lauantai 31. joulukuuta 2011

Charon

Something erupted
And then what?

There was confusion
There was a collision
There were some things
                        Colliding

Why am I standing here?
On this specific path
By the peer with
Next to this enormous
Creek

This hum in my ears
This slow breath
And these tracers in my
                               eyes

How did this ferry
Appear under my
                 Feet?

Behind the cold rattle
Behind that black clothed
Hood -- Charon
-- The raft glides 

Sinus rhythm with
Back-pull and nudges

This hum in my ears
This slow breath
These tracers in
My field of vision

Fading memories
Fleeing under
The cranium

Escaping,
All
of
it
.

Finally.

Rattles with rhythm
Tell me to stay
My terminal
Destination

Behind closed eyes
I become the
Endymion
of the
River

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Seth Erotica BDSM

Face down
Ass Up

Whip crack

Besteality between
Wet Isis
Lingering shadow of
Relaxed Anubis

Amalgamation of
The Left-Hand
With love

Congiality of
The Right-hand
With Death

Whip crack

Face down
Ass up

That's the way

What
all knowledge
is about

Penetration of
The biological
Organism with

Immaterial platonic
Information structures
The beat of binary code

Whip crack

Face down
Ass up

Penetration of the brain

Whip crack

With endless flow of Seth's
Interest

Whip crack

Exponential growth
of negentropy

Crack
Crack

Take it like
A Curtisan
A Happy little
Consumer


Algorithms for everything

Crack

Face down
Ass up

Bitch
Crack

Don't ask
about semantics

Crack

Reduced to beatings
Seth's pen will give

Face down
Ass up

Crack

That's the way
To have it

Explicit slave to Death
Implicit slave to Isis

Crack

Face down
Ass up

Crack
Shut it!

Receive your
Pounding from Seth

Crack

Penetration

That's a good
disembodied
spirit







.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Simulantti

Tajusin tässä hetki sitten leipää ostaessani että jos koko elämämme olisi simulaatiota niin kuin Matrix -elokuvassa, tarkoittaisi tämä sitä että koko elämämme ja identiteettimme olisi mahdollista esittää yhtenä isona binäärilukuna (sarjana ykkösiä ja nollia). Tämä ei ollut oivallukseni vaan se, että mikäli olemme kaikki pelkkiä luonnollisia lukuja, niin silloin olemme olemassa ikuisesti jossakin platonistisessa avaruudessa. Haikailut ikuisen elämän perään ovat siis tällöin turhia, sillä olemisemme on jo ikuista.

Mielenkiintoista on se, että teoriassa jokaisella atomilla on oma kvanttilukunsa, joka on siis myös esitettävissä ykkösten ja nollien (vaihtoehtoisena )sarjana. Tämä siis kvanttikomputaation teorian mukaan. Mielenkiintoisemmaksi tämä menee silloin kun tajuaa siis sen, että käytännössä on mahdollista että olemme jo kvanttikomputaatiosimulaatiota, jolla on useita mahdollisia järjestyksiä nk. superposition takia. Ts, jos jokainen ihminen koostuu atomeista on ja on täten vaihtoehtoisten ykkösten ja nollien sarja suhteessa aikaan (mitä se ikinä onkaan), niin silloin jokainen ihminen ja jokainen olento on jo olemassa ikuisesti luonnollisten lukujen muodossa. Tai, hieman tarkemmin, minä Michael voin olla useampi erillainen luonnollinen luku jotka muistuttavat toisiaan ja tämä Michael joka nyt kirjoittaa tätä blogipostausta on yksi luonnollinen luku, ja joku toinen Michael rinnakkaisessa universumissa, joka ei kirjoita tätä blogia, on hyvin samankaltainen luonnollinen luku, mutta hieman erilainen.

Eli, ikuinen elämä on kohtalomme, halusimme tai emme, sillä olemme aina olemassa isona luonnollisena lukuna, joka on joko toteutunut käytännössä tai sitten ei ole.

On se elämä jännää.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Del två av Några saker


Nyt voin jo hieman paremmin. Flunssa taitaa hieman jo hellittää tai sitten kyseessä on kolmannes Buranasta jonka otin muutamia tunteja sitten. Oli syy mikä tahansa, ajattelin että jatkan hieman siitä mihin viimeksi jäin. Eli kuulumisten raportoimiseen.

Tällä hetkellä työn alla on kaksi tieteellistä artikkelia jotka ovat vertaisarvioitavana. Yksi suomalaisella kielellä ja toinen Lontoon kielellä. Lontoon kielisen käsikirjoituksen voi lukaista täällä (en pidä käsikirjoitusta pitkään esillä kuitenkaan). Suomenkielinen käsikirjoitus on jumittunut vertaisarviointiin pahemman kerran. Olemme kolme kognitiotieteilijää jotka päättivät yhdessä kirjoittaa intron kaltaisen teoreettisen esseen päätöksentekotutkimuksesta. Jostain syystä vertaisarvioitsijaksemme valittiin hard core neurotieteilijä joka käytännössä repi koko käsikirjoituksemme kappaleiksi. Tästä asiasta ei ole kovin paljoa valittamista, se on pelin henki, hänen palautteestaan kuitenkin kävi selväksi, että hän ei ihan hahmottanut kirjoituksemme pointtia. Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa suomalaisen lehden toimitus vaatii meitä tekemään suuren kokoluokan korjauksia käsikirjoitukseemme, mikä muuttaa kirjoituksemme tarkoituksen kokonaan. Tämä ei ole ihan niin hieno asia. Saapa nähdä saadaanko käsikirjoitusta julkaistuksi.

Tämän lisäksi olen vihdoin saanut päätökseen viimeisen pakollisen kurssini täällä Hollannissa. Käytännössä kurssi käytiin loppuun jo Joulukuun alussa. Mikäli elämä olisi kulkenut toisin, olisin varmaan ollut muuttamassa takaisin Suomeen jo marraskuun lopussa 2011. Nyt ei ole enää mitään syitä paluuseen. Ironista kuitenkin, että periaatteessa täältä olisi voinut päästä kotiin jo reilussa vuodessa, vaikka aluksi näytti siltä että voisi olla melkein kahden vuoden keikka. Elämässä erinäköiset ratkaisut ja suunnitelmat tehtiin tältä pohjalta. Sain tässä myös hetki sitten kuulla, että olen saanut rahoituksen myös tulevalle vuodelle. Olen ollut apurahan saajana vuoden ja olen saanut ihan nätisti väitöskirjaprojektiani pykimään eteenpäin.

Lähitulevaisuudessa olen ilmeisesti vetämässä avoimessa yliopistossa kognitiotieteen historian kurssia, ohjelmoimassa koeasetelmaa pokeritutkimusta varten ja veistelemässä vihdoin gradustani jotain julkaisukelpoista. Tarkoitus olisi myös tulevaa kakkosgradua varten keksiä kaksi koeasetelmaa ja kerätä niitä varten dataa. Saapa nähdä keksinkö jotain internet -pohjaista koeasetelmaa jälleen.

Mutta niin, mitäpä tässä nyt on viimeisen muutaman viikon aikana tapahtunut muuta? Olen tässä kohta kaksi kuukautta käynyt punttisalilla kolme kertaa viikossa ja kehoni rupeaa muistuttamaan V -mallia ja vatsalihakset näkyvät taas niin kuin asiaan kuuluu. Kehitys on ollut huimaa, kun aloitin käymisen, en saanut esimerkiksi olkapääpenkistä kuin 20kg, nyt menee sarjoja jo 45kg:lla. Jalkaprässissä menee melkein 200 kiloa sarjoilla. On ihastuttavaa olla näin hyvässä kunnossa, käsilihakset ovat niin isot, että jos yritän koskettaa esim. vasemmalla kädellä vasenta olkapäätäni, käteni pysähtyy hauikseeni. Kosmista. Tein myös itselleni juoksumatto Coopperin. Lopputuloksena juoksin 3550m. Eli Coopperin testissä juostaan 12 minuuttia sen minkä kintuistaan pääsee. Jos olisin juossut 150m enemmän, mikä ei ole mahdottomuus, olisi se vastannut jo ammattilaisurheilijalta odotettavaa tasoa. Suomen armeijassa sissijoukkoihin ei oteta ihmisiä jotka juoksevat alle 3000. Olen siis erinomaisessa kunnossa.

Viimeinen reilu viikko on oikeastaan kulunut lähes pelkästään tietokoneiden huoltamiseen. Joudun varmistamaan että työvälineeni ovat kunnossa seuraavaa puolen vuoden rupeamaan varten. Olen joutunut ohjelmointitarkoituksia varten ikäväkseni asentelemaan Windowsin ja menetin siinä touhussa ilmeisesti joitakin henkilökohtaisia tiedostoja, koska Windowsin asennussofta minulta kysymättä päätti että Linux -taltiolla oleva metadata ei ole säilyttämisen arvoista. Helvetin Perkele. Lisäksi viime viikon torstaina, löysin Amsterdam Underground'in.

Olin Korsakoff -nimisessä alternative -baarissa psykedeelisissä transsitanssikemuissa. Musiikki vei mennessään ja jossain vaiheessa riehuin tanssilattialla kuin villiintynyt apina ilman paitaa hiukset hulmuten. Sain paikallisilta uroksilta kiitosta tatuoinnistani -- oli kuulemma "fucking cool". Joka tapauksessa, paikallinen psykedeelihippikommuuni päätti kutsua minut mukaan jatkoille. Jatkopaikka oli Amsterdamin pohjoispuolella Amstel -joen toisella puolen.

Paikka oli massiivinen tiilirakennus. Siis Silja Linen laivaakin suurempi punainen teollisuustiilirakennus. Koko kiinteistö oli hylätty. Neli- viisikerroksinen kuninkaallinen teollisuustiililinna oli ilmeisesti Shell -yhtiön tutkimuslaboratorio pitkän aikaa sitten. Nyt se on vallattu hippien ja muiden yhteiskunnan hylkiöiden käyttöön. Kuulin puheista että ilmeisesti siellä on nyt ihan laitonta asumista roppakaupalla. Niin tai näin, tuon vanhan Batman -sarjakuvasta rykäistyn synkän linnan kellarissa oli mutkittelevan bunkkerimaisen käytävän päässä juhlasali. Juhlasalin päätyyn oli kasattu teollisuuslavoista alusta jonka päällä DJ soitti raivokasta vinkunaa ja rutisevaa kurnupauketta. En ole hetkeen niin vihaista ja psykedeelistä musiikkia edes kuullut. Nelisenkymmentä hippiä sykkivät samassa tahdissa vielä kuudelta aamuyöllä kun lähdin polkemaan kotiani kohden.

Kellarissa ei ollut lämmitystä ja kaikilla oli pipot ja takit yllään. Ilmassa leijui sakeana kannabiksen käry ja ihmiset puhuivat avoimesti LSD:n käytöstä ja kristallipohjaisesta DMT:stä. -- Suuren maailman psykedeeliset transsikekkerit olivat hämmästyttävän kotoisat. Siitä on aikaa kun olen Helsingissä samanlaisessa porukassa pyörähtänyt. Ilmapiirissä kuitenkin oli iso ero Helsinkiin verrattuna. Kukaan ei ollut huolissaan poliisista ja vainoharha ja varovaisuus oli vähäisempää.

Olen ottanut henkilökohtaiseksi tavoitteekseni että tulevan vuoden aikana julkaisen useamman tieteellisen artikkelin. Minimitavoite on kaksi, mutta toivon että pääsisin lähelle kuutta. Tavoite ei ole aivan täysin epärealistinen, ottaen huomioon että dataa minulla on teoreettisesti ainakin vielä kahteen ja tulen keräämään datan ainakin kahteen vielä tulevan vuoden aikana. Tätä menoa saatan olla tohtori jo parissa vuodessa. Saapa nähdä.

Olen tässä suunnittelut myös että ottaisin uuden tatuoinnin. Tällä kertaa tosin suunnilleen etusormen kokoisen ainoastaan. Tatuoisin varmaankin Shannon Entropian matemaattisen kaavan binääriluvuille vasempaan kyynärvarteeni kämmenen puolelle. Arttu, jos luet tämän, niin olisin kiinnostunut tilaamaan sinulta tribaalistailatun version tästä yhtälöstä.

Niille jotka tätä blogia satunnaisesti vilkuilevat, tiedottaisin että en tiedä koska seuraavan kerran tänne mitään naputtelen. Mikäli haluatte kommunikoida, niin kirjoittakaa kommenttiosastolle tai lähetelkää sähköpostia.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Några saker

Viimeisen parin kuukauden aikana kun en ole kirjoitellut on tapahtunut paljon. Ikäväkseni, nyt kun on aikaa, taidan olla flunssassa eikä energiaa kirjoittamiseen ole ihan hirveästi. Seikkailuja on ollut useampi ja kerrottavaa on tällä kertaa enemmän kuin tietäisi mistä kirjoittaa.

Minun piti kirjoittaa TEDxRotterdam konferenssista ajat sitten jotakin. Tässä muutama sana ja ohessa muutama kuva. Konferenssin puitteet olivat hulppeat. Kokonainen messukeskus oli varattu TEDiä varten. Kaikkien osallistujien paikalle saapumisesta aiheutuneet hiilidioksidipäästöt oli mitätöity jonkun paikallisen teollisuusyrityksen toimesta, joka vähensi päästöjään päiväksi. Tämän asian tarkasti joku virallisempi hollantilainen taho. Aamiaiseksi paikanpäällä tarjoiltiin luomutuoremehuja, voisarvia ja hedelmiä. Aamiaisen aikana kunnioitettavan taitava jazz-poppoo soitti elävää musiikkia. Konferenssi alkoi sykähdyttävällä hiphop -tanssia ja klassista musiikkia yhdistävällä taideteoksella. Tämän jälkeen lukuisia esiintyjiä kertoi maailman teknologian ja politiikan tilasta. Mieleen jäi mm. se että tulevaisuudessa tietokoneet tulevat melko varmasti toimimaan aurinkoenergialla. Teknologia on jo olemassa ja se toimii. Lisäksi, kyberrikollisuuden torjunnassa ilmeisesti suomalaiset ovat maailman huippua. Seurueeni pitikin suomalaista Mika Hyppöstä koko konferenssin parhaana esiintyjänä. Myönsin itsekin pitkin hampain, että ehkä suomesta voi vahingossa tulla joskus jotain hyvääkin.

Lounaan jälkeen kuuntelimme esiintyjiä, taiteilijoita, jotka olivat rakentaneet merikelpoisen veneen pahvista sekä puulla toimivan auton. Eräs taiteilija oli rakentanut omin käsin oman lentokoneen ja lentänyt sillä Afrikkaan asti. Hänellä ei ollut mitään insinöörin koulutusta, mutta sai silti itse rakennettua lentokoneensa. Varsin hämmästyttävä suoritus. Puulla toimiva auto ei ollut ollenkaan vähemmän häkellyttävä. Kun tätä taiteilijaa haastateltiin hän sanoi ettei halunnut olla riippuvainen epäeettisistä suuryrityksistä, mutta että matkustaminen kiinnosti silti. Tilaisuus loppui massiivisen kokoiseen piknikkiin messuhallissa jossa luomueväskorit pursusivat herkkuja ja viiniä.

Matka Rotterdamiin oli myös oma seikkailunsa, lyhyesti sen voi summatta pitkäksi venähtäneeksi junamatkaksi jonka aikana jouduimme melkein putkaan ja olimme päätyä jonnekin hyvin kauas Etelä-Hollantiin missä ei ole muuta kuin lehmiä. Hämmästyttävää kyllä, mutta ehdimme ajoissa konferenssiin.

Muita mielenkiintoisia tapahtumia sisälsi ekskursiomme Tilburgiin, joka on Tampereen kokoinen maalaispitäjä. Meidän piti olla Opethin konsertissa, joka alkoi 20:15, hyvissä ajoin jotta saisimme passelit paikat konsertin seuraamiseen. Lähtömme Amsterdamista piti tapahtua kello 16:00 -- matkaan piti kulua noin puolitoista tuntia. Lopulta kävi niin, että olimme paikanpäällä minuutilleen ja kuulimme sentään konsertin.

Matka oli hengenvaarallinen, mutta mielenkiintoinen. Nilsin mersun akku lahosi juuri ennen lähtöä. Tien päällä, pimeässä, auringonlaskun jälkeen, huomasimme etteivät vilkut tai valot toimineet. Hollanti, jossa on yhdet maailman vilkkaimmista autoteistä, pimeällä, kun auton valot eivät toimi on ihan erilainen paikka kuin arvata saattaa. Auto oli pakko pitää käynnissä, koska jos sen sammuttaisi se ei käynnistyisi enää uudestaan. Auton ikkunat piti pitää auki koska muuten kaikki huurustuisi. Lämmitinkään ei toiminut. Istuimme auton sisällä, pipot päässä ja tungimme kätemme ulos ikkunoista osoittaaksemme kaistan vaihdot. Kaikki ohi kiitävät autot tööttäilivät ja hymyilimme takaisin pitäen peukkujamme pystyssä. Kaikki on hallinnassa, ei hätää. Lopulta totesimme, että auto on pakko saada huoltoasemalle.

Olikin sitten niin että mekaanikko, joka nyhti 200€ uudesta akusta ja sen asennuksesta hoiti hommansa n. tunnissa. En tiedä missä olimme jumissa, mutta se pieni kyläpahanen muistutti Asterixin asutusta, 1800-luvulla. Ehkä jopa eteläenglantilaista maalaismaisemaa. Kylä oli pimeä ja yhtä aikaa söpö ja kaukana lähimmältä valtatieltä (n. 20 km). Meillä ei ollut hajuakaan siitä missä olimme, mutta ostimme silti pizzat ja jatkoimme matkaa. Minä ohjasin kun Nils söi pizzaansa (olin siis pelkääjän paikalla).

Konsertti, siitäkin huolimatta, että näkyvyys oli rajoitettu, oli elämyksellinen. Yllättäen konsertista löytyy hyvälaatuinen taltiointi youtubesta. Tällä kertaa Opeth, suosikki progemetallibändini, esiintyi kokonaisen konsertin käyttämättä kertaakaan möreän muhkeita örinöitään. Konsertti muistutti hetkittäin melkein enemmän jazz -keikkaa kuin metallikeikkaa. Yhtye on n. 20 -vuotta vanha ja sen keulahahmo on 35-vuotias. Opeth on bandi jota olen kuunnellut itse n. 11 -vuotta. Toisin sanoen kyseessä pitäisi olla nuorison suosiossa oleva örinämetallibändi, mutta yleisö koostui suurelta usin neli- ja viisikymppisistä muumioista ja pitkätukkaisista jäniksen ikäisistä laiheliineista. Yleisö ei ollut mustiin pukeutunutta mörkökaartia kuten olin odottanut.

Mikael Åkerfeld, Opethin keulahahmo, esiintyi hyväntuulisesti, itseironisesti ja humoristisesti. Ruotsalaiset eivät ilmeisesti koskaan synkistele.

Paluumatkalla kosla poksahti igen. Ilmeisesti auton vika ei ollutkaan akussa vaan akun laturissa. Tämä ei kuitenkaan paljoa lohduttanut kun taas pipot päässä pimeällä vaihtelimme autokaistoja heiluttamalla valkoisa tumppuja ikkunoista ja näyttämällä peukkua ohittajille kuin idiootit. Lopulta, joku hälytti poliisit. Hämmästyttävää kyllä poliisille kelpasi pizzatahrainen kuitti selitykseksi ja selvisimme sakoista. Auto kuitenkin piti jättää tien reunaan eikä poliisia kiinnostanut että ulkona oli pakkasta ja meillä ei ollut hajuakaan siitä missä olimme. Odottamattomina hetkinä pelastava enkeli on romanialainen transvestiitti, jolla on D-kupin rinnat ja täyslateksinen poplari. Tämä estetiikan enkeli ei puhunut Englantia -- mutta kehnoa Saksaa kyllä ja muutaman sanan Hollantia. Auton sisällys haisi bordellilta, mutta mikäs siinä, olihan se sentään lämmin. Lopulta pääsimme perille, Nils meni kuitenkin romanialaisen transun kanssa vielä toiselle puolen kaupunkia. Keikka Tilburgissa päättyi n. 23:15, olimme vihdoin kotona joskus kolmen jälkeen. Vaikka matka Tilburginsta Amsterdamiin on paperilla vain reilu tunti.

Seuraavana päivänä olimme aavistuksen huolissamme kun Nilsiä ei saanut kiinni ja viimeinen hetki kun olimme hänet nähneet oli kaksimetrisen möreä-äänisen silikonitransun autossa. Hänkin oli lopulta kuitenkin kunnossa. Ihmeellisestä yöstä selvisimme elossa, mutta olimme koko auto sitä mieltä, että enemmän vaaralle lopulta ihmishenkiä altisti poliisi, joka jätti meidät heitteille pakkasessa. Tällaisella hetkellä ei odottaisi Länsi-Euroopassa tulevansa pelastetuksi melkeinpä maailman marginaalisimman ryhmän edustajan toimesta. Itä-Eurooppalainen transvestiitti, lähellä Amsterdamia -- mikäli hänen ihonvärinsä olisi ollut tumma olisi voinut pelastaja olla ehkäpä epätodennäköisempi tapaus. Onneksi olimme joukko avarakatseisia ihmisiä joita ei kiinnostanut lahjahevosen suuhun suuremmin syljeskellä. Enkeli on enkeli ateistillekin.

Nyt varmaan rupean lepäämään jottei flunssa tästä kamalasti pahenisi. Mikäli voimia riittää kertoilen huomenissa viimeisimpien päivien kuulumisia enemmän.

Peace.