perjantai 23. marraskuuta 2012

Suomen yhteiskunta on poliittinen



Lyhyt Suomi-vierailuni on nyt tullut jälleen viimeiseen peliruutuunsa. Usein hahmotan toiminnallisuuteni, kuin havaitsisin omaa maatani kulttuuriantropologina. Julkisessa tilassa vaeltaessaan tuntuu ulkopuoliselta tarkkailijalta, joka lasin läpi tuijottaessaan senttimetreilee, paljonko aikaa on kulunut siitä kun hän lähti. Veljeäni ja Arttua lukuun ottamatta täällä ei minua liimaa paikalleen enää juuri mikään muuu. Tämä irrallisuus ja jonkinlainen viileä välinpitämättömyydellinen välittäminen Suomesta ja suomalaisuudesta tarjoaa ainutlaatuisen elokuvakulman fennolaisuuteen ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Kirjoitukseni käsittelee sitä miten Suomessa hallintokäytänteet ja politiikka muodostavat suuren osan karkeaa arkea.

Saavuin tiistaina ja lähden nyt perjantaina, vietin havulandiassa siis n. 10 päivää. Kymmenen päivän aikana osallistuin neljään poliittiseen keskustelutilaisuuteen, yhteen mielenosoitukseen ja yhteen ravintolapäivään, sekä autoin aloittamaan uuden wiki -tyyppisen yhteiskuntatieteellisen projektin. Kymmenestä päivästä seitsemän oli sellaisia, joissa toimin aktiivisena kansalaisena ja osallistuin julkiseen keskusteluun ja julkisiin projekteihin. Arpakuution sivu toi elämäni tähän, vaikka tämä ei kuulunut vierailuni ensisijaisten tarkoitusteni kokonaisjoukkoon. Slangilla ilmaistuna vierailuni aivoasiallinen sisältö muodostui ”kollateriaaliasta damagesta” – eli vahinkolaukauksista. Sellaisenakin päivänä kun patsastelen katsomassa Black Metal- festivaalia Gloriassa, minua pyydetään palaamaan Fennoskandiaan ja muuttamaan kommuuniin, joka suunnittelee omavaraisuutta ja suojautumista yhteiskunnallista romahdusta vastaan. Kutsun vilpittömyyden kokoluokka ja huolestuneisuus liikuttavat. Suo, Kuokka ja Jussi tarkoittaa nykyään epäisänmaallista kääntymistä pois talouden sankaruudesta kokoomuslaisena työmyyränä.

Pääasiallinen tarkoitukseni Suomi -vierailulleni muodostui kuitenkin passin uusimisen ympärille. Lopulta passin uusiminen vaikuttaisi varsin tylsän arkiselta asialta, eikä siinä pitäisi ilmetä mitään sellaista missä aktiivisella kansalaisuudella on merkitystä. Kuinka voikaan pieni ihminen erehtyä. Passin uusiminen muodostuu Suomessa kafkamaiseksi painajaiseksi jossa torakat korvautuvat laiskoilla apinoilla ja liskot ryömivät hallinnon linnoituksien sokkeloisilla käytävillä.

Saapuessani liskopassivirkailijan pakeille hän tarkistaa päätteeltään että minulle saatiin myönnettyä vankilasta vapautumiseni jälkeen kaksi passia. Tämän seikan olennaisuus piilee siinä, että Suomessa ei voida myöntää pitkäaikaisia passeja urospuolisille savannieläimille, jos he ovat alle 30 ja he eivät ole suorittaneet asevelvollisuuttaan. Huomautan että passini hakuhetkellä ei sen enempää asevelvollisuuden kuin ikätekijänkään olisi pitänyt oikeuttanut huoleen. Menneisyydessäni jo sain haltuuni passin, jonka umpeutumispäivämäärä oli jossain vuoden 2014 jälkeen.

Passivirkailijan kysyessä asevelvollisuuteni suorittamisesta, yllätyn ja vastaan hymyillen, että asia hoidettiin lain edellyttämällä tavalla ja tiedon voi tarkistaa Siviilipalveluskeskuksesta. Virkailijalle ei oikeastaan kuulu miten tämä on suoritettu, koska asevelvollisuuden eri suoritusmuodot eivät oikeuta syrjintään lupa-asioissa. Hän kuitenkin pyysi fyysistä todistusaineistoa siitä että asepalveluksesta selviydyttiin kunniallisesti. Koin tämän hyvin oudoksi ja ihmettelin viherpunaista liskohehkua hänen pupilliensa takana. Kun seisoin veljeni vieressä hänen hankkiessaan pässiä vuonna 2010, häneltä ei pyydetty fyysisiä todisteita asevelvollisuuden suorittamisesta. Muutama ystävänikin varmisti ettei heiltä ole pyydetty fyysisiä todisteita passihakemuksen yhteydessä. Virkailija sanoi että passini myöntämiseen menee 8 päivää ja että saan passini torstaina (22.11). Mietin, että onpas outoa, edellisellä kerralla kun meni n. neljä päivää.

Seuraavana aamuna heräilen puhelinsoittoihin. Passivirkailija kertoo minulle etten suorittanut asepalvelustani. Hämmästyn. Hän pyytää jälleen fyysistä todistusta asepalvelukseni suorittamisesta kun kerron että olen kunniallinen kansalainen. Ilmoitan takaisin että se on hänen tehtävänsä tehdä tämä nk. esteettömyyslausunnon hankkiminen. Termi itsessään (lausunto) jo kertoo että tämä asia tarkoittaa jotain sellaista mitä yksi virkahenkilö pyytää toiselta. Passivirkailija sanoo ettei asia etene mihinkään ennen kuin toimitan fyysisen todistuksen. Pyydä häntä kertomaan että mistä minun pitää se saada ja kerron hänelle ettei näin toimittu edellisen passini myöntämisen yhteydessä. Lopulta hän antaa puhelinnumeron, johon voin soittaa ja faksinumeron johon kopio fyysisestä todistuksesta voidaan lähettää. Näitä piti erikseen pyytää, niitä ei tarjottu oletusarvoisena lähtökohtana. Käsittääkseni en edes laillisesti saa astua siviilipalveluskeskuksen pihalle – se on avovankilaan verrattava laitos.

Soitan siis Siviilipalveluskeskukseen. Sivarikeskuksesta kerrotaan että todisteet asevelvollisuuteni suorituksesta eivät löydy heidän rekistereissään. Virkailija katoaa puhelimesta ja ilmoittaa 10 minuutin odottelun kuluttua ettei edes heidän fyysisissä rekistereistään löydy kyseistä tietoa. Kysyn, että miten tämä on mahdollista ja miten tämän luontoinen tieto voi kadota ilman, että siitä jää mitään merkintää mihinkään. Ei kuulemma tiedetä että mitä tapahtui tai miten näin voi tapahtua – Oikeusjutun ensimmäiset sivut pyörivät aivokuorellani ja vihansekainen pahoinvointi vatsassani. Kiitän virkailijaa happaman kohteliaasti. Ilmoitan heille puhelimessa että annoin useita lehtihaastatteluja suorittaessani asevelvollisuuttani ja että pystyn tarvittaessa toimittamaan silminnäkijälausuntoja niistä 199:stä päivästä jotka vietin Setä-Samulin rautaisessa sylissä.

Saavuttuani Helsingin keskustaan samana torstaina istun alas ja kirjoitan valituksen oikeusministeriöön Pasilan passipoliisivirkailijan poikkeavasta käytöksestä. Vetoan valituksessani siihen että sivareita pidetään eriarvoisessa asemassa armeijan käyneisiin verrattuna, jos heiltä pyydetään C:n papereita tai muita fyysisiä todistuksia asevelvollisuuden suorittamisesta. Vetoan valituksessani siihen, että virkailijoiden vaihtelevat käytännöt saattavat kansalaiset eriarvoiseen asemaan lain toteutumisen kanssa. Vetoan siihen, että passihakemuksen viivästyminen mielivaltaisuuden takia haittaa elinkeinoni harjoittamista ja pyydän oikeusasiamiestä tutkimaan tällaisen haitanteon laillisesta perusteltavuutta. Kosmos sentään, ei kukaan kävele ympäriinsä tai matkusta maailmalla asevelvollisuuden suoritustodistukset taskussaan, vain siltä varalta jos joku virkailija sattuu tuntemaan itsensä oikulliseksi tänään – pikkumainen egosentrisyys joka tihkuu oikeuskäytänteiden välisistä halkeamista tuoksuvat sapelta ja makealta visvalta.

