torstai 5. kesäkuuta 2014

Lapanen

Väikkärin viimeinen tai toiseksi viimeinen (?) artsu on nyt vihdoin vertaisarvioinnissa menossa läpi. Viimeisen kahden kuukauden aikana väikkärimaha on jumpattu pois, rasvaprosentti tiputettu kympin tietämille ja penkkipunneruskyky palautettu 75 kg:n ja leukoja menee hyvin levänneenä n. 12. Olen 31, terve, oppinut, kaunis ja hyväkuntoinen. Kuulun varmasti maailman etuoikeutetuimpien ihmisten joukkoon ja siitä jaksan olla kiitollinen universumille.

Elämä on nytkähtänyt pitkän jumittamisen jälkeen eteenpäin suurella harppauksella. Marraskuussa 2013 näytti vielä siltä että koko väikkäriproggis vetää vodahanurin, nyt sitten n. 6kk:n sisään on kaikki(?) tarvittavat artik-kelit yllättäen päässeet vertaisarvioseulasta läpi. Seuraava etappi onkin sitten dosenttuuri, sitä varten pitäisi saada vielä pari-kolme artsua julkaistua, joista yksi on jo vertaisarvioinnissa ja näyttäisi menevän sekin maaliinsa. Kaksi muuta artsukässäriä on valmiina, mutta ovat hieman haasteellisessa tilanteessa.

Mielenkiintoisesti tuo nytkähdys eteenpäin tapahtui siten, että olin matkustamassa Länsi-Euroopan maaseudulla. Kun makoilin makuupussissa satuin kohtaamaan brasilialaisen Mimosa -nimisen henkilön, joka vain yllättäen itseään esittelemättä rupesi puhumaan minulle. Hän sanoi, että "Olet läksysi oppinut, olet oppinut rakastamaan ja antamaan anteeksi ja päästämään irti menneistä, nyt voit jatkaa matkaasi." -- Olin hetken aikaa varsin äimistynyt ja hämmentynyt, sillä tyyppi oli täysin tuntematon ja putkahti tyhjästä.

Keskustelimme n. 10 minuuttia siitä miten ohjausuhteeni oli ollut Hollannissa kehnomman puoleinen ja miten sen takia voisi olla järkevämpää vaihtaa seurakuntaa. Olin ollut vihainen ja turhautunut ohjaajaani kohtaan erinäisistä syistä, mutta intensiivisen itsetyöskentelyn seurauksena kykenin päästämään irti ja antamaan anteeksi hänen/heidän idioottimaisuutensa. En tiedä mistä Mimosa tuon nyt sattui tietämään, mutta se osui naulan kantaan. [Edeltävä värssy on snadisti streintsi ku pitää oottaa huomioon kuukkelin kääntäjä]

Mimosa kertoi keskustelun yhteydessä että seuraava läksyni liittyisi siihen että oppisin luottamaan siihen että siipeni kantavat. Minun olisi aika vain hyväksyä se, että kun hyppään pesän lämmöstä, että ilmavirrat kannattavat ja kuljettavat. Olin tähänastisessa elämässäni vältellyt ns. aikuistumista ja pelkäsin sitä että en pärjää maailmassa. Hän sanoi, että minun pitäisi vain luottaa "luontoon". Näiden läksyjen oppimiseksi pitäisi minun kuulemma seurata vaistoani ja poistua Hollannista ainakin hetkeksi. Kuulemma Suomessa on keskeneräisiä asioita (jotka on nekin kohta kaikki hoidettu). En ollut tavannut Mimosaa koskaan aikaisemmin, joten tämäkin lausahdus tuli kuin puun takaa. On joskus hämmästyttävää miten tuntemattomat ihmiset voivat intuitionsa avulla tulla vastaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja ohjata elämää "oikeaan" (?) suuntaan.

Hän sanoi tosin myös, että ne keskeiset syyt miksi alunperin lähdin Hollantiin, tulisivat olemaan osa elämääni vielä vuosikymmenienkin kuluttua positiivisessa mielessä. En tosin välttämättä löydä niitä tulevaisuudessa Hollannista, vaan mahdollisesti latinalaisesta Amerikasta. Ottaen huomioon että makasin makuupussissani melkoisen järkyttyneenä aikaisempien uutisten kuulemisesta, niin en ollut ihan varma siitä että olisiko tuollainen tulevaisuus nyt välttämättä haluamisen arvoinen. Seikkailulta se ainakin kuulostaa.

Niin tai näin, tuo henkilö tepasteli hissuksiin pois muutamien minuuttien kuluttua ja sanoi tulevansa tapaamaan minua tulevaisuudessa uudestaankin. Mielenkiintoista on se, että kaksi viikkoa sen jälkeen kun olin noudattanut Mimosan neuvoja, ensimmäinen tuleva oma-työ pamahti läpi v-arvioinnista ja loppuduo seurasi nopeasti perävaunussa. Siksi nyt istun tässä tätä omituista stooria kirjoittamassa.

Tapasin Mimosan sattumalta uudestaan kun olin Nijmegenissä työasioissa toukokuun alkupuolella. Se tapaaminen olikin sitten vielä astetta mielenkiintoisempi, sillä hän näytti tietävän minusta asioita joita en ole kertonut kovin monelle. En tiedä miten tuo oli mahdollista, mutta materiaalina kummitustarinoihin sopivaa. Siitä kerron myöhemmin lisää, mutta viimeisen muutaman viikon sisään, toistaan tietämättä menneisyyden haamut ovat myös vierailleet elämässäni; osa välittömästi ja osa välillisesti.

Mimosa olikin toukokuussa maininnut että näin tapahtuisi ja että hän olisi tarkkailemassa ja katsomassa, että toiminko niissä tilanteissa siten, että voin osoittaa oppineeni ainakin osan keskeisistä opeista joita elämällä on tarjota. Viimeisin haamu menneisyydestä kontaktoi pari-kolme päivää sitten. Pahoitteluni hänelle että en kommunikoi takaisin, se on vain oikea ratkaisu kipujen ja särkyjen välttämiseksi.

On kuitenkin monien tuttavieni ja ystävieni elämää sivusta katsoessa surullista todeta, että satun olemaan yksi niistä joilla menee parhaiten. En ole lihonnut tai turvonnut elämän runteluiden takia, en ole kaljuuntunut tai katkeroitunut, olen velaton. Alkoholismi on vältetty, masennuksista on toivuttu ja tulevaisuus tuntuu optimistiselta ja avoimelta. Elämä tuntuu siltä että uusia mielenkiintoisia seikkailuita, matkoja ja haasteita on vielä edessä. Minulla on uusia ystäviä jotka ovat energisiä ja kaksikymppisiä ja he mielellään viettävät aikaa kanssani, tämä tuntuu etuoikeudelta. En ole jumissa työpaikassa joka tuntuisi merkityksettömältä tai turhalta.

Lisäksi, omituisten kohtaamisten perusteella (etenkin pari viikkoa sitten), elämäni on vielä ilmeisesti menossa oikeaan suuntaan ja iso osa keskeisistä kosmisista läksyistä on opittu. Super.



1 kommentti: