materialismin ja taloudellisen instrumentalismin myötä. Eläimiä, kasveja, luonnonilmiöitä ja ekosysteemeitä ei enää nähty “sielullisina” tai itseisarvoisina päämääräsuuntautuneina toimijoina. Tämä on mahdollistanut mm. teollistuneen lihantuotannon ja metsäteollisuuden synnyn, sekä kaivostoiminnan sivutuotteina tapahtuneet vesistöjen saastumiset. Älykkyys ja päämääräsuuntautunut toiminta on ollut vain ihmisten ominaisuus.

Nyt kuitenkin viimeisen n. 30-vuoden aikana tekoälyteknologioiden kehitys on siirtynyt uuteen vaiheeseen ja yhteiskuntamme tekoälyistyminen on ruvennut kiihtymään. Samalla olemme kuitenkin jälleen tekemisissä sen kanssa, ettemme voi enää ajatella älykkyydestä samalla tavalla kuin olemme siitä ajatelleet tähän asti. Kulttuurissamme on edelleen behavioristisen ideologian rippeitä, joiden seurauksena suhtaudumme eläimiin ja kasveihin vain kapea-alaisina reaktioautomaatteina. Yhtä aikaa tekoälykehityksen rinnalla eläinten ja kasvien kognition tutkimuksen myötä olemme huomanneet, että älykkyyttä ja tavoitteellista päämääräsuuntautunutta toimintaa löytyy luonnosta laajemminkin, niin yksisoluisista eliöistä kuin kasveistakin.

Älykkyyden käsitteestä ja älykkyyden ymmärtämisestä luonnon ilmiönä on nyt tullut uusi haaste, joka ei enää sovi yhteen vanhojen kulttuuristen intuitioidemme kanssa. Älykkyyttä pitää opetella ajattelemaan uusilla ja huolellisemmilla tavoilla. Älykkään toiminnan ja älykkyyden huolellinen analysoiminen osoittaa, ettei älykkyys ole vain ihmisaivojen tai ihmisen sisäisen puheen ominaisuus tai sivutuote. Tulevien kirjoituksen pyrkimyksenä on selkiyttää älykkyyden käsitettä luonnollisena ilmiönä sekä pyrkiä selittämään lukijalle, miten ihmiskeskeisyys on haitallista tieteelliselle ajattelulle kun mietitään älykkyyden ilmenemistä eläimissä ja koneissa.

Aikanaan näistä muistiinpanoista kompiloidaan katsausartikkeli. Kokeilen interaktiivista kirjoittamista ja katselen miten ihmiset kommentoivat.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Itsään ajavat autot

Näiden yleistyessä kasvaa myös riski siihen, että joku kaappaa autojen päivityksestä vastaavan keskustietokoneen ja hakkeroi päivitettävän softan siten, että näistä välineistä tulee aseita. Riski siihen, että näitä ajoneuvoja käytetään terroritekoihin on olemassa. Yhdellä onnistuneella hakkeroinnilla, saadaan tällöin aikaan valtavaa tuhoa.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Buddhist idea of free will

The Buddhist vision is to ask: how can we become as free as possible?

Freedom is defined as an ability to make wise and compassionate decisions that are of benefit to one's self and for others.

Meditation is the facilitation of this.

In short, there are moments when we are more free and moments when we are less free. For example when we are angry or jealous, we are less free. When we are feeling universal love we are maximally free. So concentrate on loving kindness and metta and you will have free will.

tiistai 17. lokakuuta 2017

A Perfect Circle -- The Doomed


Seuraava blogiteksti tulee olemaan aiheesta, "Miksi tekoälyuhat on syytä ottaa vakavasti"

perjantai 22. syyskuuta 2017

Chester Bennington, R.I.P.

I was never a huge fan, I always found it sort of funny to hear Linking Park songs. It was always fun to mock a little bit... But I had respect for the guy. He was an honest vocalist who worked with passion.



I am shocked to see, that I am actually shocked to hear, that he died two months ago (suicide) and I somehow missed it... I never was a huge fan, only bought one album with 2€s as a joke... But nonetheless, he was some sort of a constant that was there for almost 20 years doing his thing... and made me smile with his passion and with younger people who vibed with him from the cores of their souls. Furthermore, I realize that I never switched the radio station when his songs were played. I always listened until the end -- even if I was "too cool" to like his music (publicly).




The tragic part of the story is that it is difficult to be more successful as an artist than he was, but that was not enough. It is very tragic when somebody who is at the top of their game, in many ways among the best in their field, and they don't find satisfaction in what they are doing or with the social lives they have. When you have millions of dollars which you've made with your own hard work with friends who have been there with you for 20+ years, and you still end up ending your life, that is super sad. Mr. Bennington's childhood was tough and difficult, yet he made it to the top nonetheless, which just underscores the emotional impact of his story.



If there is a great beyond, I hope he and everybody else in similar situations, find their peace. He suffered from depression his whole life and as someone who got out of their's, I can empathize. Maybe that's the reason I am now shocked myself. Depression is a bitch, if it gets you, just remember that nothing lasts forever. Nothing, not even depression (although it really feels like it will never end).

Indeed... I did not expect that this would so move me. As I said I was never a fan, I did not know him... But I do feel for people who overcome adversity and make something out of themselves. I respect that, and it is shocking that the collapse can come years after the traumas happened. Even if I did not care much for Linking Park's music, I do nonetheless recognize that Rock History suffered a loss on 20th of July 2017. Bennington's memorial concert will be held soon. There will be many big names from many bands that I did like from the same era.