sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Några saker

Viimeisen parin kuukauden aikana kun en ole kirjoitellut on tapahtunut paljon. Ikäväkseni, nyt kun on aikaa, taidan olla flunssassa eikä energiaa kirjoittamiseen ole ihan hirveästi. Seikkailuja on ollut useampi ja kerrottavaa on tällä kertaa enemmän kuin tietäisi mistä kirjoittaa.

Minun piti kirjoittaa TEDxRotterdam konferenssista ajat sitten jotakin. Tässä muutama sana ja ohessa muutama kuva. Konferenssin puitteet olivat hulppeat. Kokonainen messukeskus oli varattu TEDiä varten. Kaikkien osallistujien paikalle saapumisesta aiheutuneet hiilidioksidipäästöt oli mitätöity jonkun paikallisen teollisuusyrityksen toimesta, joka vähensi päästöjään päiväksi. Tämän asian tarkasti joku virallisempi hollantilainen taho. Aamiaiseksi paikanpäällä tarjoiltiin luomutuoremehuja, voisarvia ja hedelmiä. Aamiaisen aikana kunnioitettavan taitava jazz-poppoo soitti elävää musiikkia. Konferenssi alkoi sykähdyttävällä hiphop -tanssia ja klassista musiikkia yhdistävällä taideteoksella. Tämän jälkeen lukuisia esiintyjiä kertoi maailman teknologian ja politiikan tilasta. Mieleen jäi mm. se että tulevaisuudessa tietokoneet tulevat melko varmasti toimimaan aurinkoenergialla. Teknologia on jo olemassa ja se toimii. Lisäksi, kyberrikollisuuden torjunnassa ilmeisesti suomalaiset ovat maailman huippua. Seurueeni pitikin suomalaista Mika Hyppöstä koko konferenssin parhaana esiintyjänä. Myönsin itsekin pitkin hampain, että ehkä suomesta voi vahingossa tulla joskus jotain hyvääkin.

Lounaan jälkeen kuuntelimme esiintyjiä, taiteilijoita, jotka olivat rakentaneet merikelpoisen veneen pahvista sekä puulla toimivan auton. Eräs taiteilija oli rakentanut omin käsin oman lentokoneen ja lentänyt sillä Afrikkaan asti. Hänellä ei ollut mitään insinöörin koulutusta, mutta sai silti itse rakennettua lentokoneensa. Varsin hämmästyttävä suoritus. Puulla toimiva auto ei ollut ollenkaan vähemmän häkellyttävä. Kun tätä taiteilijaa haastateltiin hän sanoi ettei halunnut olla riippuvainen epäeettisistä suuryrityksistä, mutta että matkustaminen kiinnosti silti. Tilaisuus loppui massiivisen kokoiseen piknikkiin messuhallissa jossa luomueväskorit pursusivat herkkuja ja viiniä.

Matka Rotterdamiin oli myös oma seikkailunsa, lyhyesti sen voi summatta pitkäksi venähtäneeksi junamatkaksi jonka aikana jouduimme melkein putkaan ja olimme päätyä jonnekin hyvin kauas Etelä-Hollantiin missä ei ole muuta kuin lehmiä. Hämmästyttävää kyllä, mutta ehdimme ajoissa konferenssiin.

Muita mielenkiintoisia tapahtumia sisälsi ekskursiomme Tilburgiin, joka on Tampereen kokoinen maalaispitäjä. Meidän piti olla Opethin konsertissa, joka alkoi 20:15, hyvissä ajoin jotta saisimme passelit paikat konsertin seuraamiseen. Lähtömme Amsterdamista piti tapahtua kello 16:00 -- matkaan piti kulua noin puolitoista tuntia. Lopulta kävi niin, että olimme paikanpäällä minuutilleen ja kuulimme sentään konsertin.

Matka oli hengenvaarallinen, mutta mielenkiintoinen. Nilsin mersun akku lahosi juuri ennen lähtöä. Tien päällä, pimeässä, auringonlaskun jälkeen, huomasimme etteivät vilkut tai valot toimineet. Hollanti, jossa on yhdet maailman vilkkaimmista autoteistä, pimeällä, kun auton valot eivät toimi on ihan erilainen paikka kuin arvata saattaa. Auto oli pakko pitää käynnissä, koska jos sen sammuttaisi se ei käynnistyisi enää uudestaan. Auton ikkunat piti pitää auki koska muuten kaikki huurustuisi. Lämmitinkään ei toiminut. Istuimme auton sisällä, pipot päässä ja tungimme kätemme ulos ikkunoista osoittaaksemme kaistan vaihdot. Kaikki ohi kiitävät autot tööttäilivät ja hymyilimme takaisin pitäen peukkujamme pystyssä. Kaikki on hallinnassa, ei hätää. Lopulta totesimme, että auto on pakko saada huoltoasemalle.

Olikin sitten niin että mekaanikko, joka nyhti 200€ uudesta akusta ja sen asennuksesta hoiti hommansa n. tunnissa. En tiedä missä olimme jumissa, mutta se pieni kyläpahanen muistutti Asterixin asutusta, 1800-luvulla. Ehkä jopa eteläenglantilaista maalaismaisemaa. Kylä oli pimeä ja yhtä aikaa söpö ja kaukana lähimmältä valtatieltä (n. 20 km). Meillä ei ollut hajuakaan siitä missä olimme, mutta ostimme silti pizzat ja jatkoimme matkaa. Minä ohjasin kun Nils söi pizzaansa (olin siis pelkääjän paikalla).

Konsertti, siitäkin huolimatta, että näkyvyys oli rajoitettu, oli elämyksellinen. Yllättäen konsertista löytyy hyvälaatuinen taltiointi youtubesta. Tällä kertaa Opeth, suosikki progemetallibändini, esiintyi kokonaisen konsertin käyttämättä kertaakaan möreän muhkeita örinöitään. Konsertti muistutti hetkittäin melkein enemmän jazz -keikkaa kuin metallikeikkaa. Yhtye on n. 20 -vuotta vanha ja sen keulahahmo on 35-vuotias. Opeth on bandi jota olen kuunnellut itse n. 11 -vuotta. Toisin sanoen kyseessä pitäisi olla nuorison suosiossa oleva örinämetallibändi, mutta yleisö koostui suurelta usin neli- ja viisikymppisistä muumioista ja pitkätukkaisista jäniksen ikäisistä laiheliineista. Yleisö ei ollut mustiin pukeutunutta mörkökaartia kuten olin odottanut.

Mikael Åkerfeld, Opethin keulahahmo, esiintyi hyväntuulisesti, itseironisesti ja humoristisesti. Ruotsalaiset eivät ilmeisesti koskaan synkistele.

Paluumatkalla kosla poksahti igen. Ilmeisesti auton vika ei ollutkaan akussa vaan akun laturissa. Tämä ei kuitenkaan paljoa lohduttanut kun taas pipot päässä pimeällä vaihtelimme autokaistoja heiluttamalla valkoisa tumppuja ikkunoista ja näyttämällä peukkua ohittajille kuin idiootit. Lopulta, joku hälytti poliisit. Hämmästyttävää kyllä poliisille kelpasi pizzatahrainen kuitti selitykseksi ja selvisimme sakoista. Auto kuitenkin piti jättää tien reunaan eikä poliisia kiinnostanut että ulkona oli pakkasta ja meillä ei ollut hajuakaan siitä missä olimme. Odottamattomina hetkinä pelastava enkeli on romanialainen transvestiitti, jolla on D-kupin rinnat ja täyslateksinen poplari. Tämä estetiikan enkeli ei puhunut Englantia -- mutta kehnoa Saksaa kyllä ja muutaman sanan Hollantia. Auton sisällys haisi bordellilta, mutta mikäs siinä, olihan se sentään lämmin. Lopulta pääsimme perille, Nils meni kuitenkin romanialaisen transun kanssa vielä toiselle puolen kaupunkia. Keikka Tilburgissa päättyi n. 23:15, olimme vihdoin kotona joskus kolmen jälkeen. Vaikka matka Tilburginsta Amsterdamiin on paperilla vain reilu tunti.

Seuraavana päivänä olimme aavistuksen huolissamme kun Nilsiä ei saanut kiinni ja viimeinen hetki kun olimme hänet nähneet oli kaksimetrisen möreä-äänisen silikonitransun autossa. Hänkin oli lopulta kuitenkin kunnossa. Ihmeellisestä yöstä selvisimme elossa, mutta olimme koko auto sitä mieltä, että enemmän vaaralle lopulta ihmishenkiä altisti poliisi, joka jätti meidät heitteille pakkasessa. Tällaisella hetkellä ei odottaisi Länsi-Euroopassa tulevansa pelastetuksi melkeinpä maailman marginaalisimman ryhmän edustajan toimesta. Itä-Eurooppalainen transvestiitti, lähellä Amsterdamia -- mikäli hänen ihonvärinsä olisi ollut tumma olisi voinut pelastaja olla ehkäpä epätodennäköisempi tapaus. Onneksi olimme joukko avarakatseisia ihmisiä joita ei kiinnostanut lahjahevosen suuhun suuremmin syljeskellä. Enkeli on enkeli ateistillekin.

Nyt varmaan rupean lepäämään jottei flunssa tästä kamalasti pahenisi. Mikäli voimia riittää kertoilen huomenissa viimeisimpien päivien kuulumisia enemmän.

Peace.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti