lauantai 25. lokakuuta 2014

Om Namah Shivaya



Shiva


Elämän kulku on taas osoittanut huumorintajunsa. Resupekka hippi on muuttanut Helsingin keskustaan kalliille asuinalueelle käytännössä puoli-ilmaiseksi. Viimeiset kaksi kuukautta on mennyt kuitenkin melko tylsissä merkeissä, paikoittain kaksitoistatuntisia työpäiviä tehdessä. Olen saanut kirjoitettua väitöskirjan tiivistelmän, 5 apurahahakemusta, viimeisteltyä kolmanneksi viimeisen kurssini ja valmisteltua kahdet luennot. Kaiken tämän keskellä ja välissä kävin viikon mittaisella retkellä Ibizalla, jossa tapasin Mimosan, nyt jo X:nnen kerran. Kirjoitan tapaamisen monimutkaisista yksityiskohdista lisää joskus myöhemmin, jos jaksan. Nyt kerron vain joitain yksinkertaisempia asioita ihan vain lyhyesti. Suurempien järkytysten välttämiseksi, pyydän lukijoita pitämään mielessään tätä lukiessaan että olen yhä ns. “ateisti” (parempien ilmausten ja sanojen puuttuessa).

Ollessani Ibizalla, nukuin Espanjalaisen maalaistalon puutarhassa, vuoren rinteellä makuupussissani, kun Mimosa käveli paikalle puun takaa. Olin edellisenä iltana kokenut jälleen erittäin voimakkaan ns. egokuoleman, jossa käsitys omasta kehosta ja oman minän erillisyydestä tuhoutuu varsin voimakkaasti. Egokuoleman huippukohdalla tulin hetken aikaa miettineeksi, että tulikohan sitä nyt sittenkin mentyä liian pitkälle ja kuoltua kokonaan. Olin edellisenä iltana varsin syvällisessä meditatiivisessa tilassa, jossa koin kehoni elintoimintojen sulkeutuvan yksi kerrallaan. Aluksi katosi liikkumiskyky, sen jälkeen katosi kehotuntemus, sen jälkeen katosi puhekyky ja kyky avata silmiä, lopulta tuntui siltä että sydämeni lyöntitiheys laski ja laski ja laski. Samalla koin kuinka aivoni sammuivat pala kerrallaan. Nielemisrefleksi, pois päältä. Etusormen liikutuskyky, pois päältä. Räpytys, pois päältä. Tätä jatkui hetken aikaa, kunnes lopulta aivoni totesivat, että tämä taitaa nyt olla viimeinen ajatus. Minätietoisuus, pois päältä. Koin sydämeni pysähtyvän. Katosin. Vain sekunti tuon hetken jälkeen koin kun kehoni läpi olisi lyönyt tuhansia voltteja sähköä ja nytkähdin eteenpäin ja oksensin. Välittömästi sen jälkeen kehoni ja mieleni täytti sanoin kuvaamaton kirkkaus ja loputon kiitollisuus elossaolon hyviä asioita kohtaan.
La Purga

Olin kiitollinen myös elämän kurjista hetkistä ja ihastelin sitä kuinka huolehtivasti ja automaattisesti kehoni alitajunta ohjasi käsiäni, siisti hiukseni, pyyhki nenäni, ja kietoi viltin tiukemmin ympärilleni. Oli kuin kehoni olisi ollut jonkun pienen ystävällisen ja rakastavan alienin kontrolloima ja suunnattomalla äidin kärsivällisyydellä ja rakkaudella varustettuna piti minusta huolta. Kehoni, joka saa rakennuspalikkansa Äitimaan kasvattamasta ruuasta on Äitimaan jatke, joka vaistojensa avulla huolehtii minusta. Hämmästyttävää. Tähtitaivas oli kirkas ja silmäni näkivät terävästi vaikka lasit olivat suojakotelossaan.

Joka tapauksessa, keskustelimme Mimosan kanssa useamman tunnin ja tuosta keskustelusta voisi varmaan kirjoittaa kokonaisen kirjan, joka saattaisi mullistaa maailmoja. Keskustelussa oli jotain samankaltaista kuin Ethan Hawken ja Julie Delpy'n tähdittämässä elokuvassa Before Sunrise, mutta keskustelu ei ollut sävyltään piiruakaan romanttinen, enemmänkin eksistentialistinen. Oli miten oli, Mimosa ilmestyi paikalle kirjaimellisesti puun takaa, enkä taaskaan osannut häntä odottaa. Hän käveli eteeni kitaran kanssa ja alas istuuduttuaan rupesi laulamaan Om Namah Shivaya'a.



Olin suoraan sanottuna tyrmistynyt. Ensinnäkään, Mimosa ei voinut tietää että olin Ibizalla, me emme kommunikoi, satumme vain jostain syystä ajautumaan samoihin paikkoihin toistuvasti, kun liikun Suomen ulkopuolella. Toisekseen, Mimosa ei voinut mitenkään tietää että olin työskennellyt Shivan kanssa kokonaisen viikon ennen Ibizalle tuloa. Työskentely tässä tarkoittaa lähinnä akateemista mielenkiintoa.


Shiva on intialainen meditaation ja joogan jumala. Shiva on myös jumala, joka tuhoaa maailmankaikkeuden tanssillaan, rakentaakseen sen uudestaan. Modernissa yhteiskunnassa Goa trance -bileissä näkee rave -kulttuurin edustajia ajoittain Shiva -paita päällä juuri tästä syystä. Shivaan liittyvä nk. kundaliinimeditaatio tähtääkin nimenomaan henkilökohtaisen maailmakaikkeuden tuhoamiseen ja uudelleen rakentamiseen. Meditaatiossa tapahtuva jälleensyntymäkokemus onkin mikrotasolla tapahtuva tuhon tanssin huipennus. Jälleensyntymäkokemuksessa kuollaan ja tuhotaan edeltävästä elämästä jääneitä ahdistuksia, suruja, pahoinvointia, vihaa ja katkeruutta. Kun nämä asiat on tuhottu synnytään uudestaan. Mielessä onkin yllättäen paljon uutta tilaa kiitollisuudelle, rakkaudelle, luottamukselle ja totuudelle. Shiva -meditaation jälkeen nk. sydänchakra on helppo avata, ja sen myötä tuntuu kuin olisi hypännyt “elämän virtaan”, joka jatkuvasti vie kohti hyviä kokemuksia. Kun sydänchakra on auki, tuntuu jokapäiväinen elämä siltä, kuin rakkaus kannattelisi koko kehoa nostaen voimakkaalla kämmenellä pallean yläpuolelta. Elämä on täynnä hymyä ja jatkuvaa energian virtaa. Tuntuu siltä kuin ei olisi koskaan yksin.


Niin tai näin, Mimosa rupesi yllättäen laulamaan Om Namah Shivaya'a, joka on ylistysmantra Shivalle. Tuo mantra toimii hindulaisuudessa totuuden, rakkauden, luottamuksen ja viehkeyden symbolina. Lauluääneni on huono, enkä nyt varsinaisesti ole mikään Shiva -fani, vaikka tämä kirjoitus muulta vaikuttaisi, liityin kuitenkin kuoroon ja lauloin ääneen Om Namah Shivaya'a. Ihmiset jotka minut syvemmin tuntevat, tietävät että en yleisesti ottaen laula juuri koskaan muiden läsnäollessa. Lauloin siinä nyt tyrmistyksen ja hämmennyksen tunteen sekoittamassa tilassa ääneen ylistysmantraa intialaiselle tuhon jumalalle Espanjalaisen maatilan takapihalla havupuiden ympäröimänä. Tilanteen sekopäinen absurdius, joka ei tässä kokonaisuudessaan edes paljastu, repi Irvikissan hymyn kasvoilleni.

Laulunsa jälkeen Mimosa hymyili ja laittoi kitaransa pois. Hän kertoi, että viikonlopun jälleensyntymistapahtuma tulisi assosioitumaan sarjaan hyviä uutisia ja mielenkiintoisia tapahtumia. Mimosa suuteli kättään ja kosketti rintakehääni, jolloin tajusin sydän -chackran auenneen. En ole ihan varma koska se aukesi, mutta nyt ainakin huomasin sen olevan auki. Tuo lämpöinen leisku rintakehässäni jatkuu yhä tätä kirjoitettaessa, vaikka tapahtumista on jo useampi viikko. Osittain kyse on siitä että voin nykyään tahdonvaraisesti avata ja sulkea sydän- chackran vain keskittymällä. Olen kyennyt tähän jo vuosia, mutta en koskaan näin dramaattisesti. Mikäli kyseessä oli aikaisemmin puro, niin nyt se on koski, joka valuu Himalayalta.


Mimosa kiitti keskustelusta, pakkasi kitaransa, teetermarinsa, salaperäisen hymynsä, kiitti vielä kertaalleen seurastani ja poistui vaivihkaa paikalta muistuttaen, että Kundalinin aktivoituminen aiheuttaa omituista väreilyä universumin rakenteisiin. Seuraavaksi tapahtuikin jotain mitä minulle ei koskaan tapahdu. Minut nykyään hyvin tuntevat ihmiset tietävät, että en nykyään juuri edes puhu naispuolisille ihmisille, äitiäni, mummojani ja sen sellaisia muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lyhyesti voi todeta, että en juuri puhu kuin Artulle, veljelleni, Jukalle ja Jussille. En käy baareissa, enkä hakeudu tilanteisiin joissa tapaisin ihmisiä tai joissa voisin edes juuri vuorovaikuttaa muiden kuin Jukan ja Artun kanssa. Eräs kollegaani sanoi minulle kerran ettei uskaltanut puhua minulle kun aloitin opinnot Amsterdamissa, koska vaikutin joka kerta järkyttyneeltä kun minulle puhuttiin.

Siinä kun istuin ja tuijottelin kauniita havupuita yksikseni jättiämäiseen wokkipannuun tehdyn nuotion loimeessa ja odottelin nousevan auringon tuomaa lämpöä, kaksi Paravatin kauneudella varustettua pitkäkoipista brunettea tuli puhumaan minulle ja rupesivat sukimaan selkääni ja käsiäni. Toinen toi viltin ympärilleni. Tilanteen tekee oudommaksi se, etten tuntenut kumpaakaan, enkä ollut kumpaakaan nähnyt koskaan aiemmin. Keskustelu ei ollut mitenkään syvällistä, mutta eroottisen latauksen aisti kaltaiseni tiiliskivikin. Käperryin vain visusti vilttini sisään, paistattelin sydänchackran loimeessa ja hymyilin. En tehnyt mitään, joka olisi antanut tilanteen kehittyä yhtään sen pidemmälle. Mietin vain että mistä ihmeestä Mimosa tietää kaiken sen minkä tietää?

“Omituiset tapahtumat” eivät loppuneet siihen, seuraavana päivänä menin uimarannalle Ibizan Pohjois-puolelle. Pitkän tarinan voinee tiivistää: parin tunnin sisään suojaisassa ja syrjäisessä lahden poukamassa oli kymmenkunta alastonta kapeavyötäröisiä hippityttöä. Keskity siinä nyt sitten pyhyyteen luonnon helmassa, kun maailma tuo profaniteetin eteesi mitä luovemmilla ja uskomattomammilla tavoilla. Elin varmaan lähes jokaisen miehen unelmaa, mutta en jaksanut välittää tai kiinnostua, halusin vain integroida keskustelujani Mimosan kanssa. Nyt jouduin vain pyörittämään päässäni ajatusluuppia: "katso aina silmiin katso aina silmiin katso aina silmiin"

Shivakokemuksen/Elämän/Universumin kiero huumorintaju otti vielä lisää tuulta purjeisiinsa kun palasin rannalta kotiin. Mimosa oli sanonut että jälleensyntymäkokemukset tulevat yhdessä useampien universumin lahjojen kanssa. Sähköpostiini oli tullut haastattelupyyntö YLE:ltä. Viimeisin artikkelini oli nostettu Cyberpsychology -lehdessä kuukauden jutuksi ja se oli levinnyt uutisiin, blogeihin ja tweetteihin aina Kreikkaa, Yhdysvaltoja, Ranskaa, Saksaa, Kiinaa ja Japania myöten. Maailmankaikkeuden ironinen huumorintaju tuntui ivaavan jokaista tieteellistä hermosolua aivoissani.

Tuo artikkeli, josta myös Ilta-sanomat kirjoitti, sattui olemaa lyhyt artikkeli joka esitteli jämädataa, joka oli jäänyt yli Jussin väitöskirjasta. Tuon artikkelin kirjoittamiseen ei mennyt kovin pitkään, se ei ole sisältönsä puolesta erityisen innovatiivinen, eikä se edes ole minun ydinosaamisalueeltani. Se on nyt kuitenkin popluaarimedianhuomiossa mitattuna maailman huomioidumman prosentin joukossa, ts. 99% prosenttia tiedeartikkeleista saa vähemmän huomiota lehdistöltä/netiltä/medialta. Olen tehnyt evoluutiopsykologiaa ja omistanut elämäni viimeiset 6 vuotta sen syvälliselle ymmärtämiselle. Jokainen evoluutiopsykologinen artikkelini on epäonnistunut ja jäänyt vertaisarvioprosessin jälkeen raatona lattialle. Sitten kun teen kohtuullisen triviaalin pikkuruisen tiedeartikkelin siitä miten emotionaalinen epävakaus on huonoksi pokerinpelaajille pitkällä aikavälillä, se menee vaivatta läpi arviosta JA saa globaalia huomiota. Jos universumi jotain viestii, niin ilmeisesti sitä, että pitää siirtyä kansanterveystieteen puolelle ja unohtaa evoluutioteoria, ainakin toistaiseksi.


Hetkittäin tuntuu siltä, että koko elämä olisi vain omituinen "Kosminen leikki" tai vitsi, kuten tsekkiläinen psykiatri Stanislav Grof nimesi erään tieteellisen paperinsa. Grofin alle liitetty luento on 90 minuuttia pitkä ja hän kertoo luennossaan miten hän analysoi paperissaan yli 3000 LSD -kertomusta ja löysi niistä, itse tietämättään ja vahingossa, identtisen kuvauksen Universumin rakenteelle, kuin mitä muinaisesta Intiasta löytyi Shivan palvojien kehittämänä tuhansia vuosia aiemmin. Tämä kuvaus, on omituista kyllä, jopa yhteensopiva kvanttifysiikan maailmankuvan kanssa.


Mikäli universumi on vain kosminen leikki, niin mitä pitäisi ajatella seuraavasta? Pitääkö minun sittenkin jatkaa evoluutioteorian parissa? Jouduin näet tahtomattani, taas, Euroopan Human Behavior and Evolution Associationin konferenssin järjestyskomiteaan. Sain tehtävän järjestää opiskelijatoimintaa konferenssin ajaksi. Tämä nyt ei sinänsä olisi vielä mitään, mutta viikko sitten työparikseni valikoitui, vastoin todennäköisyyksiä, Intialainen Sakshi -niminen nuori nainen. Eikä tämäkään nyt mitään, mutta kun nimellä on syvempi merkitys. Revi nyt siitä sitten determinististä materialismia, jolla tehdä tiedettä kun Sakshi on yksi Shivan tuhannesta nimestä, Universumin tietoisuus. 

Universumin huumorintaju ja sen tapa rakastaa lapsiaan on omituinen, mutta ei se mitään... ehkä tälle kaikelle jossain vaiheessa valkenee joku tarkoitus.

Sitä odotellessa:

Om namah Shivaya
Jai Shiva Shankara

Hara hara Mahadeva
Jai Shiva Shambho






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti