sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Samarian sola













Kaunis luonnonsuojelualue jossa oli jonkinlaista pientä mystiikkaakin. Ilmeisesti Samarian sola on n. 14 miljoonaa vuotta vanha. Se on maanjäristyksen seurauksena sattunut suunnaton repeämä Kreetan saarella ja ihmisiä tämän solan suojissa on asunut ainakin 5 tuhatta vuotta. Nykyään se on luonnonsuojelualue. Sola on upea, koska se todistaa helposti sen että maapallo ei voi olla niin nuori kuin kristityt (ja muut hihhulit) väittävät. Vuosimiljoonia vanhat vuoristojokien jo kuivuneet uomat ovat tästä selkeänä todisteena. Aika on ihmeellinen asia.

Samarian sola on varsin ihastuttava erikoisuudessa. Solan kasviekologia on ilmeisesti ainutlaatuinen maailmassa. Solassa on 450 erilaista kasvia, joista osa elää vain tällä kyseisellä alueella. Solan läpi kulkee n. 13 kilometriä pitkä polku, joka alkaa hurjalla, hitaasti etenevällä kiemuraisella, yli kilometrin mittaisella laskeutumisella. Laskeutuminen on aavistuksen riskaabelia, sillä loukkaantuessaan tai taittaessaan nilkkansa, nopeaa poispääsyä ei ole tiedossa.Viereisessä kuvassa on Samarian solan paikallinen ambulanssi joka kantoi loukkaantunutta neitoa.

Solan pohjan lähestyessä törmäsin varsin omituiseen kummitukseen. Eluksi katseeni osui kiviröykkiöön, joka hetken tuijottelun jälkeen osoittautuikin pieneksi kivitorniksi. Kivet olivat siistissä pinossa. Hämmennyksen vallitessa sitä tuumailia hetken että onko tämä mahdollista, voiko luonto järjestää kivet tuollaiseen muodostelmaan itsestään. Vilkaistuani ympärilleni meni muutama sekuntti tajuta, että koko maasto oli pullollaan pieniä kivitorneja. Kivitorneja oli varmaan puolen kilomterin matkalta jatkuvalla syötöllä aivan kaikkialla. Matkatoverini pohti että kuinkakohan tämä on mahdollista. Kyykistyin maahan ja kasasin oman tornini.

Kyseessä on varsin selvä mentaalinen virus. Itseään jatkuvasti kopioiva informaation palanen, joka kaappaa ihmisen aivot tehdäkseen itsestään kopion. Tällaista oliota on vaikea sanoa eläväksi tai edes älykkääksi, mutta se on selvä esimerkki siitä miten informaatio voi olla ainakin proto-elävä olemassaolon muoto. Olin hämmentynyt nähdessäni ja kokiessani omakohtaisesti "henkiolennon" olemassaolon näin konkreettisesti. Tässä mielessä varmastikin kaikki uskonnot ja jumalat ovat "eläviä" virusmaisia olioita.

Matka jatkui solan pohjalle, jossa virtasin superkirkas vuoristopuro. Vesi oli niin kirkasta ettei kraanastakaan tule niin läpinäkyvää ainetta. Oli hämmästyttävää kastaa jalkansa jääkylmään puroon 30 asteen helteessä. Vesi tuntui kuin balsamilta väsyneille nivelille.

Kun pohjalla oli vietetty n. puoli tuntia ja ihmeteltyä solan kauneutta, alkoi matka taas takaisin huipulle, sillä aika ei riittänyt koko solan läpi kävelyyn.


Automatkalla alas vuorta lammaslauma tukki autotien ja repesin nauramaan. Oli hankala uskoa että tällaista vielä saattoi tapahtua nykypäivänä. Oli elämyksellistä körötellä määkivän petokatraan perässä n. 10 kilometriä tunnissa ja kuunella kellojen kolinaa.Onneksi kuitenkin hetken perästä n. 8 vuotias poika juoksi määkivien hirviöiden perässä käsieen hakaten. Hän onnistui siirtämään villatumppujenraaka-ainetehtaat pelkällä läsnäolollaan tien syrjään jotta pääsimme jatkamaan matkaamme.


2 kommenttia:

  1. Sama hämmentävä lammastapaus on sattunut minulle myös niin Kreetalla kuin Portugalissakin. Olisin voinut ja halusin kokea Kreetalla Samarian solan, mutta matkakumppanina oli tuolloin Anu, joka pelkäsi suunnilleen kaikkea ohi kiitävistä pilvistä (ehkä liioittelen hieman) hankalapääsyisiin vuorensoliin. Sinällään kummallista entiseltä partiolaiselta.

    Olimme joitain vuosia sitten hieman eksyksissä sokkeloisilla kyläteillä Portugalissa illalla juuri ennen auringonlaskua, matkalla pois Freedom Festival-nimisestä psytrance-tapahtumasta ja ajoimme kohti merta. Päätimme kokeilla onnea ja "oikaista hieman", minkä seurauksena pääsimme näkemään vielä hengissä olevaa paimenkulttuuria ja näkemään upeita maalaismaisemia. Melko ihanaa retroilua pari tuhatta vuotta vanhan ammatin ihastelemisessa.

    Myöhään yöllä pysäköimme auton johonkin korkeaan paikkaan, josta ei voinut nähdä mitään, mutta meren voiman kuuli. Meri on täällä jotain aivan muuta kuin rauhallinen Välimeri ja sen raaka voima saa minut aina kokemaan itseni terveellä tavalla pieneksi ja mitättömäksi lihaklöntiksi.

    Nukuin taivasalla ja heräsin aikaisin aamulla auringon alkaessa kiusata verkkokalvojani. Pari paikallista kalastajaa oli jo narraamassa Poseidonin omaisuutta. Tässä pari kuvaa näystä: http://www.flickr.com/photos/adrenalin/197894317/in/set-72157594211224629

    VastaaPoista
  2. Ihania elämyksiä pitääkin kerätä muistojen koriin ja hillota ne hyvin mielen sopukoihin. Mukava sitten elämän talvella ottaa niitä esiin ja maistella ja muistella herkkupaloina ja rutistaa niistä iloa , ja maiskutella hyvän mielen kera. ännä

    VastaaPoista