sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Samarian sola













Kaunis luonnonsuojelualue jossa oli jonkinlaista pientä mystiikkaakin. Ilmeisesti Samarian sola on n. 14 miljoonaa vuotta vanha. Se on maanjäristyksen seurauksena sattunut suunnaton repeämä Kreetan saarella ja ihmisiä tämän solan suojissa on asunut ainakin 5 tuhatta vuotta. Nykyään se on luonnonsuojelualue. Sola on upea, koska se todistaa helposti sen että maapallo ei voi olla niin nuori kuin kristityt (ja muut hihhulit) väittävät. Vuosimiljoonia vanhat vuoristojokien jo kuivuneet uomat ovat tästä selkeänä todisteena. Aika on ihmeellinen asia.

Samarian sola on varsin ihastuttava erikoisuudessa. Solan kasviekologia on ilmeisesti ainutlaatuinen maailmassa. Solassa on 450 erilaista kasvia, joista osa elää vain tällä kyseisellä alueella. Solan läpi kulkee n. 13 kilometriä pitkä polku, joka alkaa hurjalla, hitaasti etenevällä kiemuraisella, yli kilometrin mittaisella laskeutumisella. Laskeutuminen on aavistuksen riskaabelia, sillä loukkaantuessaan tai taittaessaan nilkkansa, nopeaa poispääsyä ei ole tiedossa.Viereisessä kuvassa on Samarian solan paikallinen ambulanssi joka kantoi loukkaantunutta neitoa.

Solan pohjan lähestyessä törmäsin varsin omituiseen kummitukseen. Eluksi katseeni osui kiviröykkiöön, joka hetken tuijottelun jälkeen osoittautuikin pieneksi kivitorniksi. Kivet olivat siistissä pinossa. Hämmennyksen vallitessa sitä tuumailia hetken että onko tämä mahdollista, voiko luonto järjestää kivet tuollaiseen muodostelmaan itsestään. Vilkaistuani ympärilleni meni muutama sekuntti tajuta, että koko maasto oli pullollaan pieniä kivitorneja. Kivitorneja oli varmaan puolen kilomterin matkalta jatkuvalla syötöllä aivan kaikkialla. Matkatoverini pohti että kuinkakohan tämä on mahdollista. Kyykistyin maahan ja kasasin oman tornini.

Kyseessä on varsin selvä mentaalinen virus. Itseään jatkuvasti kopioiva informaation palanen, joka kaappaa ihmisen aivot tehdäkseen itsestään kopion. Tällaista oliota on vaikea sanoa eläväksi tai edes älykkääksi, mutta se on selvä esimerkki siitä miten informaatio voi olla ainakin proto-elävä olemassaolon muoto. Olin hämmentynyt nähdessäni ja kokiessani omakohtaisesti "henkiolennon" olemassaolon näin konkreettisesti. Tässä mielessä varmastikin kaikki uskonnot ja jumalat ovat "eläviä" virusmaisia olioita.

Matka jatkui solan pohjalle, jossa virtasin superkirkas vuoristopuro. Vesi oli niin kirkasta ettei kraanastakaan tule niin läpinäkyvää ainetta. Oli hämmästyttävää kastaa jalkansa jääkylmään puroon 30 asteen helteessä. Vesi tuntui kuin balsamilta väsyneille nivelille.

Kun pohjalla oli vietetty n. puoli tuntia ja ihmeteltyä solan kauneutta, alkoi matka taas takaisin huipulle, sillä aika ei riittänyt koko solan läpi kävelyyn.


Automatkalla alas vuorta lammaslauma tukki autotien ja repesin nauramaan. Oli hankala uskoa että tällaista vielä saattoi tapahtua nykypäivänä. Oli elämyksellistä körötellä määkivän petokatraan perässä n. 10 kilometriä tunnissa ja kuunella kellojen kolinaa.Onneksi kuitenkin hetken perästä n. 8 vuotias poika juoksi määkivien hirviöiden perässä käsieen hakaten. Hän onnistui siirtämään villatumppujenraaka-ainetehtaat pelkällä läsnäolollaan tien syrjään jotta pääsimme jatkamaan matkaamme.


lauantai 30. heinäkuuta 2011

Chania (21.07.)

Vaikea päättää että mistä aloittaisi. Sen verran paljon ihmeellisiä asioita tuntuu maailmassa olevan. Chania, ikivanha satamakaupunki Kreetan saaren länsipäädyssä oli elämyksellinen. Vanhasta kaupungista oli vielä kauppakuja jäljellä ja osa entisistä asuinrakennuksista oli pystyssä ja kunnostettu asuinkäyttöön, osa oli raunioina ykköskerroksesta ylöspäin. Vanha kauppakuja muistutti tyyliltään melkein tuhannen ja yhden yön tarinoita tunnelmiltaan, vaikka olikin siis Kreikassa. Kaikki kujat olivat siistejä ja värikkäitä. Tiililaatoilla päällystetty kuja oli punainen, rakennuksien ovet olivat sinisiä tai vihreitä ja talot itsessään keltaisia tai vaalen kerman värisiä. Vihreät köynnökset kiipeilivät talojen seinillä ja muodostivat tuetun katon kauppakujan ylle. Sataman edustalla oli vanha majakka ja lahden poukaman kaaren ymprille on vuosien saatossa muodostunut ravintoloiden ja kahviloiden kehystämä bulevardi.

Viileän merituulen puhaltaessa keskiyöllä pieni satamakaupunki oli paikoittain eloisampi ja kansainvälisempi kuin Amsterdam. Kielien ja tyylien ja kulttuurien sekamelska kaukana jumalan selän takana oli suorastaan hämmästyttävä. Ihmisiä asuu sitten todella etäisissä ja hankalasti saavutettavissa paikoissa. Matka Irakliosta Chaniaan kiemurteli loputtomien vuoristoteiden halki. Mentiin ylös ja alas, nähtiin melkein sademetsämäistä luontoa yhdellä hetkellä ja toisena hetkenä jotakin mikä muistutti suota. Vähän matkaa kuljettua visualisaatio oli kuin preerialta kun suunnattoman siipikärkivälin kotkat kaartelivat tasankojen yllä.

Oli mielenkiintoista huomata, että vielä melkein 30-vuotiaanakin sitä kokee sitä iänikuista samaa matkapahoinvointia, mitä koki lapsenakin. Kuva jossa seison tien vieressä on otettu hetki pahoinvointikohtauksen jälkeen, joten en näytä siinä kovin raikkaalta. Ajomatka kulki useiden lähes autioituneiden kummituskaupunkien läpi, joiden kaupunkisuunnitteluarkkitehtuuri oli varisin simppeliä. Eli kaupungin läpi menee yksi autotie ja kaikki kaupat ja ravintolat ovat tien molemmin puolin. Hyvinkää näytti hyvin samalta tässä suhteessa n. 15-vuotta sitten. Loputtomassa kuumuudessa (+32) saaren sisäosissa vapaana vilistävät vuohet mutustivat pensaita sijoittaen itsensä taktisen taitavasti varjoisten läikkien alle, joita ohuet puunrungot langettivat maastoon.

Viehättävässä pikkukaupungissa oli myös hyvin varustettu levykauppa, josta löytyi Doorsin tänä vuonna julkaistu live-taltiointi ja pienen matkan päässä oli jäätelöpuoti jossa oli paljon erilaisia herkullisia sorbetteja joista mustaherukka oli suorastaan lyömätön yhdistelmä yhdessä sitruunan kanssa.

Opin myös mielenkiintoisen yksityiskohdan kreikkalaisesta kulttuurista. Ravintolassa on pakko istua niin, että voi katsoa merta samalla kun syö, muuten on ilmeisesti loukkaavaa ruokailla, koska ei osoita kykyä arvostaa luonnon kauneutta. Kreetalla oli myös oma salaattinsa jota piti maistaa. Se koostui sipulitomaattimurskasta ohraleivän pääll siten että kolmantena kerroksena oli vuohenjuustoa ja oliiveita.

Kaiken kaikkiaan hämmästyttävä paikka. Kaupungin ympärillä oli vanha kuivunut kolmisen metriä syvä vallihauta, jossa oli futiskenttä, ulkoilmateatteri ja jonkinlainen taidefestiviaali jota en ehtinyt sen tarkemmin tarkastelemaan. Seuraavana päivänä olikin sitten matka kohti Samarian solaa, josta kirjoitan myöhemmin lisää.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Ateenan Lehtometsat




Tanaan oli kiireinen paiva juoksentelin kaytannossa koko paivan metsassa joka on Ateenan keskustassa, kavin katsomassa Acropolista ja Parthenonia seka nain Harry Potter elokuvan 3D:na tahtitaivaan alla. Elokuvateatteri oli siis rannalla ja ulkoilmassa, 3D-aanet ja kaikki. Hammastyttavaa tassa kaikessa on se, ettei aurinkoallerginen hipiani karahtanyt.

Ateena on ainakin keskustassa kaunis kaupunki ja on hetkittain hankala uskoa etta se on kuuden miljoonan asukkaan kaupunki. 60 prosenttia kaikista kreikkalaisista asuu yhdessa kaupungissa ja silti siella oli enemman tilaa ja alhaisempi vaestontiheys kuin Amsterdamissa. En muista olenko koskaan elamassani kokenut samanlaista loputtoman tasaista kuumuutta joka ei ota kadotakseen alkuunkaan. On aivan sama mita tekee, mihin menee, tai mika kellonaika on, kuuma on aina. Olen kylla totaalisen skandinaavi siina mielessa etta nautin iltojen viileydesta ja siita kun kesaisena aamuna voi joskus nahda hengityksensa. Tama on aivan kahelia, ei ole mikaan ihme etta valimerenmaissa noin keskimaarin mikaan ei toimi niin kuin pitaisi. Ei se nyt ole niin nokon nuukaa jos on metrot myohassa (niin kuin Napolissa aina) tai jos kierratys ei pelaa. Taalla ei perse jaady jos jaa tyot tekematta eika ryssa tule jos haluaa otta paivaunet.

Talousahdinko, mielenosoitukset ja anarkismi ei taalla nay talla hetkella missaan. Ilmeisesti talousahdinko on kuitenkin aloittanut mielenkiintoisen uuden trendin. Koska ihmiset haluavat olla itsenaisia suhteessa valtioon he ostavat aurinkopaneeleita katoilleen. Talousahdingosta saa taalla ollessa ihan erilaisen kuvan kuin Suomen mediassa annetaan ymmartaa. Lyhyesta virsi kaunis: ihmiset taalla haluaisivat antaa pankkien kaatua kuten Islannissa. Islanti antoi pankkien kaatua ja ihmiset selvisivat siita hyvin. Ehkapa muunkin Euroopan pitaisi vain antaa ihmisia huijaavien pankkien kaatua, muutamat taloutta ymmartavat ihmiset taalla ovat selittaneet etta kyse EKP:n pelastustoimissa on kaytannossa siina atta verotuksen avulla halutaan siirtaa kansalaisten omaisuus suursijoittajien ja paaoman omistajien taskuihin. Nerokas juoni, antaa yksityisten isojen sijoittajien epaonnistua, ja laitetaan muut maksamaan. Islannin esimerkki kuitenkin osoittaa etta jos suursijoittajat menettavat rahansa se on kansantalouden (eli kansalaisten) edulle parempi. Poliitikot haluavat pankit pelastetuksi, kansalaiset eivat. Siinapa on kreikan tarina lyhyesti.


Nain tanaan paljon muurahaisia ja soin taytettyja tomaatteja. Kreikka on hieman toisenlainen maa kuin osasin odottaa. Acropoliksen huipulta katsottuna oli helppo kuvitella minkalaisessa maailmassa Platon kirjoitti tarinat Sokrateesta. Akademeia oli lehtometsa Ateenassa, joka nimettiin Akademos nimisen kaupunkisankarin mukaan. Platon oppilaineen keraantyi kokoon talla alueella paahtavassa auringossa varjojen katveeseen keskustelemaan mielenkiintoisista ideoista. Filosofiaa oli ehka helppo harrastaa lammossa kun ei fyysista tyota tehnyt muut kuin orjat tassa kuumuudessa ei kamalasti kiinnosta edes ruokailla mitaan. Helppo pysya hoikkana ja kun ei jaksa liikkuakaan niin mikas siina suuta piestessa. Aristofanes sanoi Sokrateen halkoneen hiuksia pohtimalla etta kummasta paasta hyttynen inisee.



maanantai 18. heinäkuuta 2011

Aamukahvi Wienissa




Tai no, tämä on jo iltapäiväkahvi. Toinen kahvi sitten kello yhdeksän kun lentoni saapui tänne. Pysähdys on vain kymmenen tuntia, mutta silti ehtii ihastelemaan Itävalta-Unkarin aikakaudelta jäänyttä arkkitehtuuria ja useita monumentteja. Ehdin jo istumaan Kaupunginpuistossa ja juomaan pahan makuista viiniä lasillisen. Löysin vegaanisen baarin ja ostin 20euroa maksavan mustetäytekynän ja kirjepaperia. Olen viimeaikoina kirjoitellut kirjeitä käsin.

Edelleen, myös muille ihmisille elämässäni tiedoksi, kirjoitan teillekin mielelläni jos vain haluatte raapustaa mustekynällä hitaasti etenevää tekstiä. Istun nyt kahvilassa joka on koristeltu kattokruunuilla ja kultakirjailluilla tuoleilla. Omenapiirakka+kahvi maksaa täällä 9 euroa. Wien on Helsingin hintainen, mutta kahviloita täällä on ihan eri tavalla kuin Helsingissä.

Enempää tässä ei ehdi tarinoimaan vaikka haluaisikin, koska nettiaikaa on vain 10 minuuttia. Viimeksi olin Wienissä talvella, kesällä tämä on ihan eri kaupunki. Joka paikassa, siis aivan kaikkialla, on hevoskärryjä ja hevosen kakkaa. Hämmentävää, että tämä on siis yksi Euroopan merkittävimpiä kulttuurikaupunkeja. Vaikka autoilla saa ajaa keskustassa tahti on hiljainen ja rauhallinen ja jalankulkijoille ja pyöräilijöille on hyvin tilaa. Tämä on erittäin pyöräilijäystävällinen kaupunki. Ei Amsterdamin veroinen, mutta sanotaanko näin, että Helsingillä ja muillakin Suomen kaupungeilla olisi petrattavaa pyöräilijäystävällisyyden suhteen vaikka kuinka paljon.

Helsingin 200 vuotta vanha kaupunkikaava ei selvästikään ole mikään pätevä syy jättää pyörätiet ja kevyt liikenne huomiotta, jos Amsterdam (rakennettu pääasiassa 1600-luvulla) pystyy nykykaupunkisuunnittelussa huomioimaan kevyen liikenteen. Wienkin, vaikka on kohtuu mäkinen kaupunki on silti onnistunut uudistamaan liikennesuunnitteluaan viimeisten vuosien aikana.

Sää on pilvinen ja lämmin, mutta ei käsittääkseni niin kuuma kuin mitä Suomessa on ollut viimeisinä päivinä.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Ikuisuus ja Viikate

Suomalainen tango-metallia soittava yhtye onnistui ilmaisemaan napakasti yksityiskohdan ihmisyydestä:

"Huutamalla voi saada kiven itkemään
vaan ei puhumalla toista anteeksi pyytämään, pyytämään
- ja niinpä meillä tuulta kylvetään

Pohjoista viljaa täällä taitetaan..."
Mielenkiintoista, olen ollut nyt sen verran pitkään Hollannissa, että huomaan suomalaisuuteni. Kulttuuria on vaikea saada kitkettyä esteettisistä näkemyksistään. Täällä ollessa tuntuu että jossain määrin henkilökohtaisen estetiikan suomalainen terävöityminen ottaa hiljaa muotonsa. Kaipaan ruskaa, melankoliaa ja autioita maanteitä ja puolihylättyjä maalaispitäjiä... Romanttisessa mielessä. En helvetissä haluaisia asua puolihylätyssä maalaispitäjässä kuitenkaan.

Olin eilen undergroung baarissa. Siellä oli metalli-ilta. Oli ensimmäinen kesälomapäiväni ja menin baariin Amsterdamissa... Kuuntelin metallia, join punaviiniä, istuin nurkassa ja luin kvanttifysiikan perusoppikirjaa. Ja mitä tapahtuu? Lättänaamainen junttisuomea puhuva maalaistyttö tulee iskemään minua ja sanoo että kirja jota luen voisi olla sellainen joka kiinnostaisi häntäkin. Lyhyen keskustelun jälkeen selviää että neito työskentelee vammaisten lasten parissa ja kuten Englanniksi sanotaan "she isn't all there, is she?" -- Joskus universumin kierolla huumorintajulla ei ole mitään rajoja.