torstai 11. lokakuuta 2012

Dear diary

Tämä kirjoitus on lähinnä terapeuttinen vuodatus itselleni. Tämä kirjoitus ei sisällä mitään mielenkiintoista minun elämästäni eikä se sisällä mitään hienoja poliittisia tai filosofisia ajatuksia. Tämä on vain terapeuttinen kirjoituspurkaus, jota ei ole sensuroitu tai editoitu sen kummemmin. Blogipostaukseen on uptettu youtube -videoita. Näistä ainoastaan Terence McKennan lyhyt puheen pätkä on ainoa relevantti. Muut ovat vain teemaan sopivia (metalli)kappaleita.

Viimeiset kaksi viikkoa olen istunut bunkkerissa n. 5 tuntia päivässä ajamassa sosiaalipsykologista koetta joka ei ole osa väikkäriäni. Hetkittäin statuserot ja hierarkiat ottavat aivoon aika paljon. Ne hetket kun; "Ei, en halua" ei ole sopiva vastaus, ovat turhauttavia. Onneksi sosiaalipsykologisen kokeen ajaminen nyt ei itsessään ole mitään moraalitonta tai sellaista suurta jolla olisi mitään merkitystä minkään kannalta. Ei vain huvita ajaa kokeita, kun pitäisi saada omaa väikkäriprojektia eteenpäin.

Olen nyt täyttänyt 30-vuotta. En ole saavuttanut elämässäni mitään ihmeellistä tähän ikään tultaessa. Minulla ei ole asuntoa, suurta autoa tai isotissistä supermallia tyttöystävänäni. Syy sille etten ole esim. tieteen kentällä saavuttanut mitään myöskään on oletettavasti siinä, että olen aina ollut (saan tästä syyttää myös itseäni) riippuvainen muista ihmisistä. Minulta on puuttunut joko taitoja, itseluottamusta tai institutionaalinen tuki niiltä asioilta joita olisin itse halunnut tehdä tai ajatella. Tähän ikään mennessä olen yrittänyt (lukiosta valmistumisen jälkeen) ottaa selvää siitä, että onko jossain jotain sellaista tietoa tai asiaa tai seikkaa mitä en voisi ymmärtää. Olen viimeiset kaksi vuotta sosialipsykologian opintojen ohella lukenut useamman kirjan fysiikan ja matematiikan filosofiasta.

Olen ennen sitä pyrkinyt ymmärtämään ihmisen biokemiallista ja geneettistä taustaa. Sitä ennen pyrkinyt ymmärtämään evoluutioteorian perinpohjaisesti, sen matemaattisia juuria myöten. Olen opiskellut tilastollisen testaamisen keskeiset menetelmät ja olen opetellut ymmärtämään tietokoneiden taustalla piileviä matemaattisia ja fysikaalisia totuuksia. Olen opiskellut filosofian historiaa ja olen opetellut ymmärtämään ns. hermeneuttsista menetelmää ja fenomenologiaa ja nk. semioottista ajattelua. Olen suorittanut antropologian aineopinnot erinomaisin arvosanoin.

Ennen tätä kaikkea opettelin meditoimaan, opettelin joogahengityksen ja lukuisia erilaisia pranayamatekniikoita. Olen saavuttanut meditaatiossaa niin syvästi muuntuneita mielentiloja etteivät voimakkaimmatkaan orgasmit tai pahinkaan humala ole verrannollinen siihen muuntuneen mielentilan poikkeavuuteen normaalista jota olen meditaatiossa kokenut. Olen käynyt läpi kaksi vuotta freudilaista psykoterapiaa ja olen osallistunut maagisiin rituaaleihin ja olen käyttänyt satoja tunteja erilaisten poliittisten ideologioiden ja talousjärjestelmien ymmrätämiseen. Mikäli eläinten tappaminen lasketaan, olen rikkonut jokaista kymmenestä käsksystä ja syyllistynyt toistuvasti jokaiseen seitsemästä kristillisestä synnistä (ennen kuin revit pelihoususi, niin vilkaise mitä nämä ovat, kymmenessä käskyssä ei esim. paheksuta raiskausta). Olen ollut vankilassa. Kaikesta tästä on seurannut oivallus siitä etteivät ihmiset yleisesti ottaen ole kovin perillä maailman asioista, itsestään, ihmisyydestä tai maailmankaikkeudesta.

Kaiken tämän jälkeen olen jokseen kyllästynyt siihen yksinkertaiseen seikkaan että ihmiset ovat yhtä typeriä ja yhtä pihalla ihan kaikkialla. Ihan kaikkialla ihmiset valehtelevat, välttävät vastuuta, pakoilevat velvollisuuksiaan ja yrittävät laittaa muut ihmiset tekemään omaa duuniaan. Vankilajärjestelmän sisällä ja kansainvälisessä politiikassa valtiot rikkovat omia lakejaan ja polkevat ihmisoikeuksia. Instuutiot suojaavat jäseniään ja työntekijöitään kun nämä mokaavat tai rikkovat lakia tai syyllistyvät moraalittomuuksiin. Melkein jokaiseen parisuhteeseen mahtuu petollisuutta, salailua, valehtelua, selkäänpuukotusta ja epämääräistä vallankäyttöä. Olen kyllästynyt ihmisyyteen. Jokaisessa instituutiossa on psykopaatteja jotka kätkeytyvät sen rakenteisiin ajaakseen omia narsistisia tarpeitaan.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan ettei minua motivoi sen enempää raha, maine tai valta. Minua ei kiinnosta saada statussymboleita, minua ei kiinnosta käyttää hienoja vaatteita, minua ei kiinnosta saada kivaa asuntoa hyvältä alueelta, minua ei kiinnosta tuntea julkkiksia, minua ei kiinnosta tai motivoi ura tai urakehitykseen liittyvät asiat. Ainoa asia mikä minua toistuvasti motivoi ja kiinnostaa, on uteliaisuus. Halu ymmärtää ja halu oivaltaa. Ei siksi, että näistä asioista tarvitsisi edes olla mitään hyötyä. Olen vain kiinnostunut siitä miten maailma toimi. Tällaisten motivaattorien ajamana ei ole maailmassa hirväesti tilaa tai paikkoja kaltaiselleni ihmiselle. Minua ei kiinnosta kyynerpäätaktiikka tai valtahierarkian tikapuiden kapuaminen tai edes kiistely siitä, että saanko koskettaa tikapuiden alinta porrasta. Minua ei vain kiinnosta.

Tarina josta kirjoitan ja avaudun monimutkainen, eikä sitä ole tarkoitettu kenellekään erityisesti. Tarina ei nyt ole lähtöisin erityisesti mistään yhdestä tapahtumasta tai asiasta. Olen vain turhautunut siihen, että kaikkialla ja jatkuvasti, joku haluaa kilpailla kanssani tai joku haluaa hyötyä minusta tai haluaa että teen hänen puolestaan hänelle jotakin. Ihmiset näyttelevät pöyristynyttä kun sanoo heille päin naamaa että tehkööt itse omat duuninsa tai ratkokoot itse omat ongelmansa. Viimeaikoina olen enenevissä määrin antanut ihmisten rypeä omissa ongelmissaan, vaikka olisin voinut auttaa. Ei siksi ettenkö kokisi empatiaa heitä kohtaanm, vaan puhtaasti siksi, etteivät ihmiset tunnu oppivan pois huonoista käytösmalleistaan sillä että heitä auttaa hetken aikaa nousemaan pulasta. Kun nostat ihmisen pulasta (pula = avanto), hyppäävät he sinne takaisin ruoskan kanssa jotta voisivat pitää tilanteensa mahdollisimman kurjana ja muuttumattomana.

Olen nyt siis itse työskentelemässä väitöskirjani eteen. Tohtorin arvonimi ei kiinnosta minua tipan tippaa, olen vain kiinnostunut asioiden tarkastelusta ja tutkimisesta koska se tuottaa nautintoa ja iloa. Tuntuu kuitenkin siltä, että tieteen teossa, politiikassa, kansalaisjärejstötoiminnassa ja filosofiassa suurin osa ihmisistä on mukana ihan muista syistä. Politiikka ja tiede ovat täynnä ihmisiä joita ei kiinnosta ihmiskunnan tai planeetan hyvinvointi sen enempää kuin tieto tiedon itsensä vuoksi. On käsittämätöntä miten ihmisiä voi motivoida statushakuisuus, turvallisuuden tunne, raha, valta ja kunnia. Nämä asiat tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin mikään muu lähes kaikille ihmisille kaikkialla.

Se mikä tässä kaikessa avautumisessa lopulta on keskeistä, on se, että suurin osa ihmisistä ei edes ymmärrä omaa alaansa. Olen jutellut tässä viime viikolla sellaisen fyysikon kanssa joka ei osannut kertoa minulle koeasetelmaa jolla nk. gravitaatiovakion voimakkuus on laskettu. Tämä on aika keskseistä sillä tämä nk. G ilmenee sekä kvanttifysiikan että suhteellisuusteorian kaavoissa. Juttelin myös tovi sitten fyysikon kanssa joka väitti ettei kvanttimekaniikalla ole relevanssia makromolekyylien (tai silmin nähtävien objektien) tasolla tai että kausaliteetti ei voi mennä ajassa taaksepäin. Juuri viime viikolla luin tiedejulkaisusta kaksi raporttia kahdesta eri kokeesta jotka osoittivat päinvastaista. Luin kirjan jossa sanottiin että on jopa kerätty dataa siitä, että valonnopeus ei ole vakio. Onnistuin jopa itse kaivamaan julkaisuja aiheesta.

Papit, imaamit, brahmaanit ja muut uskonoppineet ovat tyypillisesti myös pihalla, joskus jopa oman alansa keskeisistä asioista. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen saanut elämäni aikana uskonauktoriteetin kiinni siitä että eivät tunne oman uskontokuntansa aatehistoriaa.

Olen tavannut buddhalaisia tyyppejä jotka puhuvat silmät loistaen siitä mitä valaistuminen. Kun heiltä kysyy että ovatko he valaistuneita tai mistä he tietävät että joku toinen on valaistunut, he sanovat että vain toinen valaistunut voi tietää sen onko joku valaistunut. Kun näiltä samoilta, munkeilta ja nunnilta kysyy sitä että ovatko he meditoidessaan saavuttaneet muuntuneita mielentiloja he rupeavat selittämään ettei tämä ole meditaation tarkoitus. Samaiset henkiöt saattavat selittää siitä, miten Buddha valaistumisensa jälkeen kykeni kävelemään ilmassa eikä koskaan kokenut turhautumista, kärsimystä tai suuttumusta.

Sen verran mitä olen itse taas buddhan valaistumistarinaa lukenut ja perehtynyt varhaisimpiin säilyneisiin kirjoituksiin buddhalaisuudesta, niin kaikki tämä on lööperiä. Buddha kiukustuu ja masentuu vanhimmissa säilyneissä kirjoituksissa. Hänellä on myös vatsavaivoja ja kipuja. Kaiken tämän lisäksi, hän on varsin taitava poliitikko ja osallistuu oman elämänsä yhteiskuntarakenteen manipulointiin. Hänellä on Pali -kaanonissa jopa mahdollisuus estää sotaa syttymästä, mutta tätä hän ei tee.

Minulle on koko lyhyen elämäni sanottu sitä, että minulla on auktoriteettiongelma. Ehkäpä tämä on totta, jos auktoriteettiongelma on sitä, että en suostu uskomaan sitä että status ja valta tuovat ymmärrystä tai kykyä tietää asioista mitään syvemmällä tasolla. Olen tavannut eläinlääkäreitä, jotka eivät ole ymmärtänteet evoluutioteoriaa. Olen tavannut ihmislääkäreitä, jotka eivät usko evoluutioteoriaan (ikäänkuin kyseessä olisi asia jonka totuus edes on kiinni uskomisesta, sen enempää kuin se että maapallo on pyöreä). Fine, ehkä sitten minulla on auktoriteettiongelma. Tai ehkä ihmisillä jotka uskovat aukoriteetteihin on ongelmia?

Olen tavannut muslimeita jotka väittävät oman uskonsa olevan rauhan ja tasa-arvon uskonto. Luen mitä tahansa versiota koraanista (on se sitten arabiaa, tataaria, englantia tai suomea), siellä ihan selvästi käsketään lyömään naisia ja tappamaan pakanoita. Tämä on varsin raskauttavaa kun ottaa huomioon sen, että muslimit (joistakin kristityistä poiketen) nostavat kirjansa ylimmäksi auktorteetiksi. Vaatii melkoista jääräpäisyyttä ja puusilmäisyytt kieltää tämä. Kuka tahansa lukutaitoinen voi ottaa Koraanin käteen ja katsoa itse. Siihen nähden että suurin osa ihmisistä osaa lukea, on hämmästyttävä kuinka harva oikeasti on lukenut Koraania. Koraani on kamala ja ruma kirja sisältönsä puolesta joka oikeuttaa murhia pahoinpitelyitä ja kidutuksia. Kyse ei edes ole siitä etten osaisi tulkita teosta oikein. Sanat ovat niin selvät ettei niitä edes voi tulkita väärin.

Raamattu ei ole sen parempi. Jeesus käskee tappamaan jalkojensa juureen ne jotka häneen eivät usko. Jeesus käskee vihaamaan omia sukulaisia. Eikä kyse ole mistään tulkintatasoista tai symboliikasta. Jeesuksen sanat ovat ihan selvät, lukee sitä sitten muinaiskreikalla tai King James -versiota.

Nyt kun olen 30, minun auktoriteettiongelmani on ehkä sitten entistä pahempi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän minua kiinnostaa lapioida sitä paskakasaa, jota muut yrttävät minut saada lapioimaan. Ihmiset ovat kaikkialla polviaan myöten rämpimässä haisevalla tunkiolla ja yrittävät talikot kourissaan vakuutella toisilleen (ja erityisesti niille jotka eivät vielä ole samassa liemessä), kuinka hauskaa ja kivaa on käyttää elämäänsä siihen että siirtää lantaa yhdestä keosta toiseen.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän minua kiinnostaa olla yhtään kenenkään käskytettävänä tai neuvottavana. Minua ei kiinnosta kenenkään muun Raamattu- tai Koraanitulkinta. Osaan lukea itse ja osaan selvitää historiallista kontekstia ja käyttää sanakirjoja itse. Monet neuvot ja ohjeet joita olen kokeneemmiltani tutkimuksen teossa saanut, ovat olleet selvästi vääriä tai vain huonoja. Olen saanut rangaistuksena huonompa numeroita kuin muut, vain siitä syystä että olen kertonut kurssin opettajalle ettei data -tiedostoa pidä puolittaa jos tekee regressioanalyysia. Tai olen saanut rangaistuksia siitä kun en ole suostunut vaihtamaan pieleen mennyttä hypoteesiä jälkikäteen. Tutkijat jotka ovat julkaisseet elämänsä aikana 30+ artikkelia saattavat keksiä täysin epärealistisia koeasetelmia joita ei voi käytännössä toteuttaa mitenkään.

Vertaisarvioinnissa, siis sellaisessa tilanteessa kun lähettää empiirisen artikkelin journaaliin arvioitavaksi ennen sen julkaisua, olen joutunut pidättelemään raivoani kun "vertais"-palautteesta näkee selvästi ettei palautteen antaja ole ymmärtänyt nk. keskeistä raja-arvolausetta. Keskeinen raja-arvolause tarkoittaa sitä että (kun nyt yksinkertaistan asioita hieman) että jonkun tietyn mittarin virhemittauksen määrä pienenee, mitä useamman kerran mittauksen tekee. Tämä ns. mittausvirheen pieneneminen on olennaista silloin kun suunnittelee kyselylomakemittareita. Mitä useammalla kysymyksellä mittaa yhtä konstruktiota, sitä vähemmän siinä on epävarmuutta (ceteris paribus). Olen saanut palautetta, jossa on ollut ihan selvä, ettei palautteen antaja ole tajunnut mistä antaa palautetta. Kyse on matematiikasta, joko ymmärrät miten keskivirhe lasketaan, tai sitten et. Kyse ei ole mistää sellaisesta jossa olisi harmaita alueita.

Rakas lukijani, älä ymmärrä väärin. Tarkoitukseni ei ole olla ylimielinen. Minulle on ihan sama ymmärrätkö sinä keskivirheen määritelmän (tai esim. sen mistä materia lopulta muodostuu, tai mitä informaatio on tai... tai... tai...). Ongelma tulee vastaan siinä vaiheessa kun on päivän selvä että et tiedä JA sinulla on valta-asema jonka turvin voit ohjeistaa tai päättää väärin, koska et ymmärrä mitä päätät. Tämä päätös, etenkin silloin kun sinun pitäisi tietää ettet tiedä (ja varmasti tiedätkin), on se mikä minua risoo varsinkin silloin kun sinulla on valtaa minun ylitseni. Tällaisessa tilanteesaa minua ei vain kiinnosta pelata peliäsi, tai lapioida sinun paskaasi. Miksi on pakko pyrkiä vedättämään tai feikkaamaan ymmärrystä? Mitä kukaan hyötyy tällaisesta?

Kuten sanoin jo aiemmin, tämä kirjoitus ei ole kenenkään tai minkään tietyn yhden asian aiheuttamaa. Olen tässä lähimenneisyydessä ollut myös tilanteessa, jossa minulla on ollut sellaista selvää tietoa jonkun Herra X:n toiminnasta, joka on ollut täysin kiistämätöntä. X ei ole tiennyt että minä tiedän miten tilanne T rakentui. X kertoo minulle selviä valheita, motiivinaan pitää huolta siitä että minun käsitykseni hänestä olisi tietynlainen. Tietämättään X muuttaa käsitystäni hänestä itsestään vain huonompaan suuntaan. Ilmeenikään ei värähdä kun kuuntelen hänen selvää valhettaan. Minulla on dataa joka todistaa päinvastaista. Joku valehtelee ja se ei ole minun datani. En vain ymmärrä miksi valehtelet, sillä en minä olisi tuominnut alkuperäistäkään tekoasi. 

Törmään vastaaviin tilanteisiin toistuvasti. Tänään henkilö Y ei tehnyt tiettyä duunitehtäväänsä, siitä tuli minulle seurauksia. Henkilö Y tiesi, että kyseinen tehtävä on hänen vastuullaan. Minulle on lopulta yhdentekevää se että tekeekö joku yhdentekevän duuninsa vai ei. Joku kaunis päivä olemme kaikki kuolleita eikä tällä asialla ole kosmisessa mittakaavassa mitään väliä. Kun kysyn Y:ltä että tekikö tämä duuninsa hän rupeaa selittelemään täysin irrelevanteilla asioilla miksei tehnyt mitä piti tehdä. Minua ei kiinnosta. En ole hänen poliisi, enkä hänen pomonsa, eikä minua kiinnosta tuomita. En vain ymmärrä että miksi minulle pitää ruveta selittelemään (Y oli edellisellä viikolla yrittänyt saada minut tekemään hänen duuninsa, joka hänen työsopimuksessaan on hänelle määrätty).  En vain ymmärrä että miksi näin pitää toimia. Miksi otat vastaan duunin, jota et ole motivoitunut hoitamaan kunnolla? Y:llä ei ole lapsia tai välitöntä pulaa rahasta.

Vankilassa ystävystyin parin tyypin kanssa jotka olivat elämänsä aikana tappaneet jonkun. He olivat erinomaista seuraa, eikä minulla ole mitään syytä vihata tai tuomita heitä. Eikä minun tarinnut kuunella selityksiä. Eivät he selitelleet tekoaan. Kuka tahansa samassa tilanteessa olisi saattanut toimia samoin, eikä omaa reaktiotaan voi tietää etukäteen.

Tunnen intiimisti ihmisen jonka on syyllistynyt raiskaukseen. Hänellä on suunnattomat tunnontuskat tekonsa takia. Hän kokee että hänen pitää tästä syystä selitellä metafyysisiä uskomuksiaan ja jotenkin oikeuttaa tekoaan minulle tai muita tekoja jotka tämän ensimmäisen teon seurauksena kasvoivat tai kehittyivät. Hän pakeni vuosikymmenen ongelmiaan päihteiden ongelmakäyttöön yrittäen kiistää tekonsa itseltään.

Hänen kohdallaan en vain ymmärrä sitä, että miksi tätä pitää selitellä minulle. Hän on ystäväni nyt ja mennyttä ei voi muuttaa. Se mikä minua vituttaa on se, että z mokaa ja aiheuttaa sillä välillisesti kärsimystä minulle tai muille. Mokaaminen on ihan ok, mutta se miten mokan jälkeen elämää hoidetaan, ei ole yhdentekevää. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän minua kiinnostavat kenenkään selitykset siitä, että miksi heidän tekonsa tuottavat vaikeuksia minulle. Hänen päihdeongelmansa aiheutti lähinnä ongelmia hänelle itselleen, mutta kyllä siitä muutkin osansa saivat.

Se mikä minua nykyisessä maailmassa eniten vituttaa on se, että sitä lapioitavaa ryönää on niin paljon, että siltä ei voi suojautua. Muut ihmiset tuovat vaikeutensa ja ongelmansa ovellesi, huolimatta siitä, että yrität itse elää siten ettet tuota vaikeuksia tai hankaluuksia kenellekään muulle. Kaikkea paskaa maailmassa ei tarvitse hyväksyä, se on ehkä tärkein opetus minkä olen iän myötä saanut.

Tästä varsin kuvaavana esimerkkinä viimeviikkoinen koe jota ajoin. 95% koehenkilöistä oli tavallisia alle 23-vuotiaita psykologian opiskelijoita. Yksi koehenkilö oli 32-vuotias itsevarma naishenkilö. Kokeessa oli manipulaatio. Kopissa, jossa koehenkilö teki mikrotaloustieteellisen päätöksen, oli mädältä ulosteelta dunkkaava roskakori. Vain yksi koehenkilö (vanhin) avasi kopin oven ja potkaisi lemuavan korin ulos kopista päätöksenteon ajaksi. Tätä dataa ei varmaankaan voi käyttää, mutta arvostan tätä koehenkilöä suunnattomasti. En muista enää hänen nimeään tai hänen kasvojaankaan. Muistan kuitenkin hänen eleensä ja itsevarmuutensa sen asian suhteen, että kaikkea paskaa maailmassa ei tarvitse hyväksyä. Hänen itsevarmuutensa on opetus elämästä jonka kannan mukanani kuolemaani asti.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä itsetietoisempi olen siitä, ettei minun tarvitse päästää poliisia kotiini, totella pomoani, tehdä toisten duuneja, terapioida satunnaisia puistojuoppoja tai hyväksyä KELAn pompotusta. Olen huomannut että KELAn täteihin tulee vipinää kun mainitsee olevansa tohtoriopiskelija tai kun mainitsee vain että hallintolaki on olemassa. Viivästyneet opintotuet napsahtavat tilille heti, eivät seuraavan kuun alussa. Kaikkea paskaa ei maailmassa tarvitse sietää. Vittumaista vain on se, että tässä maailmassa on pakko pitää puolensa ja pakko olla "ilkeä", koska vaikka kuinka haluaisi olla aiheuttamatta ongelmia kenellekään, ongelmat tuodaan ovellesi.

Niin, ainoa mitä itse haluan on se että saan rauhassa pohtia ja miettiä asioita. Luulisi ettei kyse ole mistään varsin radikaalista, hankalasta, vaarallisesta tai ihmeellisestä asiasta. Kuitenkin, koko elämäni olen saanut kuulla, joskus jopa vanhemmiltani, ettei liika ajattelu ole hyväksi tai etten saisi edes ajatella. Tai olen saanut kuulla sellaisia asioita kuten, että ei uskontotieteen opiskelusta saa rahaa. Kuitenkin, kun olin opiskelijana Itä-Suomen yliopistossa, luin varmaan 5 metriä kirjoja jotka liittyivät selvästi opintoihini, mutta koska olin laajasti kiinnostunut asioista, sain jatkuvasti selitellä opintotukilautakunnalle sitä että minkä takia opintoni ovat edistyneet vuoden aikana kaksi opintopistettä liian vähän. Tein juuri sitä mitä opiskelijan kuuluukin. Mutta miksi edes haluaisin rahaa? Joo joo, ruoka ja silleen, mutta sen jälkeen?


Opiskelijan pitää kuitenkin tehdä käytännössä nykyään kaikkea muuta kuin ajatella itsenäisesti. Psykologian alalla pitää olla jatkuvasti ottamassa jonkun toisen penistä hanuriinsa. Aina pitää jollekin hierarkiassa korkeammalla olevalle olla juoksemassa asioita tai tekemässä palveluksia. Pitää olla hyödyksi, mikä on täysin typerää. Tai pitää siteerata oikeita ihmisiä oikeassa paikassa. Pitää nuoleskella ja hivellä egoja. Turhaa. Mikä järki tässä kaikessa turhassa egostatustelussa oikein on? Asiat hukkuvat mainepisteiden alle.

En kuitenkaan tiedä, että mitä ihmettä sitä pitäisi tehdä kun raha, valta ja status eivät motivoi? Eli siis, yhteiskunta paheksuu sitä mitä se ei ymmärrä ja pitää toimettomuutena jos ei ole rahallisesti mitattuna tuottava. Rahaa tarvitaan jos on lapsia tai haluaa suuren asunnon tai ihmeellisen auton. Mutta entäpä jos näitä asioita elämässä ei ole tai niitä ei  halua? Mitä jos ei halua edes näistä mitään vaan, haluaa vain olla rauhassa omissa oloissaan haittaamatta ketään? Jos ei halua rahaa, mutta haluaa ymmärtää asioita on sellaisella katvealueella jota yhteiskunta tai sen instituutiot eivät ymmärrä. Rahan, lapsien ja statuksen pitäisi olla ainakin osittainen motivaattori, jotta jaksaa sietää kaikkea maailman paskaa.

Jos on niin, ettei ole statusta, rahaa, kunniaa tai lapsia ei pitäisi olla uhka kenellekään, kun ei ole mukana missään olennaisessa resurssikilpailussa kenenkään kanssa. Tällaisessa tilanteessa pitäisi olla erityisen hyvässä asemassa koska voi valita sen että mitä maailman paskasta on valmis sietämään. Mikäli kuitenkin on niin, ettei ole näistä mitään, sitä joutuu sietämään mahdollisesti enemmän paskaa ja sellaista paskaa jota ei voi edes itse valita. Tämä on käsittämätöntä. Se on kuitenkin helposti selitettävissä, ne typit joilla on rahaa, kunniaa, valtaa ja lapsia, ovat niitä tyyppejä joilla joko on resursseja tai omasta mielestään tarvetta resursseille ja heitä ärsyttää se, jos sinä et tuota heille lisää resursseja. Jos et tuota heille resursseja, olet heidän näkökulmastaan hyödytön ja sinun niskaasi saa kaataa paskaa. Näin se jossain määrin meni buddhankin tarinan historiallisissa konstruktioissa. Buddha joutui sietämään kaikkea outoa valtakamppailua ja statustelua, vaikka ei ollut itse näistä asioista kiinnostunut. Hänet yritettiin salamurhatakin, vaikka hän oli monessa mielessä täysin irrelevantti tyyppi. Hänellä ei ollut poliittista valtaa, sotilaita, rahaa tai resursseja. Hän vain yritti kertoa ihmisille miten elämää kannattaa käytännössä elää jos on taloudellista ylijäämää ja haluaa välttää turhaa hajoilua.

On jokseenkin kurjaa ettei nyky-yhteiskunnasta voi löytää sellaista paikkaa jossa saisi olla rauhassa ja sen verran arvostettu ettei olemistaan tarvitse oikeuttaa, kun tekee sitä mitä itse haluaa. (Minun kohdallani vain lähinnä se että olen itsekseni lukemassa kirjoja kärsimättä nälästä ja kylmästä). Jos jollakulla on neuvoja siitä että miten tämän voi saavuttaa ilman että tarvitsee ottaa penistä peppuunsa, niin kommentit ovat tervetulleita.


2 kommenttia:

  1. Michael,
    aina kun luen päivityksiäsi, jään tuumailemaan kuinka paljon sinulla olisikaan annettavaa. Kuinka monia ajatusketjuja voisit ruokkia, miten monia uusia voisit synnyttää lukijassa tai kuulijassa. Tämä ei kuitenkaan sinua kiinnosta, haluat vain jäädä rauhaan ja ajatuksiin. Sääli vain, kuinka toiset tulevat mielenrauhan tielle. Kenties päätät jonakin päivänä kaaosmagian keinoin olla se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä?

    Terveisin,
    toinen ihmissontaan kyllästynyt

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista sanoistasi.

    --Michael

    VastaaPoista