Valituksen kirjoittamisen jälkeen selvittelen mahdollisia jatkotoimenpiteitä lounaalla Artun kanssa ja selvittelen mahdollisuutta asianajajaan. Mieleni vilistää kauhukuvia siitä että minusta laitettaisiin päälle etsintäkuulutus ja että joutuisin mahdollisesti selittämään asioita poliisilaitoksella pidempääkin. Moinen ei inspiroi. Lounaan jälkeen istun koneeni ääreen ja naputtelen vielä toisen valituksen. Tällä kertaa Siviilipalveluskeskuksesta.

Pyydän oikeusasiamiestä selvittämään sitä että toteutuuko yhdenvertaisuus kansalaisten oikeusturvassa jos näin tärkeä ja herkkäluontoinen informaatio voi vain kadota sivarikeskuksen rekistereistä. Pyydän selvitystä, siitä että pitääkö paikkansa se, että näyttää siltä että armeijan käyneiden rekisteritiedot saadaan käsiin helpommin. Pyydän oikeusasiamiestä selvittämään valtion tietoturvaan liittyvien asetuksien mahdollista rikkoontumista. Pyydän selvitystä siitä mahdollisuudesta että siviilipalveluskeskus toimii lainvastaisesti kun se ei toimittanut pyydettäviä asiakirjoja heti. – Pyydän selvitystä niin monesta asiasta että hallintoelimellä ei ole varaa enää kaappijuoppoihin. Hallinnollinen mielivalta ei ole kansalaisen turva eikä kenenkään pitäisi tällaista joutua sietämään missään. Etenkin kun passi on palvelu, josta jokainen joutuu maksamaan. Passi tai henkilöllisyystodistus ei korkeista veroista huolimatta näytä kuuluvan jokaiselle ihmiselle ilmaiseksi. On huonoa asiakaspalvelua toimittaa erilaista palvelua, josta maksetaan samaa hintaa. Miksi maksaa Juhlamokasta 5 euroa kuppi, jos saman myrkytystilan saa eurolla?

Seuraavana aamuna, eli perjantaina vastaanotan kaksi eri puhelinsoittoa sivarikeskuksesta ja tädit puhelimessa puhuvat erittäin kohteliaasti. Tädit eivät edes keskenään näytä puhuneen siitä kuka soittaa. Informaatio lafkan sisällä kulkee tahmaisemmin kuin bitumiin valettu etana. Lopputuloksena saan lopulta selville ettei kadonneita tietojani löydetty, mutta asiani pitäisi edetä nyt normaalisti. He toimittivat kuulemma esteettömyyslausunnon poliisilaitokselle, vaikka poliisilaitos ei tätä heidän mukaansa tarvitse. Puhelimesta selviää että asia korjaantui sillä kun joku avasi Windowsilla rekisterihallintaohjelman ja naputteli tiedot uudestaan koneelle perjantaina aamulla. Mikäli kafkamaista hallintokäytänteiden mielivaltaisuutta voi enää rankemmin alleviivata, niin alleviivauksen voi nyt lukea Alpha Centaurista asti. Rekistereiden editointi näyttää täysin käsittämättömän mielivaltaisen simppeliltä. ”Hei Pirjo, mitäs tänään deletoitais?”

Tilanteen rakenne kielii lopulta siitä, että tämän muutos kyettiin tekemään jo edellisenä päivänä siltä istumalta kun soitin Sivarikeskukseen. Mikään ei kuitenkaan liikahtanut ennen, kuin torstaina kirjoitettu valitus kirjattiin oikeusasiamiehen kansliaan perjantaina. Rekisterimerkintä ”korjattiin” aikaleiman perusteella n. tunti sen jälkeen kuin valitukseni rekisteröityi oikeusasiamiehen kansliassa. Perjaintaisin sivarikeskuksen tädit lähtevät kotiin jo kello 11. Nyt he olivat töissä vielä n. 14:00. Kuulemma kokouksessa, puhelinvaihteen nuori mies ääni kertoo. Mielenkiintoista.

Eduskunnan oikeusasiamies toimii tosin ainoastaan pelotteena. Oikeusasiamies tuntuu lopulta täysin hampaattomalta vakavien ihmisoikeusrikosten edessä joita mm. Suomen vankiloissa tapahtuu päivittäin. Kirjoitin oikeusasiamiehelle valituksen 2008 sattuneesta tilanteesta joka täytti YK:n määritelmän kidutukselle. Vankilassa vartija pakotti antamaan virtsatestin likaiseen kuppiin jonka puhtaudesta ei annettu takeita. Virtsatestitilanteessa vangin oikeus toteutuu kun hän saa nähdä kupin ottamisen kääreistä. Tae kupin koskemattomuudesta toimii etukäteisvarmistuksena turhan häslingin välttämiselle. Pyysin vain että vartija vaihtaisi kupin ja hän uhkaili minua välittömästi suljetulla osastolla. Tämä valitus haudattiin aivan täysin. Siihen ei reagoitu mitenkään ja tuolloin eduskunnan oikeusasiamies puuttui vain pikkurikkeisiin, joita vankilassa tapahtui. Sellaisiin, joista ei edes voi laittaa ketään vastuuseen. Silloin kun valitus osuu oikeasti vakavaan rikkomukseen, tapaus haudataan.

Minulle tapahtui toinenkin ikävä tilanne kun vietin lepohetkiäni Setä Samulin teräksisessä horteessa. Minulle tehtiin laiton ruumiintarkastus, jossa käsiäni väännettiin ja hiuksiani pengottiin. Tämän tilanteen yhteydessä sain osakseni myös verbaalista nimittelyä (kaikki kohdat ovat lainvastaisia). Oikeusasiamies olisi halutessaan saanut todisteita tälle rikokselle vankilan omista videonauhoista ja työvuorolistoista ja palkkalaskennasta, mutta ei vaivautunut tarkistamaan. Tässäkään passijupakassa oikeusasiamies tuskin ”löytää” mitään rikkomusta ja päästää viranomaiset kuin sudenpennun petäjäveräjästä ilman että hän tekee rikosiloitusta tai tutkintapyyntöä poliisille. Suomessa ei ole lahjontaa, koska lahjontaa ei ole määritelty rikokseksi (ks. Eduskunan lahjusskandaali 2008). Analogisesti, Suomessa viranomaiset toimivat hyvin, koska ei ole mitään tehokkaita lakeja virkavirheistä rankaisemiseksi. – Oikeusasiamiehen kanslian mielenkiinto mahdollisia viranomaisrikkomuksia kohtaan toimii lähinnä vain pelotteena ja pistää vipinää laiskoihin paperinpyörittäjiin, jotka eivät vaivaudu kohtelemaan asiakkaitaan kunnioituksella. Mitään oikeita seurauksia viranomaisille harvoin tulee oikeusasiamiehelle tehdyistä aiheellisistakaan valituksista.

Oikeusasiamiehelle valittamisesta ei saa korvausta valituksen laatimiseen käytetystä tai menetetystä työajasta. Valtiolta ei saa palkkaa siitä että piiskaa valtion työntekijät hoitamaan duuninsa. Eduskunnan oikeusasiamiehen idea on hyvä, mutta instituutiosta on joko tarkoituksella tai vahingossa tehty liian hampaaton, jotta se toimisi oikeasti vakavasti otettavana pelotteena. Lisäksi, suurin osa kanteluista koskee hallintorakenteellisista seikoista johtuen oikeusministeriön omia työntekijöitä. Oikeusasiamies -instituutiokin koostuu vain ihmisistä, joten heillä on tapana vaistomaisesti suojata omia joukkuetovereitaan ja haudata pahimpia rikoksia jonnekin. Oikeusasiamiehen pitäisi olla itsenäinen hallintoyksikkönsä ja sillä pitäisi olla suuremmat resurssit ja tulospalkkaus. Tällä hetkellä valtion työntekijöille ei ole mitään rikosoikeudellisia seurauksia lain rikkomisesta. Ts. laki on tehty suojaamaan valtion työntekijöitä enemmän kuin valtion kansalaisia. Eipä ihme, sillä valtion työntekijät kuitenkin lopulta laativat ne lait, jotka eduskunta ratifioi. Orwellin ja Kafkan haamut nauravat olkapäilläni istuessaan hillitöntä räkänaurua ja haukkovat henkeään. Heidän naurunsa luinen ja kylmä kalske saa polttoaineensa tankista jonka päälle on kirjoitettu ”Hermostus ja Epätoivo, 95 Octaania”

Niin tai näin, tämä on aktiivista kansalaisuutta ja poliittista osallistumista yhteiskunnan toimintaan. Suomi on poliittinen yhteiskunta, koska Suomessa kansalaisten pitää lain toteutumiseksi ja moraalisesti oikeiden asioiden ylläpitämiseksi olla aktiivisia ja jatkuvasti puuttua asioiden kulkuun. Tämän lisäksi suomalaisessa yhteiskunnassa on (jollakin tasolla) toimivia työvälineitä omien ja toistenkin oikeuksien toteutumisen valvomiseksi. Suomessa kansalaisaktivismilla voidaan saada pieniä tuloksia ja muutoksia asenteisiin ja käytänteisiin. Nihkeää on vain se, että sitä työtä pitää tehdä. Se vie energiaa, on hyvin epäpalkitsevaa ja vie aikaa. Lopputuloksestakaan ei saa varmuutta. Suomessa on paljon työsarkaa erilaisten perusoikeuksien turvaamiseksi ja laajentamiseksi. Hyvässä ja pahassa, Suomi näyttäytyy poliittisena yhteiskunta. – Hollannissa asuessani en spontaanisti ajaudu mielenosoituksiin. Hollannissa kierrätys toimii retuperällä eikä täällä sukupuolten välinen tasa-arvo toteudu kroonistuneena osana hallintorakenteita tai kulttuuria. Hollannissa on jo työtä tekevä maahanmuuttajavähemmistö.

Silloin kun opiskelin sosiologian sivuainettani Kuopiossa, kävin erään EU-hallintoa käsittelevän kurssin. Kurssin veti silloin uusi sosiologian professori, joka ennen virkaan astumistaan oli sosiaali- ja terveysministeriön johtava virkahenkilö ja demarikonkari. Hänen toimintansa ulottui EU-politiikassa korkeimmille portaille asti – hänellä oli presidentti Halosen numero kännykässään. Hän kertoi varsin huvittuneena ja tyytyväisenä miten demokratiavaje (eli se etteivät kansalaiset osallistu yhteiskunnan toimintaan ja valvo viranomaisten tekemisiä) muodostuu hyväksi asiaksi. Demokratiavajeen takia asiat sujuvat hänen mukaansa paremmin kun hallintohenkilökunnan ei tarvitse huolehtia lain noudattamisesta niin tarkasti. – Mikäs siinä, Israel on esimerkki länsimaisesta valtiosta, jossa tämä demokratiavajeeksi niemetty juttu on äärimillään.

Edellä kuvattu lakoninen kyynisyys tuntuu levinneen Valtion hallintoon laajemminkin. – Kuvaavana esimerkkinä voi mainita sen, kun Talvivaara -mielenosoituksen yhteydessä Kimmo Tiilikainen valitti siitä ettei Talvivaaraa pitäisi politisoida. Paula Lehtomäki, entinen ympäristöministeri, joka auttoi Talvivaaran kaivostoiminnan aloittamisessa, omistaa osakkeita kyseisessä yhtiössä. Ympäristöministerin virka on poliittinen virka. Tiilikaisen kitinä vertautuu siihen, että laitetaan entinen Lehman-Brothersin johtaja EKP:n johtoon tai valtionvarainministeriksi ilman että kukaan valittaa asiasta mitään. Yhtä räikeää rosvoutta ilmentäisi, kuin laittaisi kleptomaanin kassatyöntekijäksi. Kuka tahansa kaupanomistaja protestoisi jos valtio väkivaltamonopolinsa turvin pakottaisi tunnetun varkaan tämän omalle kassalle istumaan. Omistussuhteet (tai tarkemmin omistusoikeudet), ratifioidaan nimenomaan poliittisina oikeuksia, jotka on säädetty perustuslaissa. Perustuslaki tulkitaan poliittiseksi paperiksi.

Suomi on poliittinen yhteiskunta. Lyhyen Suomi-vierailuni aikana olen sotkeutunut ympäristöpolitiikkaan, pitänyt yhteyttä oikeusministeriöön ja auttanut käynnistämään uutta wiki -projektia. Kansoitin poliittisia keskustelutilaisuuksia ja toimin adh-aktiivisena-d-kansalaisena. Ei näistä asioista mikään vapaaehtoisuudesta pulpunnut, vaan välttämättömyydestä saada elää omaa elämäänsä enemmän rauhassa. Suomessa asuessa näitä asioita on vaikeahkoa välttää. Tämä virtaa sekä hyvänä että pahana asiana yhteiskunnan säikeissä. Suomalaiset voivat hohtaa hiljaisina tuppisuina, mutta suomalaiset puhuvat paljon asiaa, silloin harvoin kun puhuvat. Hollantilaiset puhuvat paljon ja hymyilevät paljon, mutta heistä ei koskaan oikein tiedä mitä he tarkoittavat, tai että minne kakkakikkare nyt kätkeytyy. Hollannissa löytyy aina paskaa maton alta ja poliittinen epäaktiivisuus normittaa yleistä toimintaa. Poliittinen aktiivisuus ja aktiivinen kansalaisuus herättää suurempaa paheksuntaa kuin Suomessa, vaikka Suomikaan kiillä poliittisen aktiivisuuden monumenttina.

Olen osallistunut Hollannissa asuessani kahteen mielenosoitukseen. Toinen järjestettiin Haagissa. Mielenosoitus ei liikkunut mihinkään, vaan hollantilaiset kerääntyivät isolle kentälle soittamaan musiikkia ja ilakoimaan. Mielenosoitus pysyi visusti keskustan ulkopuolella ja vaikutti tärkeämmältä ettei mielenosoitus häiritse ketään, kuin se että mielenosoituksella saataisiin oikeasti jotain aikaiseksi. Suomi kumisee poliittisuutta verrattuna Hollantiin. Suomalaisessa katukuvassa näkee vasemmistolaisia logoja ja kantaaottavia paitoja, Hollannissa ei missään. Mikäli Hollannissa tehdään politiikkaa, se tapahtunee enemmän kabineteissa lobbausryhmien välityksellä. Hollannissa kasvojen säilyttämisen kulttuuri on voimakas ja kaikenlainen konfliktien julkistaminen ja negatiivinen tunneilmaisu koetaan epäasialliseksi. Ei siitä paskasta väliä, kunhan se näyttää suklaalta.

Lyhyen Suomi-vierailuni aikana rupesin myös miettimään sitä, miten kuulin toistuvia raportteja ja valituksia useammasta eri kaupungista siitä miten poliisi tekee varsin mielivaltaisin ja heppoisin perustein nykyään kotietsintöjä. Jotkut tarinoista olivat suoraan sanoen järkyttäviä. Eräs ystäväni kertoi, että hänen kotinsa oli ratsattu sillä perusteella että hän oli antanut 20€ rahaa kannabista polttaneelle kaverilleen. Tämä ei ole järkevä peruste kotietsinnälle ja Suomessa olisi sijaa tällaisten epäkohtien vastustamiseen perustuvalle aktivismille.

Tämä kirjoitus on ensimmäinen varsinainen poliittinen kirjoitukseni yli neljään vuoteen. Krapula oli ilmeisesti pitkä (mutta oli niitä muitakin syitä, eräs henkilö kielsi minua osallistumasta Vihreiden toimintaan aikanaan). Huomaan pikkuhiljaa jälleen kiinnostuvani ihmisoikeuskysymyksistä ja yksilönvapauksista. En puoluepoliittisessa mielessä kuitenkaan. Tällä hetkellä minua kiinnostavat kognitiiviseen vapauteen liittyvät teemat. Suomi-vierailuni aikana löysin paljon samanmielisiä ihmisiä. Olen melko varma että seuraavan 15-vuoden sisään suomessa on kiitettävä määrä ihmisiä jotka aktivoituvat näiden asioiden tiimoilta.

Ohessa kuvia Talvivaara -mielenosoituksesta, johon osallistuin.

Yritin kirjoittaa blogitekstini välttäen olla -verbin eri muotoja. En ihan 100% onnistunut, mutta saa silti kommentoida sitä miltä tällaisen tekstin lukeminen tuntuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti