keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Rouhimista

Elämä on juuri nyt hyvällä tavalla tylsää. Olen jättänyt tutkijatovereideni kanssa vertaisarviointiin nyt jo kolmannen käsikirjoitukseni. Se käsittelee päätöksentekoa pokeriympäristössä.

Tämän lisäksi, tässä pitäisi pikkuhiljaa valmistautua esittelemään ensimmäistä graduani viikoittaisessa Evoluutiopsykologian laboratoriokokouksessa. Seuraavan kuuden kuukauden aikana minun pitäisi kirjoittaa toinen graduni,  joka toimii periaatteessa myös vertaisarviointiin jätettävänä artikkelikäsikirjoituksena. Mikäli saan molemmista graduistani käsikirjoitukset vertaisarviointiin vuoden loppuun mennessä, ei tässä ole väitöskirjaa varten enää muuta tehtävää kuin saada seuraavan kahden vuoden aikana vielä yksi artikkeli julkaistuksi. Tasaisestihan tässä edetään.

Uskallan ennustaa että tohtorin lakki saattaa olla kourassa 32-vuotiaana (olen nyt 29). Tosin, näiden artikkelien julkaisemisen lisäksi pitäisi vielä suorittaa pakollisia kognitiotieteen alle lukeutuvia opintoja muistaakseni n. 20 opintopistettä. Jahka selviän näistä Amsterdam -velvotteista niin varmaan rupean näistä asioista neuvottelemaan. Saapa nähdä missä vaiheessa ne suorittaa. Voi olla että vasta sen jälkeen kun on väittelyseremoniat käyty -- vaikka en kyllä meinaa seremonioihin osallistua itse.

Olen tässä myös pohdiskellut ja suunnitellut sitä, että jahka vihdoin saan tehtyä väitöskirjani valmiiksi joku päivä, niin lähtisin yrittämään matematiikan, tilastotieteen ja filosofian opiskelua. Jotenkin tuntuu siltä että olen jäänyt jumiin sosiaalipsykologian ja siihen liittyvien kysymysten takia lähinnä väärien valintojen ja itsestäni riippumattomien syiden takia. Sosiaalipsykologia on ihan hauska tieteenala, mutta se ei ole tieteenala, joka ainakaan nykymuodossaan auttaisi vastaamaan perimmäisiin kysymyksiin.

Nyt rupeaa pikku hiljaa tuntumaan, että tämä polku on nähty ja kun se on vihdoin kuljettu loppuun, haluan jotain muuta. Oletettavaa kuitenkin on, että vaikka matematiikkaa ja tilastotiedettä lähtisin tästä vielä opiskeleman, että joutuisin siinä sivussa kuitenkin elättämään itseni tekemällä tutkimusta tai jotain muuta akateemisesti olennaista työtä. Luulen, että olen sosiaalipsykologi elämäni loppuun asti ja voi olla että joudun vielä joku päivä käymään psykoterapeuttikoulutuksen, jotta voin saada useampia työskentelymahdollisuuksia. Nykyinen maailman järjestys kun tuppaa olemaan sellainen ettei yksi ammatti enää ihmiselle riitä. -- Arvaamattomia käänteitä tapahtuu jatkuvasti.

Olen myös huomannut, että koska olen sosiaalispykolgi, ajaudun elämässäni psykoterapeutin rooliin hyvin usein. Ihmiset kertovat minulle huolistaan ihan vain siltä pohjalta että olen sosiaalipsykologi. Monesti kun ihmiset ajattelevat mitä sosiaalipsykologi on, tai mitä se voisi tarkoittaa, he ajattelevat ihmisläheistä empatiakykyistä muumimammaa. Monille ihmisille tulee yllätyksenä että useimmat ammatikseen sosiaalipsykologiaa tekevät ovat hyvin kyynisiä ihmisten suhteen, eikä heillä ole ymmärrystä tai empatiaa auttaa toisia. Tuntuu usein siltä että sosiaalipsykologien ajatellaan olevan teologisia sielunhoitajia, joille voi avautua omista huolistaan. Riittävän kyyninen sosiaalipsykologi kuitenkin kaataa kylmää vettä avautujan niskaan. Tämä tieteenala kun opettaa, etenkin evoluutiotieteellisemmässä päädyssään, että ihmiset ovat valehtelevia ja itseään huijaavia automatisoituja koneita, jotka eivät edes tajua olevansa aivopestyjä.

Tällä hetkellä minua kiinnostavat kuitenkin todella monet muut kysymykset joihin haluaisin paneutua mieluummin. Opetan tällä hetkellä kurssia Kognitiotieteen historiasta Helsingissä; joka kerta kun taaplaan aate- ja oppihistorian parissa tulee minulle valtava mieliteko vain lukea sitä mitä ihmismielestä ja maailmankaikkeuden järjestyksestä on ennen ajateltu. Mitä samaa, mitä erilaista nykyään ja silloin? Jännittävällä tavalla myös huomaa sen, että monet nykypäivän ajatukset, jotka löydetään uudelleen, ovat kuplineet pinnan alla toisessa muodossaan jo vuosisatoja. Ehkä eläkkeellä sitten voin paneutua siihen että mitä kaikkea ihmiset ovatkaan tutkineet ja löytäneet ja unohtaneet. Monet ajatukset, jotka myöhemmin ovat osoittautuneet vääriksi, ovat jossain määrin mielenkiintoisempia kuin monet nykyiset ajatukset. Aivojen on mm. ajateltu toimineen magneettikenttien tapaan jo joskus ennen digitaalisen tietokoneen syntyä. Nykyään EEG -kuvauksen yhteydessä ovat jotkut tutkijat väläytelleet että tietoisuus tai mieli voisi olla se sähkö joka näkyy EEG -laitteella. Mielenkiintoinen fakta: tämä ajatus testattiin 1950 -luvulla asentamalla kultakela aivoihin ja tutkimalla vaikuttaako se aivojen elektromagnetiikkaan ja toimintaan -- ei vaikuttanut. Eipä sillä, olisi se silti ollut jännää jos tietoisuus olisi ollut elektromagneettinen kenttä.

Muut kysymykset, sen lisäksi mitä tietoisuus on, tai onko se edes mitään, jotka minua kiinnostavat tällä hetkellä liittyvät rekursioon ja siihen miten voimme upottaa asioita toisiinsa. Minua kiinnostavat eri järjestelmien rakenteelliset vastaavuudet. Eli jos numero 1 voidaan kuvata seuraavalla symbolilla [. . . . .]. niin silloin voimme kuvata luvun 5 seuraavalla symbolilla [. . . . .][. . . . .][. . . . .][. . . . .][. . . . .] , eli luku 5 olisi eräänlainen fraktaali. Se olisi viisi kertaa viisi pistettä ja 5² olisi seuraava askel tässä fraktaalijärestelmässä ( [. . . . .]⁵)².

En tiedä onko seuraava asia mitä kirjoitan totta (luultavasti se ei ole), mutta on hauska ajatella ainakin, että samat yhtälöt, joilla voi kuvata esimerkiksi atomin toimintaa, voisivat onnistua kuvaamaan "korkeammalla  tasolla" esimerkiksi päätöksentekoa. Tällaisten kysymysten tarkastelemiseksi minun pitäisi opiskella matematiikkaa. Olen aidosti kiinnostunut siitä että onko sellaisissa tilanteissa joissa järjestelmän tila poikkea maksimaalisesta entropian tilasta mahdollista kuvata tuota poikkeamaa maksimaalisesta epäjärjestyksestä kohti järjestystä jollakin systemaattisella päätöksentekoalgoritmilla tai matemaattisella kaavalla.

Inhimillinen päätöksenteko tuntuu usein liittyvän resurssien säätelyyn tai niiden jakamiseen. Eli joka kerta kun ihminen tai eläin tekee päätöksen kyse on jollain tavalla eläimen välittömän elinympäristön entropian vähenemisestä (S < 1 <=> S - z || z > 0). Sillä ei nyt ole väliä että kokonaisentropia kasvaa jokaisen teon seurauksena systeemin ulkopuolella. Olennaista on että päätöksenteko luo järjestystä. Teoriassa, jos olisi mahdollista laskea että mikä teko ihmisen välittömässä ympäristössä laskee tämän yksilön kokemuskentässä olevan elinympäristön epäjärjestystä eniten, kaikista realistisista toimintavaihehdoista tarkaststeltuna, olisi ehkä mahdollista ennustaa mitä yksittäinen eläin tekee seuraavaksi. On oletettavaa että eläimen sosiokognitiivinen entropia on maksimissaan silloin kun eläin on kuollut.

Tämä kaikki nyt liittyy siihen, että joka kerta kun mikä tahansa informaatiota prosessoiva väline (aivot, mikroprosessori, solu tms), järjestää informaatiota (eli laittaa sitä epäentrooppiseen tilaan), se kuluttaa energiaa. Joka tapauksessa, informaation prosessointia voidaan kuvata algoritmeilla ja ideaalitilanteessa sellaiset päätöksenteon tavat jotka kuluttavat mahdollisimman vähän energiaa suhteessa saatuun energiaan nähden, ovat parhaita. Eli algoritmit, jotka kuluttavat mahdollisimman vähän kaloreita ja jouleja ovat oletettavasti sellaisia jotka evoluution myötä ihmisaivoihin ovat valikoituneet.

Tarkemmin tämä liittyy siis siihen että kvanttikomputaation teoria kehittyy tällä hetkellä vauhdilla. Korostan nyt siis sitä etten tajua näistä asioista hirveästi ja että ymmärrykseni on totaalisesti intuition ja väärinkäsitysten varassa. Mutta niin kuin olen nyt asiat käsittänyt väärin. Kvanttikomputaation suurin relevanssi on ilmeisesti kryptografian puolella.

Jos kuvittelemme että yksi salasana on kolmen merkin mittainen ja se pitäisi murtaa. [* * *] Ja jos leikimme, että jokainen * on on yksi vaihtoehto 256:sta vaihehtoisesta merkistä (ns. ASCII -koodisto), tarkoittaisi tämä sitä että jokainen * voidaan kuvata kahdeksan merkin jonona, joka koostuu ykkösistä ja nollista. Jos esimerkiksi salasana olisi MUU, olisi se ykkösinä ja nollina jotain tällaista: (M = 01001101, U = 01010101). Normaalisti tietkoneen pitäisi käydä läpi 256³ = 16 777 216 vaihtoehtoa löytääkseen oikean kolmen merkin mittaisen salasanan. Kvanttitietokone voi käydä läpi nuo samat vaihtoehtojen määrät hyödyntämällä sitä tietoa että numero on aina joko 1 tai 0, < 1 | 0 >. Sen sijaan että jokainen bitti käydään läpi ykkösenä ja nollana, se voidaan käydä läpi ns. superpositiona. Kahdeksan bittinen merkki on superpositiossa vain 64 eri tavalla, joten kolmen merkin yhdistelmä on superpositiossa vain 64³ = 262 144:lla. Superpositio, se että bitti voi olla sekä 1 että 0 yhtä aikaa, nopeuttaa laskutoimitusta n. 64 kertaisesti.

Sen sijaan että tietokone käy läpi kaikki vaihtoehdot, mitä se ei koskaan käy kun on kyse kvanttitietokoneesta, se käy läpi ikään kuin vain rajatun määrän "realistisia" vaihtoehtoja, ja näiden realististen vaihtoehtojen joukossa on AINA oikea salasana. Toinen tulkinta tälle tavalle ymmärtää asiat on seuraava : kvanttitietokone käy läpi kaikki samat laskutoimitukset kuin normaalikin tietokone, mutta se käy ne läpi 64 eri kopiossa tästä maailmasta jossa tuo salasana olisi MUU. Tämä on melkoisen hankala ymmärtää... Mutta käytännössä se tarkoittaisi sitä, että maailmankaikkeudessa on 64 rinnakkaiskopiota tästä maailmasta missä me elämme ja jokaisessa niissä on tuo sama kvanttitietokone joka käy läpi eri vaihtoehdot ja kun yhdessä näistä maailmoista tuo oikea vaihtoehto löytyy se välittömästi kopioituu kaikkiin muihin rinnakkaistodellisuuksiin, ts. superpositio romahtaa.

On myös mahdollista että kvanttitietokone toimii tietyssä mielessä meidän ymmärtämämme aika-avaruuden ulkopuolella. Tämä tarkoittaisi sitä että kvanttitietokone sylkäisee oikean vastauksen salasanaan näin nopeasti, koska se aloitti laskemisen ennen kuin me ehdimme edes pyytää sitä laskemaan. Tämä tarkoittaisi siis sitä että kvanttitietokoneen prosessit ovat kytköksissä meidän aivojemme prosesseihin ja kone tuottaa laskutoimituksia ennen kuin edes itse tajuamme kysyä siltä mitään. Tai, voi sen ajatella niinkin että kun näpyttelemme algoritmin ja painamme entteriä, niin sillä hetkellä lähetämme informaatiota ajassa taakse päin 64× sen määrän mitä laskutoimituksen tuottaminen vaatii. Tällöin muutama hetki ennen kuin painamme entteriä, tietokone aloitaa laskemisen. Eli, jos 3 -merkkisen salasanan murtamiseen menisi tietokoneelta puolikas sekuntti, niin entterin painamisen hetkellä matkustaisi informaatio algoritmistamme puoli minuuttia ajassa taaksepäin ja käynnistäisi koneen laskemaan tätä tehtävää.

Niin tai näin, se mikä minua kiinnostaa on se, että jokainen näistä vaihtoehtoisista maailmoista olisi identtinen tai hyvin lähes identtinen sen kanssa jossa koodaamme tuota salasanan murtokoodia. Nämä vaihtoehtoiset maailmat olisivat hyvin realistisia vaihtoehtoja, ehkä niissä voisi olla mitättömän pieniä eroja kuten että yksi hiuksistani on yhden mm pidempi tai lyhyempi. Nämä vaihtoehtoiset maailmat olisivat siis entropia arvoltaan hyvin lähellä sitä missä me olisimme sillä nimenomaisella hetkellä (S = 1). Mitä kauempana vaihtehtoinen maailma olisi siitä järjestyksestä missä me olemme, sitä pienempi olisi entropian määrä tuossa maailmassa verrattuna omaamme, sen järjestys olisi meidän maailmamme järjestysluvun näkökulmasta epätodennäköinen
(S --> 0). Tämä tietysti on yhteneväinen Einsteinin suhteellisuus teorian kanssa siinä, että lokaalientropiamaksimi on aina suhteellinen.  Entropia/Negentropia olisi tässä suhteessa siis suhteellinen käsite ja tietyssä mielessä subjektiivinen.

Vihdoin, kun tuo kaikki, on selitetty pääsemme siihen että minkä takia olen kiinnostunut matematiikan opiskelusta. Eli, haluaisin oppia jonkinlaisen tavan hahmottaa ihmisen päätöksentekoa siltä kannalta, että aivot saattaisivat olla tietynlainen kvanttitietokone. Eli, kussakin tilanteessa pyrimme oman henkilökohtaisen maailmamme energian käytössä tekemään sellaisia valintoja joilla on tietty odotettu tuotto suhteessa siihen kuinka paljon olemme itse sitä valintaa pohtineet tai sen aktualisoimiseen panostaneet. Eli jos ihmisen päätöksentekoa pystyisi hahmottamaan siitä näkökulmasta että aivot käyvät vaihtoehtoisia skenaarioita läpi hyödyntämällä rinnakkaistodellisuuksia (tms.) ja aivoilla olisi vain tietty rajallinen kyky kurkistaa ehkä vain neljän sekunnin päähän tai vain ehkä kahden sekunnin päähän vaihtoehtoisiin todellisuuksiin joissa jokaisessa on eri hyötyarvo. Tämä hyötyarvo laskettaisiin sitten suhteessa siihen, kuinka suuri tuon vaihtoehdon poikkeama nykytilanteen epäjärjestyksestä (eli kuinka paljon energiaa siihen pitää laittaa) ja kuinka paljon se antaa hyötyä (mahdollisuuksia saada ruokaa, parittelumahdollisuuksia jne).

Kaikki edellä mainittu on hyvin epätarkkaa, epäkoherenttia ajatuksen juoksua missä ei välttämättä ole mitään järkeä eikä välttämättä mitään mitä kannattaa ottaa vakavasti. Ongelma onkin juuri siinä ettei minulla ole tällä hetkellä tarpeeksi matemaattisia työkaluja tuon ajatuksen huolellisempaan esittämiseen. Lisäksi, tässä pitää keskittyä realistisempiin juttuihin kuten opiskelijoiden paimentamiseen ja piiskaamiseen.

Joka tapauksessa on jännittävää ajatella, että jos kvantikomputaatiolla ja sen yhtälöillä, jotka periaatteessa puhuvat vain atomeista, olisikin yllättäen jotain relevanssia ihmisten päätöksenteolle tai havainnoille. Voihan olla, että ihmisten havaintokoneisto toimii niin hyvin kuin se toimii koska aivoissa on jo valmiiksi laskettuja representaatioita siitä mitä seuraavaksi saattaa ehkä tapahtua.

Entäpä jos päiväunet ja realistiset fantasiat ovatkin kurkistuksia vaihtoehtoisiin todellisuuksiin? Ehkäpä on olemassa jotkut rajat sille, mihin voimme elämäämme ohjata mielikuvituksella, jos mielikuvitus on riittävän realistista ja yksityiskohtaista? Eli mitä lähempänä nykyhetkeä tai nykyjärjestystä on kuvittelemamme tilanne, sitä helpompi se on aivojemme toteuttaa. Mitä kauempana fantasiamme on nykyjärjestyksestä, sitä hankalampi se on aivojemme toteuttaa. Eli siis, jos ME ihmiset olemmekin kvanttilaskutoimituksia, niin ME ihmiset olemme niitä jotka matkustavat vaihtoehtoisiin todellisuuksiin valmiina vastauksina, eikä suinkaan niin että me käskemme todellisuutta... Siihen nähden että on teoriassa mahdollista esittää jokaisen ihmisen elämä suurena luonnollisena lukuna, ei tämäkään mahdollisuus ole mitenkään pois suljettu.

Mutta joo, lopuksi laitan tähän kuva-arvoituksen, jolla on relevanssia yllä kirjoitetulle. Kuva-arvoituksen oikein ratkaissut saa minun kustantamani Finnkinon elokuvalipun. Eli : kuka on kuvan maalannut, mistä kuva on ja mikä on kuvan nimi ? Kvanttikomputationaalinen teoria ennustaa että oikea vastaus ilmestyy tähän blogiin ennemmin tai myöhemmin. Ilmeisesti riippuen siitä kuinka monta bittiä informaatiota sen ratkaisemiseksi pitää käsitellä.

Eli, eipä tässä sen ihmeempiä kuulu minun elämääni. Yritän saada julkaisut kasaan mahdollisimman nopeasti. Samalla kuitenkin yritän keskittyä nauttimaan elämästä niin kauan kuin länsimainen- ns. sivistys on vielä pystyssä edes puolittain. Muita kuulumisia on siinä että eräs tuttavapariskunta on eronnut. Hankala tilanne kannaltani, sillä olen ollut toisen osapuolen kämpän alivuokralaisena ja nyt joudun kalastamaan itselleni taas uuden asunnon. Olen sen jälkeen kun kotoa lähdin muuttanut keskimäärin kaksi kertaa vuodessa (jos tähän faktoroidaan se että vankilassa muutin kerran kuukaudessa).

Ostin liput Helsingissä 7.4.2012 pidettävälle metallikeikalle liput. En tiedä vielä että menenkö, mutta ainakin se mahdollisuus on olemassa. Olisihan se jännittävää jos olisi jotain kerrottavaakin, mutta suurin ihmeellisyys oli käydä Haagissa äänestämässä. -- Nils muutti nyt yhteen afrikkalaisen tyttöystävänsä kanssa ja suurin ihmeellisyys tulee olemaan lounasvierailu heidän uudessa asunnossaan seuraavan viikon aikana.

Seuraavaksi pitäisi kait sitten jaksaa työstää uutta internetkyselylomaketta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti