lauantai 31. joulukuuta 2011

Charon

Something erupted
And then what?

There was confusion
There was a collision
There were some things
                        Colliding

Why am I standing here?
On this specific path
By the peer with
Next to this enormous
Creek

This hum in my ears
This slow breath
And these tracers in my
                               eyes

How did this ferry
Appear under my
                 Feet?

Behind the cold rattle
Behind that black clothed
Hood -- Charon
-- The raft glides 

Sinus rhythm with
Back-pull and nudges

This hum in my ears
This slow breath
These tracers in
My field of vision

Fading memories
Fleeing under
The cranium

Escaping,
All
of
it
.

Finally.

Rattles with rhythm
Tell me to stay
My terminal
Destination

Behind closed eyes
I become the
Endymion
of the
River

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Seth Erotica BDSM

Face down
Ass Up

Whip crack

Besteality between
Wet Isis
Lingering shadow of
Relaxed Anubis

Amalgamation of
The Left-Hand
With love

Congiality of
The Right-hand
With Death

Whip crack

Face down
Ass up

That's the way

What
all knowledge
is about

Penetration of
The biological
Organism with

Immaterial platonic
Information structures
The beat of binary code

Whip crack

Face down
Ass up

Penetration of the brain

Whip crack

With endless flow of Seth's
Interest

Whip crack

Exponential growth
of negentropy

Crack
Crack

Take it like
A Curtisan
A Happy little
Consumer


Algorithms for everything

Crack

Face down
Ass up

Bitch
Crack

Don't ask
about semantics

Crack

Reduced to beatings
Seth's pen will give

Face down
Ass up

Crack

That's the way
To have it

Explicit slave to Death
Implicit slave to Isis

Crack

Face down
Ass up

Crack
Shut it!

Receive your
Pounding from Seth

Crack

Penetration

That's a good
disembodied
spirit







.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Simulantti

Tajusin tässä hetki sitten leipää ostaessani että jos koko elämämme olisi simulaatiota niin kuin Matrix -elokuvassa, tarkoittaisi tämä sitä että koko elämämme ja identiteettimme olisi mahdollista esittää yhtenä isona binäärilukuna (sarjana ykkösiä ja nollia). Tämä ei ollut oivallukseni vaan se, että mikäli olemme kaikki pelkkiä luonnollisia lukuja, niin silloin olemme olemassa ikuisesti jossakin platonistisessa avaruudessa. Haikailut ikuisen elämän perään ovat siis tällöin turhia, sillä olemisemme on jo ikuista.

Mielenkiintoista on se, että teoriassa jokaisella atomilla on oma kvanttilukunsa, joka on siis myös esitettävissä ykkösten ja nollien (vaihtoehtoisena )sarjana. Tämä siis kvanttikomputaation teorian mukaan. Mielenkiintoisemmaksi tämä menee silloin kun tajuaa siis sen, että käytännössä on mahdollista että olemme jo kvanttikomputaatiosimulaatiota, jolla on useita mahdollisia järjestyksiä nk. superposition takia. Ts, jos jokainen ihminen koostuu atomeista on ja on täten vaihtoehtoisten ykkösten ja nollien sarja suhteessa aikaan (mitä se ikinä onkaan), niin silloin jokainen ihminen ja jokainen olento on jo olemassa ikuisesti luonnollisten lukujen muodossa. Tai, hieman tarkemmin, minä Michael voin olla useampi erillainen luonnollinen luku jotka muistuttavat toisiaan ja tämä Michael joka nyt kirjoittaa tätä blogipostausta on yksi luonnollinen luku, ja joku toinen Michael rinnakkaisessa universumissa, joka ei kirjoita tätä blogia, on hyvin samankaltainen luonnollinen luku, mutta hieman erilainen.

Eli, ikuinen elämä on kohtalomme, halusimme tai emme, sillä olemme aina olemassa isona luonnollisena lukuna, joka on joko toteutunut käytännössä tai sitten ei ole.

On se elämä jännää.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Del två av Några saker


Nyt voin jo hieman paremmin. Flunssa taitaa hieman jo hellittää tai sitten kyseessä on kolmannes Buranasta jonka otin muutamia tunteja sitten. Oli syy mikä tahansa, ajattelin että jatkan hieman siitä mihin viimeksi jäin. Eli kuulumisten raportoimiseen.

Tällä hetkellä työn alla on kaksi tieteellistä artikkelia jotka ovat vertaisarvioitavana. Yksi suomalaisella kielellä ja toinen Lontoon kielellä. Lontoon kielisen käsikirjoituksen voi lukaista täällä (en pidä käsikirjoitusta pitkään esillä kuitenkaan). Suomenkielinen käsikirjoitus on jumittunut vertaisarviointiin pahemman kerran. Olemme kolme kognitiotieteilijää jotka päättivät yhdessä kirjoittaa intron kaltaisen teoreettisen esseen päätöksentekotutkimuksesta. Jostain syystä vertaisarvioitsijaksemme valittiin hard core neurotieteilijä joka käytännössä repi koko käsikirjoituksemme kappaleiksi. Tästä asiasta ei ole kovin paljoa valittamista, se on pelin henki, hänen palautteestaan kuitenkin kävi selväksi, että hän ei ihan hahmottanut kirjoituksemme pointtia. Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa suomalaisen lehden toimitus vaatii meitä tekemään suuren kokoluokan korjauksia käsikirjoitukseemme, mikä muuttaa kirjoituksemme tarkoituksen kokonaan. Tämä ei ole ihan niin hieno asia. Saapa nähdä saadaanko käsikirjoitusta julkaistuksi.

Tämän lisäksi olen vihdoin saanut päätökseen viimeisen pakollisen kurssini täällä Hollannissa. Käytännössä kurssi käytiin loppuun jo Joulukuun alussa. Mikäli elämä olisi kulkenut toisin, olisin varmaan ollut muuttamassa takaisin Suomeen jo marraskuun lopussa 2011. Nyt ei ole enää mitään syitä paluuseen. Ironista kuitenkin, että periaatteessa täältä olisi voinut päästä kotiin jo reilussa vuodessa, vaikka aluksi näytti siltä että voisi olla melkein kahden vuoden keikka. Elämässä erinäköiset ratkaisut ja suunnitelmat tehtiin tältä pohjalta. Sain tässä myös hetki sitten kuulla, että olen saanut rahoituksen myös tulevalle vuodelle. Olen ollut apurahan saajana vuoden ja olen saanut ihan nätisti väitöskirjaprojektiani pykimään eteenpäin.

Lähitulevaisuudessa olen ilmeisesti vetämässä avoimessa yliopistossa kognitiotieteen historian kurssia, ohjelmoimassa koeasetelmaa pokeritutkimusta varten ja veistelemässä vihdoin gradustani jotain julkaisukelpoista. Tarkoitus olisi myös tulevaa kakkosgradua varten keksiä kaksi koeasetelmaa ja kerätä niitä varten dataa. Saapa nähdä keksinkö jotain internet -pohjaista koeasetelmaa jälleen.

Mutta niin, mitäpä tässä nyt on viimeisen muutaman viikon aikana tapahtunut muuta? Olen tässä kohta kaksi kuukautta käynyt punttisalilla kolme kertaa viikossa ja kehoni rupeaa muistuttamaan V -mallia ja vatsalihakset näkyvät taas niin kuin asiaan kuuluu. Kehitys on ollut huimaa, kun aloitin käymisen, en saanut esimerkiksi olkapääpenkistä kuin 20kg, nyt menee sarjoja jo 45kg:lla. Jalkaprässissä menee melkein 200 kiloa sarjoilla. On ihastuttavaa olla näin hyvässä kunnossa, käsilihakset ovat niin isot, että jos yritän koskettaa esim. vasemmalla kädellä vasenta olkapäätäni, käteni pysähtyy hauikseeni. Kosmista. Tein myös itselleni juoksumatto Coopperin. Lopputuloksena juoksin 3550m. Eli Coopperin testissä juostaan 12 minuuttia sen minkä kintuistaan pääsee. Jos olisin juossut 150m enemmän, mikä ei ole mahdottomuus, olisi se vastannut jo ammattilaisurheilijalta odotettavaa tasoa. Suomen armeijassa sissijoukkoihin ei oteta ihmisiä jotka juoksevat alle 3000. Olen siis erinomaisessa kunnossa.

Viimeinen reilu viikko on oikeastaan kulunut lähes pelkästään tietokoneiden huoltamiseen. Joudun varmistamaan että työvälineeni ovat kunnossa seuraavaa puolen vuoden rupeamaan varten. Olen joutunut ohjelmointitarkoituksia varten ikäväkseni asentelemaan Windowsin ja menetin siinä touhussa ilmeisesti joitakin henkilökohtaisia tiedostoja, koska Windowsin asennussofta minulta kysymättä päätti että Linux -taltiolla oleva metadata ei ole säilyttämisen arvoista. Helvetin Perkele. Lisäksi viime viikon torstaina, löysin Amsterdam Underground'in.

Olin Korsakoff -nimisessä alternative -baarissa psykedeelisissä transsitanssikemuissa. Musiikki vei mennessään ja jossain vaiheessa riehuin tanssilattialla kuin villiintynyt apina ilman paitaa hiukset hulmuten. Sain paikallisilta uroksilta kiitosta tatuoinnistani -- oli kuulemma "fucking cool". Joka tapauksessa, paikallinen psykedeelihippikommuuni päätti kutsua minut mukaan jatkoille. Jatkopaikka oli Amsterdamin pohjoispuolella Amstel -joen toisella puolen.

Paikka oli massiivinen tiilirakennus. Siis Silja Linen laivaakin suurempi punainen teollisuustiilirakennus. Koko kiinteistö oli hylätty. Neli- viisikerroksinen kuninkaallinen teollisuustiililinna oli ilmeisesti Shell -yhtiön tutkimuslaboratorio pitkän aikaa sitten. Nyt se on vallattu hippien ja muiden yhteiskunnan hylkiöiden käyttöön. Kuulin puheista että ilmeisesti siellä on nyt ihan laitonta asumista roppakaupalla. Niin tai näin, tuon vanhan Batman -sarjakuvasta rykäistyn synkän linnan kellarissa oli mutkittelevan bunkkerimaisen käytävän päässä juhlasali. Juhlasalin päätyyn oli kasattu teollisuuslavoista alusta jonka päällä DJ soitti raivokasta vinkunaa ja rutisevaa kurnupauketta. En ole hetkeen niin vihaista ja psykedeelistä musiikkia edes kuullut. Nelisenkymmentä hippiä sykkivät samassa tahdissa vielä kuudelta aamuyöllä kun lähdin polkemaan kotiani kohden.

Kellarissa ei ollut lämmitystä ja kaikilla oli pipot ja takit yllään. Ilmassa leijui sakeana kannabiksen käry ja ihmiset puhuivat avoimesti LSD:n käytöstä ja kristallipohjaisesta DMT:stä. -- Suuren maailman psykedeeliset transsikekkerit olivat hämmästyttävän kotoisat. Siitä on aikaa kun olen Helsingissä samanlaisessa porukassa pyörähtänyt. Ilmapiirissä kuitenkin oli iso ero Helsinkiin verrattuna. Kukaan ei ollut huolissaan poliisista ja vainoharha ja varovaisuus oli vähäisempää.

Olen ottanut henkilökohtaiseksi tavoitteekseni että tulevan vuoden aikana julkaisen useamman tieteellisen artikkelin. Minimitavoite on kaksi, mutta toivon että pääsisin lähelle kuutta. Tavoite ei ole aivan täysin epärealistinen, ottaen huomioon että dataa minulla on teoreettisesti ainakin vielä kahteen ja tulen keräämään datan ainakin kahteen vielä tulevan vuoden aikana. Tätä menoa saatan olla tohtori jo parissa vuodessa. Saapa nähdä.

Olen tässä suunnittelut myös että ottaisin uuden tatuoinnin. Tällä kertaa tosin suunnilleen etusormen kokoisen ainoastaan. Tatuoisin varmaankin Shannon Entropian matemaattisen kaavan binääriluvuille vasempaan kyynärvarteeni kämmenen puolelle. Arttu, jos luet tämän, niin olisin kiinnostunut tilaamaan sinulta tribaalistailatun version tästä yhtälöstä.

Niille jotka tätä blogia satunnaisesti vilkuilevat, tiedottaisin että en tiedä koska seuraavan kerran tänne mitään naputtelen. Mikäli haluatte kommunikoida, niin kirjoittakaa kommenttiosastolle tai lähetelkää sähköpostia.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Några saker

Viimeisen parin kuukauden aikana kun en ole kirjoitellut on tapahtunut paljon. Ikäväkseni, nyt kun on aikaa, taidan olla flunssassa eikä energiaa kirjoittamiseen ole ihan hirveästi. Seikkailuja on ollut useampi ja kerrottavaa on tällä kertaa enemmän kuin tietäisi mistä kirjoittaa.

Minun piti kirjoittaa TEDxRotterdam konferenssista ajat sitten jotakin. Tässä muutama sana ja ohessa muutama kuva. Konferenssin puitteet olivat hulppeat. Kokonainen messukeskus oli varattu TEDiä varten. Kaikkien osallistujien paikalle saapumisesta aiheutuneet hiilidioksidipäästöt oli mitätöity jonkun paikallisen teollisuusyrityksen toimesta, joka vähensi päästöjään päiväksi. Tämän asian tarkasti joku virallisempi hollantilainen taho. Aamiaiseksi paikanpäällä tarjoiltiin luomutuoremehuja, voisarvia ja hedelmiä. Aamiaisen aikana kunnioitettavan taitava jazz-poppoo soitti elävää musiikkia. Konferenssi alkoi sykähdyttävällä hiphop -tanssia ja klassista musiikkia yhdistävällä taideteoksella. Tämän jälkeen lukuisia esiintyjiä kertoi maailman teknologian ja politiikan tilasta. Mieleen jäi mm. se että tulevaisuudessa tietokoneet tulevat melko varmasti toimimaan aurinkoenergialla. Teknologia on jo olemassa ja se toimii. Lisäksi, kyberrikollisuuden torjunnassa ilmeisesti suomalaiset ovat maailman huippua. Seurueeni pitikin suomalaista Mika Hyppöstä koko konferenssin parhaana esiintyjänä. Myönsin itsekin pitkin hampain, että ehkä suomesta voi vahingossa tulla joskus jotain hyvääkin.

Lounaan jälkeen kuuntelimme esiintyjiä, taiteilijoita, jotka olivat rakentaneet merikelpoisen veneen pahvista sekä puulla toimivan auton. Eräs taiteilija oli rakentanut omin käsin oman lentokoneen ja lentänyt sillä Afrikkaan asti. Hänellä ei ollut mitään insinöörin koulutusta, mutta sai silti itse rakennettua lentokoneensa. Varsin hämmästyttävä suoritus. Puulla toimiva auto ei ollut ollenkaan vähemmän häkellyttävä. Kun tätä taiteilijaa haastateltiin hän sanoi ettei halunnut olla riippuvainen epäeettisistä suuryrityksistä, mutta että matkustaminen kiinnosti silti. Tilaisuus loppui massiivisen kokoiseen piknikkiin messuhallissa jossa luomueväskorit pursusivat herkkuja ja viiniä.

Matka Rotterdamiin oli myös oma seikkailunsa, lyhyesti sen voi summatta pitkäksi venähtäneeksi junamatkaksi jonka aikana jouduimme melkein putkaan ja olimme päätyä jonnekin hyvin kauas Etelä-Hollantiin missä ei ole muuta kuin lehmiä. Hämmästyttävää kyllä, mutta ehdimme ajoissa konferenssiin.

Muita mielenkiintoisia tapahtumia sisälsi ekskursiomme Tilburgiin, joka on Tampereen kokoinen maalaispitäjä. Meidän piti olla Opethin konsertissa, joka alkoi 20:15, hyvissä ajoin jotta saisimme passelit paikat konsertin seuraamiseen. Lähtömme Amsterdamista piti tapahtua kello 16:00 -- matkaan piti kulua noin puolitoista tuntia. Lopulta kävi niin, että olimme paikanpäällä minuutilleen ja kuulimme sentään konsertin.

Matka oli hengenvaarallinen, mutta mielenkiintoinen. Nilsin mersun akku lahosi juuri ennen lähtöä. Tien päällä, pimeässä, auringonlaskun jälkeen, huomasimme etteivät vilkut tai valot toimineet. Hollanti, jossa on yhdet maailman vilkkaimmista autoteistä, pimeällä, kun auton valot eivät toimi on ihan erilainen paikka kuin arvata saattaa. Auto oli pakko pitää käynnissä, koska jos sen sammuttaisi se ei käynnistyisi enää uudestaan. Auton ikkunat piti pitää auki koska muuten kaikki huurustuisi. Lämmitinkään ei toiminut. Istuimme auton sisällä, pipot päässä ja tungimme kätemme ulos ikkunoista osoittaaksemme kaistan vaihdot. Kaikki ohi kiitävät autot tööttäilivät ja hymyilimme takaisin pitäen peukkujamme pystyssä. Kaikki on hallinnassa, ei hätää. Lopulta totesimme, että auto on pakko saada huoltoasemalle.

Olikin sitten niin että mekaanikko, joka nyhti 200€ uudesta akusta ja sen asennuksesta hoiti hommansa n. tunnissa. En tiedä missä olimme jumissa, mutta se pieni kyläpahanen muistutti Asterixin asutusta, 1800-luvulla. Ehkä jopa eteläenglantilaista maalaismaisemaa. Kylä oli pimeä ja yhtä aikaa söpö ja kaukana lähimmältä valtatieltä (n. 20 km). Meillä ei ollut hajuakaan siitä missä olimme, mutta ostimme silti pizzat ja jatkoimme matkaa. Minä ohjasin kun Nils söi pizzaansa (olin siis pelkääjän paikalla).

Konsertti, siitäkin huolimatta, että näkyvyys oli rajoitettu, oli elämyksellinen. Yllättäen konsertista löytyy hyvälaatuinen taltiointi youtubesta. Tällä kertaa Opeth, suosikki progemetallibändini, esiintyi kokonaisen konsertin käyttämättä kertaakaan möreän muhkeita örinöitään. Konsertti muistutti hetkittäin melkein enemmän jazz -keikkaa kuin metallikeikkaa. Yhtye on n. 20 -vuotta vanha ja sen keulahahmo on 35-vuotias. Opeth on bandi jota olen kuunnellut itse n. 11 -vuotta. Toisin sanoen kyseessä pitäisi olla nuorison suosiossa oleva örinämetallibändi, mutta yleisö koostui suurelta usin neli- ja viisikymppisistä muumioista ja pitkätukkaisista jäniksen ikäisistä laiheliineista. Yleisö ei ollut mustiin pukeutunutta mörkökaartia kuten olin odottanut.

Mikael Åkerfeld, Opethin keulahahmo, esiintyi hyväntuulisesti, itseironisesti ja humoristisesti. Ruotsalaiset eivät ilmeisesti koskaan synkistele.

Paluumatkalla kosla poksahti igen. Ilmeisesti auton vika ei ollutkaan akussa vaan akun laturissa. Tämä ei kuitenkaan paljoa lohduttanut kun taas pipot päässä pimeällä vaihtelimme autokaistoja heiluttamalla valkoisa tumppuja ikkunoista ja näyttämällä peukkua ohittajille kuin idiootit. Lopulta, joku hälytti poliisit. Hämmästyttävää kyllä poliisille kelpasi pizzatahrainen kuitti selitykseksi ja selvisimme sakoista. Auto kuitenkin piti jättää tien reunaan eikä poliisia kiinnostanut että ulkona oli pakkasta ja meillä ei ollut hajuakaan siitä missä olimme. Odottamattomina hetkinä pelastava enkeli on romanialainen transvestiitti, jolla on D-kupin rinnat ja täyslateksinen poplari. Tämä estetiikan enkeli ei puhunut Englantia -- mutta kehnoa Saksaa kyllä ja muutaman sanan Hollantia. Auton sisällys haisi bordellilta, mutta mikäs siinä, olihan se sentään lämmin. Lopulta pääsimme perille, Nils meni kuitenkin romanialaisen transun kanssa vielä toiselle puolen kaupunkia. Keikka Tilburgissa päättyi n. 23:15, olimme vihdoin kotona joskus kolmen jälkeen. Vaikka matka Tilburginsta Amsterdamiin on paperilla vain reilu tunti.

Seuraavana päivänä olimme aavistuksen huolissamme kun Nilsiä ei saanut kiinni ja viimeinen hetki kun olimme hänet nähneet oli kaksimetrisen möreä-äänisen silikonitransun autossa. Hänkin oli lopulta kuitenkin kunnossa. Ihmeellisestä yöstä selvisimme elossa, mutta olimme koko auto sitä mieltä, että enemmän vaaralle lopulta ihmishenkiä altisti poliisi, joka jätti meidät heitteille pakkasessa. Tällaisella hetkellä ei odottaisi Länsi-Euroopassa tulevansa pelastetuksi melkeinpä maailman marginaalisimman ryhmän edustajan toimesta. Itä-Eurooppalainen transvestiitti, lähellä Amsterdamia -- mikäli hänen ihonvärinsä olisi ollut tumma olisi voinut pelastaja olla ehkäpä epätodennäköisempi tapaus. Onneksi olimme joukko avarakatseisia ihmisiä joita ei kiinnostanut lahjahevosen suuhun suuremmin syljeskellä. Enkeli on enkeli ateistillekin.

Nyt varmaan rupean lepäämään jottei flunssa tästä kamalasti pahenisi. Mikäli voimia riittää kertoilen huomenissa viimeisimpien päivien kuulumisia enemmän.

Peace.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Münster & Düsseldorf


Tänään vietimme hauskan päivän Nilsin kanssa. Otimme Nilsin 400 000 kilometriä kestäneen Mursumersun ja ajoimme rajan yli Saksaan. Nils halusi esitellä minulle yliopistokaupunkinsa Münsterin.

Münster on ilmeisesti Saksan pyöräilijäystävällisin kaupunki. Kaikkialle pääsee pyörällä ja pyöräilijät dominoivat autoteillä ja tietävät oikeutensa. Pyörätiet levittyvät jokaisen mutkan taakse ja tuovat keskikokoiseen saksalaiseen kaupunkiin selvästi oman makunsa. Kaupunkin on Tampereen kokoinen ja oloinen noin muuten... Paitsi se on selvästi littanampi. Kaupunkiin oli vain kahden ja puolen tunnin mittainen ajomatka ja se on kuin saksaa puhuva Hollanti. Täysin litteä maa-alue polkupyörineen kaikkineen. Tosin, Münsterissa ei ollut Amsterdamin vähemmän mukavia puolia, kuten hektisyyttä ja väestöpaljoutta. Lisäksi Münsterissä oli selvästi enemmän puita ja kasvustoa ja ruoka oli n. 30% halvempaa. Jännää miten rajan ylittämällä kasvisravintolasapuskan hinta tippuu 15 eurosta kolmeen euroon.

Münsterin kaupunkirakenne oli varsin uuden oloinen, suurin osa kaupungista oli selvästi rakennettu toisen maailmansodan jälkeen. Sanon tämän siksi, että jos Münster on onnistunut luomaan pyöräilijäystävällisen kaupungin keskiaikaisesta ydinarkkitehtuuristaan ja kanaalien puutteesta huolimattaan, sen ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta suomalaisillekaan kaupungeille. (Amsterdamin pyöräilijäystävällisyyttä on joskus perusteltu leveillä kaduilla jotka olivat ennen autojen synytmistä kanaaleja.) Münsterissä oli kadunpätkiä jotka oli tarkoitettu AINOASTAAN pyöräilijöille. Junttiautosuomessa tätä ei tule tapahtumaan seuraavaan 20 vuoteen, ellei öljy lopu ennen sitä.

Münsterissä oli lukuisia ihania opiskelijaystävällisiä herkullisia kahviloita, joista kävimme kahdessa. Soijamaitolatte oli parasta mitä olen koskaan juonut. Mikäli tulevaisuudessa tarjoutuu mahdollisuus, niin painelemme rajan yli varmasti toistekin. Nils kävi myös painattamassa itselleen paidan ja vierailimme luomuruokakaupassa joka oli isompi kuin yksikään Amsterdamissa näkemäni. Saksalaiset ovat monessa mielenkiintoisessa suhteessa esikuvana Suomelle ja ehkä muullekin Euroopalle. Kierrätysmentaliteetti on Saksassa, Suomessa ja Ruotsissa yhtäläisen hyvää, kun taas Suomessa ja Saksassa autojen palvontakulttuuri on samankaltainen. Molemmissa maissa arvostetaan mersuja bemareita ja audeja.

Münsteristä matkustettiin Düsseldorfiin. Autobahn'alla kuuneltiin 160 km:n tuntinopeudella Opethin live -taltiointi (vuodelta 2006) kokonaisuudessaan. Olemme näet menossa Nilsin, Mariannan ja luultavasti Joaon kanssa kuuntelemaan Opethin esiintymistä Tillburgiin Marraskuun 15. Nils ei ole ruotsalaisen Death Metallin ylin ystävä ja automatka oli hänelle taatusti mielenkiintoinen. Hän kuitenkin lupautui n. vuosi sitten tulemaan kanssani metallikeikalle jos liityn hänen seuraansa hiphop keikalle, minkä teinkin. Olin vuosi sitten kuuntelemassa Jedi Mind Tricks -nimistä hiphop kollektiivia Amsterdamissa. Nyt on Nilsin vuoro tulla vuodattamaan verta korvistaan kanssani Tillburgiin. Voi olla extreme kokemus henkilölle jonka mielimusiikki on rauhanomainen reggae ja pirtsakka hiphop. Lupasin maksaa Nilsin korvatulpat.

Kun auto parkkeerattiin lakia taivutten parkkihalliin (vanhat mursut eivät saa liikkua kaupunkien keskustoissa uusien päästölakien takia), suuntasimme italialaiseen pizzeriaan jonka uunia lämmitettiin haloilla. Saimme höyryävät herkkufrisbiet pahvilaatikoihimme ja suuntasimme Reinin rannalle ihastelemaan D'orfin kaupungin siluettia purppuraisen samettista iltataivasta vasten. Sen jälkeen menimme paikalliseen panimoon maistamaan paikallista olutta. En ole koskaan maistanut olutta joka maistui superhaudutetulle mustalle teelle ja jonka karvas maku jäi pitkäksi toviksi nielaisun jälkeenkin.

Olutraflan sisustus oli täysin puinen ja jokseenkin kuninkaallinen. Asiakaskunta koostui pääasiassa yliopiston hyvin pukeutuneista harmaapäisistä professoreista jotka kolleegoidensa kanssa juorusivat opiskelijoistaan ja uusista hallintomuutoksista (en tiedä mistä oikeasti jorisivat, kunhan arvailen oman tiedekuntani juoru-ukkojen toimintaa seuranneena). Panimosta kävelimme vakain askelin (ihan oikeasti, olut tarjoiltiin 0.25l laseissa) keskustan halki ja sen jälkeen vierailimme erään lukion pihalla ihastelemassa graffiteja. Kavuttuamme aidan yli takaisin kaupungin puolelle suuntasimme majapaikkaamme. Huomenna palaamme Amsterdamiin varmaankin ja mikäli ehdin, kirjoittelen huomenissa muutaman rivin Rotterdamin TED -konferenssista. Se oli oikeastaan aika huikaiseva suoritus.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Snow flake of glass

Held between the paws
Torn already by paper cuts
Hi-lighted by pulsating
Drips of red running crust

Moment of oxygen molecules
Pushed out of the way of
The crystalline blades
That cut only the surfaces
Of the grains of wooden
Boards

Traced by a misty slow trail
of haemoglobin flakes making
Their statements and intentions
Bent by rugosity

Arms of the stars enticing to
Think about injured interfaces
Between the body and its
Surroundings -- Virtual breaches
Of secluded zones of comfort

Moments of surprise induced clarity
Satoris of future moments of dominance
And submission

Of punctured skin
Of taste of rust

Mixed with the ocean of sinus waves
Composed of binary digits
Approximation is enough
To reach an end

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Opintomenestyksen pienet hyödyt


Olen saanut kutsun Rotterdamissa järjestettävään korkean profiilin tiedeseminaariin joka on täynnä kuuluisuuksia jotka pitävät iskeviä n. 20 minuutin esityksiä erilaisista tärkeistä ajankohtaisista aiheista. Elämä yllättää ja ahkeruudesta on odottamattomia hyötyjä kun jaksaa vain pakertaa töidensä parissa. Koko päivälle on ruokatarjoilut maksettu. Vain pieni joukko opiskelijoita on kutsuttu tapahtumaan.

Tänään pidin ehkäpä elämäni parhaan puheen itsekin. Esittelin uuden tutkimussuuntauksen jossa ehdotin psykofarmakologian ja sosiaalipsykologian syntetisoimista. Olin yksi harvoista esiintyjistä tänään joiden esiintymistä ei korjattu lainkaan. Olin melkoisen tyytyväinen. Olen koulutusohjelmani aikana pitänyt jo viisi tai kuusi esitystä. Esitysten pitäminen ja valmistelu rupeaa sujumaan paremmin kerta kerralta. Opittavaa riittää vielä kirjoitustaitojen hiomisessa ja aikapaineiden alla työskentelyssä. Joudun tämän illan aikana valmistelemaan yhden stipendihakemuksen (sain vihdoin virallisen todistuksen opiskelustani) ja lähettämään apurahahakemuksen. Syyskuu on ollut siinä mielessä haasteellinen kuukausi että en ole ehtinyt tutkijakolleegani kanssa tekemään kamalasti Suomen päädyn projektien eteenpäinviemiseksi ja suurimman osan ajastani on vienyt jokseenkin toissijaisten paperitöiden hoitaminen. -- Tässä on ystävien kannalta ollut myös hieman hankala tilanne kun on kerääntynyt pieni sähköpostisuma, jonka varmaankin saan pian purettua. Pahoittelut kaikille jotka ovat odottaneet vastauksiaan.

Se vapaa-aika joka minulla on tässä syyskuun aikana ollut käytössä on käytetty lähinnä kahteen museovierailuun ja Frendit -komediasarjan kaikkien jaksojen katsomiseen. Nyt kun Nils asuu kanssani niin olemme jonkin verran yrittäneet olle poissa toistemme jaloista. Nils siivosi pyytämättä koko asunnon. Olin hämmästynyt ja hän osti minulle Papaver Somniferumin siemeniä synttärilahjaksi. Muutoin olen vieraillut kahdessa museossa ja Spinozan hautausmaalla.

Spinoza on minulle henkilökohtaisesti yksi tärkeimpiä filosofeja sillä hän on ns. neutraali monisti ja totaalinen deterministi. Neutraali monistmi on hieno tapa sanoa että : maailma EI ole jakautunut aineeseen ja henkeen. Ts. on olemassa vain yhdenlaista "juttua" mistä maailmankaikkeus koostuu ja tuon "jutun" erilaiset olomuodot saavat aikaan ajatukset, hengitykset, kivet ja veden. Eli ts. kun ilmiöitä tarkastellaan oikein tarkasti ja yksityiskohtaisesti on täydellisen välttämätöntä että kaikki mitä on olemassa on samaa "ainetta".

Tämä johtaa ns. välttämättömään determinismiin. Jos minkäänlaista kausaliteettia halutaan olettaa olevan olemassa, on silloin oltava välttämättä niin, että joka kerta kun tapahtuu B sitä on edellettävä A. Ts joka kerta kun tahdomme liikuttaa kättämme on ajatuksen tai jonkinlaisen tapahtumasarjan aivoissa edellettävä käden liikkumista. Tämän lisäksi Spinozan determinismistä seuraa se, että joka kerta kun tapahtuu B sitä on aina edellettävä joku tapahtumasarja A täsmälleen niin kuin se on aina ennenkin edeltänyt. Muutoin ei voi kyse olla kausaliteetista A:n ja B:n välillä. Tästä seuraa lopulta se, että maailman järjestys on ennalta määrätty. Jos kelaamme esimerkiksi ns. evoluution nauhan alkuunsa, sellaiseen tilaan jossa se oli täsmälleen ennen kuin se lähti kehittymään tähän pisteeseen, niin kaikki tulee tapahtumaan tismalleen samoin. Tämä johtaa tavalla tai toisella useamman ajattelukoukkauksen kautta siihen, että maailma on neljännestä ulottuvuudesta katsottuna paikalleen jähmettynyt monimutkainen patsas. Spinozan mukaan ts. Luonto on tismalleen sama asia kuin Jumala.

Spinoza ei siis tehnyt aineen ja hengen välille MINKÄÄNLAISTA erottelua, koska muutoin kausaliteettia ei voisi olla olemassa. Spinozan mukaan siis elävän ja kuolleen välillä ei ole minkäänlaista eroa. Ne ovat vain samaa ainetta siten, että aineen ns. tila (tai modaliteetti) on eri. Tämä on monille vaikea kohta ymmärtää Spinozan filosofiassa. Spinozan käsitys siitä että Luonto = Jumala ei tarkoita sitä että Luonto olisi elävää tai pyhää. Spinozan mukaan vain mitään suurempaa ei voi olla olemassa. Tämän on todella vaikea monille ymmärtää, mutta asian voi ilmaista karusti vääristäen näin: kaikki, ajatuksemme ja tunteemme mukaan luettuna on yhtä elävää tai kuollutta kuin kivi. -- Spinoza karkoitettiin ajattelunsa takia juutalaisesta yhteisöstään eikä hän juuri ollut kirkonkaan suosiossa.

Mitään tätä ihmeellisempää vapaa-aikaani ei ole kuulunut. Elämä on yleisesti ottaen hyvää ja täydellistä. Syön joka päivä hyvin ja saan melkein joka yö riittävästi unta ja mielenkiintoista tekemistä ja lukemista riittää enemmän kuin ehdin tekemään. Olen tässä syyskuussa kerännyt yhden pokeritutkimusaineiston ja kirjoittanut kaksi tutkimussuunnitelmaa, kaikkien apurahapaperitöiden lisäksi, joten toivon tässä nyt olevan hetken aikaa hieman rauhallisempaa. Eiliset synttärikemut suijuivat rauhallisissa merkeissä. Kat ja Jochem olivat leiponeet kivikovan kookoskakun, Nils teki epäonnistuneen papuriisimössön, Laura osti viiniä ja olutta, Marianna tarjosi bilepaikan ja minä leivoin vegaanisen Sacher -kakun. Ilta päättyi hieman keskiyön jälkeen siihen että kolmekymppiset menivät koteihinsa nukkumaan.


Ohessa oleva kuva on kuva minusta ja ystävästäni Mikasta, joka kävi täällä vierailulla elokuussa. Kuva on paikallisesta tiedekeskus -Heurekasta. Paikallinen keskus on vain nimeltään Nemo ja on kuution sijasta laivan muotoinen.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Yksi freimi liikkuvasta kuvasta


Elämä Amsterdamissa on ottanut useamman käänteen parempaan suuntaan. Olen vihdoin hiljalleen asettunut uuteen asuntooni keskustassa ja Nils muuttaa kohta asumaan kanssani samaan asuntoon kunhan hän palaa Afrikasta. Tämä nykyinen luukku on reilut 170 euroa halvempi ja yli 20m² suurempi kuin edellinen asuntoni (joka oli vaivaiset 14m² ja maksoi 500e/kk ). Tosin tämän asunnon hintaa nostaa hieman se, että jouduin ostamaan pölynimurin ja mahdollisesti joitain pienempiä juttuja jotka toisessa asunnossa olivat valmiina.

Uusi asuinalueeni on ihana. Kulman takana on vakiopaikaksi muodostunut turkkilainen pizzeria jonka vieressä on ihastuttava eurooppalainen baari josta saa kirsikkaolutta lettujen kera. Erikoinen kombinaatio jota en ole kokeillut mutta voin maistaa mielikuvituksellani. Baari itsessään on rauhallinen ja tyylikkäästi tummilla väreillä ja sohvilla sisustettu olohuoneen jatke. Baarin vieressä on puolestaan kauppa joka on auki myös öiseen aikaan. Kauppa ei ole minkään ketjun omistuksessa, joten sieltä löytää erinomaisen laajan valikoiman kaikkia kummallisia tuotteita, kuten luomulimonaadeja, nauris- ja palsternakka chipsejä sekä banaaniolutta. Yökaupasta saa myös paikallisen leipomon täysjyvätuotteita ja liudan erilaisia luomuhedelmiä joita ei normaalimarketeista löydä. Asuinalueeni on vallan ihastuttava.

Pyörämatkani yliopistolle lisääntyi n. 10 minuutilla, mutta se ei hirveästi haittaa sillä asuinalueeni on edelliseen muslimighettoon verrattuna rauhallinen, hiljainen ja turvallinen. Edellinen oli varsinainen gangsteriparatiisi. Minulla on nykyään myös hieno polkupyörä joka on erityisesti suunniteltu Amsterdamin olosuhteisiin. Minulla on täällä ollessani ollut käytössä jo neljä pyörää. Amsterdamin katukivetykset ovat yllättävän rankkaa maastoa polkypyörälle ja kahdesta edellisestä polkupyörästäni olivat vanteet vääntyneet ja ohjaustanko katkennut töyssyjen takia. Kolmas pyöräni on yhä ehjä ja hyvässä kunnossa mutta sen vaihteiden välitykset ovat niin pienet että sillä ei pääse kovin nopeaa vauhtia. Tätä pyörää lainaan yleensä ystävilleni jotka tulevat vierailulle.

Muita hienoja käänteitä täällä olossa on mm. se, että opiskelutoverini asuvat n. 100 metrin päässä kanaalin toisella puolella ja se pieni tosiasia että asun suuren suuren puiston vieressä. Amsterdamissa asuminen ei voisi enää olla mukavampaa/parempaa. Kesälomaa minulla ei tosin ollut kuin n. 3 viikkoa josta suuren osan vietin ulkomailla latautumassa. Tuo kuva blogin alkupäässä on otettu Poseidonin temppelin juurelta suunnattomassa tuulessa. Hiukseni olivat tuulen ja usamman meressä polskitun päivän takia melkein täydellisesti rastoittuneet.

Kesäloman jälkeen olen säätänyt uutta asuntoani mukavampaan kuosiin ja vihdoin kahden kuukauden vuokrasuhteen alettua olen saanut hankittua pölynimurin. Lattia ei ole sitten muuton jälkeen ollut näin siisti kuin se on nyt. Pikkuhiljaa ylöspäin. Seuraavaksi pitää vain löytää jokaiselle pienelle rojun palaselle oma paikkansa. Varsinaisesti koen vasta tämän olevan ensimmäisen asuinpäiväni uudessa asunnossani vaikka vuokrasuhde on ollut olemassa jo n. kaksi kuukautta.

Asunnon laittamisen ohjella olen hoitanut byrokraattisia koukeroita ja tahkonnut stipendi- ja apurahahakemusten kanssa. Viime viikolla istuin joka päivä 5 tuntia sosiaalisen neurotieteen luennoilla ja tällä viikolla yritän kirjoittaa aivokuvantamistutkimussuunnitelman siitä, että lisääkö psilosybiini mediaalisen prefrontaalikorteksin aktivaatiota ja täten sitä mahdollisuutta että koehenkilöt kokisivat robottien läpäisevän Turingin testin helpommin. Saapa nähdä mitä siitäkin tulee. Tämän viikon jälkeen alkaakin sitten laitoksen johtajan vetämä kurssi monitieteellisyydestä sosiaalipsykologiassa. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta ja odotan innolla senkin alkua. Kesäloma teki hyvää, kuten varmaan kuvasta voi päätellä. Tulevana kesänä olen luultavasti menossa Balille kuukaudeksi. Olen jo aloittanut säästämisen sitä varten.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Pokeriaiheinen tutkimus

Hei!

Etsimme sekä kokeneita että vähemmän kokeneita pokerinpelaajia (tai pokeria joskus pelanneita) vastaamaan kyselytutkimukseen. Kyselylomakkeiden lisäksi kysely sisältää yksinkertaisia tehtäviä, joista osa on pokeriaiheisia (No Limit Texas Hold'em). Näin ollen vastaajien tulee tuntea No Limit Texas Hold'emin säännöt.

Huom! Myös vähemmän kokeneiden pokerin pelaajien vastaukset ovat erittäin tervetulleita!

Kyselyyn vastaaminen vie noin 20 minuuttia, ja se löytyy osoitteesta:

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/28483/lomake.html

Vastauksia käsitellään ainoastaan tutkimuskäytössä ja täysin anonyymisti.

Paljon kiitoksia kiinnostuksestanne!
Lisätietoja saa halutessa allekirjoittaneelta.

Tätä tutkimuskuulutusta saa levittää ja olisi mukavaa jos niin tapahtuisi.


Ystävällisin terveisin,

Michael Laakasuo
Kognitiotieteen jatko-opiskelija

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Samarian sola













Kaunis luonnonsuojelualue jossa oli jonkinlaista pientä mystiikkaakin. Ilmeisesti Samarian sola on n. 14 miljoonaa vuotta vanha. Se on maanjäristyksen seurauksena sattunut suunnaton repeämä Kreetan saarella ja ihmisiä tämän solan suojissa on asunut ainakin 5 tuhatta vuotta. Nykyään se on luonnonsuojelualue. Sola on upea, koska se todistaa helposti sen että maapallo ei voi olla niin nuori kuin kristityt (ja muut hihhulit) väittävät. Vuosimiljoonia vanhat vuoristojokien jo kuivuneet uomat ovat tästä selkeänä todisteena. Aika on ihmeellinen asia.

Samarian sola on varsin ihastuttava erikoisuudessa. Solan kasviekologia on ilmeisesti ainutlaatuinen maailmassa. Solassa on 450 erilaista kasvia, joista osa elää vain tällä kyseisellä alueella. Solan läpi kulkee n. 13 kilometriä pitkä polku, joka alkaa hurjalla, hitaasti etenevällä kiemuraisella, yli kilometrin mittaisella laskeutumisella. Laskeutuminen on aavistuksen riskaabelia, sillä loukkaantuessaan tai taittaessaan nilkkansa, nopeaa poispääsyä ei ole tiedossa.Viereisessä kuvassa on Samarian solan paikallinen ambulanssi joka kantoi loukkaantunutta neitoa.

Solan pohjan lähestyessä törmäsin varsin omituiseen kummitukseen. Eluksi katseeni osui kiviröykkiöön, joka hetken tuijottelun jälkeen osoittautuikin pieneksi kivitorniksi. Kivet olivat siistissä pinossa. Hämmennyksen vallitessa sitä tuumailia hetken että onko tämä mahdollista, voiko luonto järjestää kivet tuollaiseen muodostelmaan itsestään. Vilkaistuani ympärilleni meni muutama sekuntti tajuta, että koko maasto oli pullollaan pieniä kivitorneja. Kivitorneja oli varmaan puolen kilomterin matkalta jatkuvalla syötöllä aivan kaikkialla. Matkatoverini pohti että kuinkakohan tämä on mahdollista. Kyykistyin maahan ja kasasin oman tornini.

Kyseessä on varsin selvä mentaalinen virus. Itseään jatkuvasti kopioiva informaation palanen, joka kaappaa ihmisen aivot tehdäkseen itsestään kopion. Tällaista oliota on vaikea sanoa eläväksi tai edes älykkääksi, mutta se on selvä esimerkki siitä miten informaatio voi olla ainakin proto-elävä olemassaolon muoto. Olin hämmentynyt nähdessäni ja kokiessani omakohtaisesti "henkiolennon" olemassaolon näin konkreettisesti. Tässä mielessä varmastikin kaikki uskonnot ja jumalat ovat "eläviä" virusmaisia olioita.

Matka jatkui solan pohjalle, jossa virtasin superkirkas vuoristopuro. Vesi oli niin kirkasta ettei kraanastakaan tule niin läpinäkyvää ainetta. Oli hämmästyttävää kastaa jalkansa jääkylmään puroon 30 asteen helteessä. Vesi tuntui kuin balsamilta väsyneille nivelille.

Kun pohjalla oli vietetty n. puoli tuntia ja ihmeteltyä solan kauneutta, alkoi matka taas takaisin huipulle, sillä aika ei riittänyt koko solan läpi kävelyyn.


Automatkalla alas vuorta lammaslauma tukki autotien ja repesin nauramaan. Oli hankala uskoa että tällaista vielä saattoi tapahtua nykypäivänä. Oli elämyksellistä körötellä määkivän petokatraan perässä n. 10 kilometriä tunnissa ja kuunella kellojen kolinaa.Onneksi kuitenkin hetken perästä n. 8 vuotias poika juoksi määkivien hirviöiden perässä käsieen hakaten. Hän onnistui siirtämään villatumppujenraaka-ainetehtaat pelkällä läsnäolollaan tien syrjään jotta pääsimme jatkamaan matkaamme.


lauantai 30. heinäkuuta 2011

Chania (21.07.)

Vaikea päättää että mistä aloittaisi. Sen verran paljon ihmeellisiä asioita tuntuu maailmassa olevan. Chania, ikivanha satamakaupunki Kreetan saaren länsipäädyssä oli elämyksellinen. Vanhasta kaupungista oli vielä kauppakuja jäljellä ja osa entisistä asuinrakennuksista oli pystyssä ja kunnostettu asuinkäyttöön, osa oli raunioina ykköskerroksesta ylöspäin. Vanha kauppakuja muistutti tyyliltään melkein tuhannen ja yhden yön tarinoita tunnelmiltaan, vaikka olikin siis Kreikassa. Kaikki kujat olivat siistejä ja värikkäitä. Tiililaatoilla päällystetty kuja oli punainen, rakennuksien ovet olivat sinisiä tai vihreitä ja talot itsessään keltaisia tai vaalen kerman värisiä. Vihreät köynnökset kiipeilivät talojen seinillä ja muodostivat tuetun katon kauppakujan ylle. Sataman edustalla oli vanha majakka ja lahden poukaman kaaren ymprille on vuosien saatossa muodostunut ravintoloiden ja kahviloiden kehystämä bulevardi.

Viileän merituulen puhaltaessa keskiyöllä pieni satamakaupunki oli paikoittain eloisampi ja kansainvälisempi kuin Amsterdam. Kielien ja tyylien ja kulttuurien sekamelska kaukana jumalan selän takana oli suorastaan hämmästyttävä. Ihmisiä asuu sitten todella etäisissä ja hankalasti saavutettavissa paikoissa. Matka Irakliosta Chaniaan kiemurteli loputtomien vuoristoteiden halki. Mentiin ylös ja alas, nähtiin melkein sademetsämäistä luontoa yhdellä hetkellä ja toisena hetkenä jotakin mikä muistutti suota. Vähän matkaa kuljettua visualisaatio oli kuin preerialta kun suunnattoman siipikärkivälin kotkat kaartelivat tasankojen yllä.

Oli mielenkiintoista huomata, että vielä melkein 30-vuotiaanakin sitä kokee sitä iänikuista samaa matkapahoinvointia, mitä koki lapsenakin. Kuva jossa seison tien vieressä on otettu hetki pahoinvointikohtauksen jälkeen, joten en näytä siinä kovin raikkaalta. Ajomatka kulki useiden lähes autioituneiden kummituskaupunkien läpi, joiden kaupunkisuunnitteluarkkitehtuuri oli varisin simppeliä. Eli kaupungin läpi menee yksi autotie ja kaikki kaupat ja ravintolat ovat tien molemmin puolin. Hyvinkää näytti hyvin samalta tässä suhteessa n. 15-vuotta sitten. Loputtomassa kuumuudessa (+32) saaren sisäosissa vapaana vilistävät vuohet mutustivat pensaita sijoittaen itsensä taktisen taitavasti varjoisten läikkien alle, joita ohuet puunrungot langettivat maastoon.

Viehättävässä pikkukaupungissa oli myös hyvin varustettu levykauppa, josta löytyi Doorsin tänä vuonna julkaistu live-taltiointi ja pienen matkan päässä oli jäätelöpuoti jossa oli paljon erilaisia herkullisia sorbetteja joista mustaherukka oli suorastaan lyömätön yhdistelmä yhdessä sitruunan kanssa.

Opin myös mielenkiintoisen yksityiskohdan kreikkalaisesta kulttuurista. Ravintolassa on pakko istua niin, että voi katsoa merta samalla kun syö, muuten on ilmeisesti loukkaavaa ruokailla, koska ei osoita kykyä arvostaa luonnon kauneutta. Kreetalla oli myös oma salaattinsa jota piti maistaa. Se koostui sipulitomaattimurskasta ohraleivän pääll siten että kolmantena kerroksena oli vuohenjuustoa ja oliiveita.

Kaiken kaikkiaan hämmästyttävä paikka. Kaupungin ympärillä oli vanha kuivunut kolmisen metriä syvä vallihauta, jossa oli futiskenttä, ulkoilmateatteri ja jonkinlainen taidefestiviaali jota en ehtinyt sen tarkemmin tarkastelemaan. Seuraavana päivänä olikin sitten matka kohti Samarian solaa, josta kirjoitan myöhemmin lisää.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Ateenan Lehtometsat




Tanaan oli kiireinen paiva juoksentelin kaytannossa koko paivan metsassa joka on Ateenan keskustassa, kavin katsomassa Acropolista ja Parthenonia seka nain Harry Potter elokuvan 3D:na tahtitaivaan alla. Elokuvateatteri oli siis rannalla ja ulkoilmassa, 3D-aanet ja kaikki. Hammastyttavaa tassa kaikessa on se, ettei aurinkoallerginen hipiani karahtanyt.

Ateena on ainakin keskustassa kaunis kaupunki ja on hetkittain hankala uskoa etta se on kuuden miljoonan asukkaan kaupunki. 60 prosenttia kaikista kreikkalaisista asuu yhdessa kaupungissa ja silti siella oli enemman tilaa ja alhaisempi vaestontiheys kuin Amsterdamissa. En muista olenko koskaan elamassani kokenut samanlaista loputtoman tasaista kuumuutta joka ei ota kadotakseen alkuunkaan. On aivan sama mita tekee, mihin menee, tai mika kellonaika on, kuuma on aina. Olen kylla totaalisen skandinaavi siina mielessa etta nautin iltojen viileydesta ja siita kun kesaisena aamuna voi joskus nahda hengityksensa. Tama on aivan kahelia, ei ole mikaan ihme etta valimerenmaissa noin keskimaarin mikaan ei toimi niin kuin pitaisi. Ei se nyt ole niin nokon nuukaa jos on metrot myohassa (niin kuin Napolissa aina) tai jos kierratys ei pelaa. Taalla ei perse jaady jos jaa tyot tekematta eika ryssa tule jos haluaa otta paivaunet.

Talousahdinko, mielenosoitukset ja anarkismi ei taalla nay talla hetkella missaan. Ilmeisesti talousahdinko on kuitenkin aloittanut mielenkiintoisen uuden trendin. Koska ihmiset haluavat olla itsenaisia suhteessa valtioon he ostavat aurinkopaneeleita katoilleen. Talousahdingosta saa taalla ollessa ihan erilaisen kuvan kuin Suomen mediassa annetaan ymmartaa. Lyhyesta virsi kaunis: ihmiset taalla haluaisivat antaa pankkien kaatua kuten Islannissa. Islanti antoi pankkien kaatua ja ihmiset selvisivat siita hyvin. Ehkapa muunkin Euroopan pitaisi vain antaa ihmisia huijaavien pankkien kaatua, muutamat taloutta ymmartavat ihmiset taalla ovat selittaneet etta kyse EKP:n pelastustoimissa on kaytannossa siina atta verotuksen avulla halutaan siirtaa kansalaisten omaisuus suursijoittajien ja paaoman omistajien taskuihin. Nerokas juoni, antaa yksityisten isojen sijoittajien epaonnistua, ja laitetaan muut maksamaan. Islannin esimerkki kuitenkin osoittaa etta jos suursijoittajat menettavat rahansa se on kansantalouden (eli kansalaisten) edulle parempi. Poliitikot haluavat pankit pelastetuksi, kansalaiset eivat. Siinapa on kreikan tarina lyhyesti.


Nain tanaan paljon muurahaisia ja soin taytettyja tomaatteja. Kreikka on hieman toisenlainen maa kuin osasin odottaa. Acropoliksen huipulta katsottuna oli helppo kuvitella minkalaisessa maailmassa Platon kirjoitti tarinat Sokrateesta. Akademeia oli lehtometsa Ateenassa, joka nimettiin Akademos nimisen kaupunkisankarin mukaan. Platon oppilaineen keraantyi kokoon talla alueella paahtavassa auringossa varjojen katveeseen keskustelemaan mielenkiintoisista ideoista. Filosofiaa oli ehka helppo harrastaa lammossa kun ei fyysista tyota tehnyt muut kuin orjat tassa kuumuudessa ei kamalasti kiinnosta edes ruokailla mitaan. Helppo pysya hoikkana ja kun ei jaksa liikkuakaan niin mikas siina suuta piestessa. Aristofanes sanoi Sokrateen halkoneen hiuksia pohtimalla etta kummasta paasta hyttynen inisee.



maanantai 18. heinäkuuta 2011

Aamukahvi Wienissa




Tai no, tämä on jo iltapäiväkahvi. Toinen kahvi sitten kello yhdeksän kun lentoni saapui tänne. Pysähdys on vain kymmenen tuntia, mutta silti ehtii ihastelemaan Itävalta-Unkarin aikakaudelta jäänyttä arkkitehtuuria ja useita monumentteja. Ehdin jo istumaan Kaupunginpuistossa ja juomaan pahan makuista viiniä lasillisen. Löysin vegaanisen baarin ja ostin 20euroa maksavan mustetäytekynän ja kirjepaperia. Olen viimeaikoina kirjoitellut kirjeitä käsin.

Edelleen, myös muille ihmisille elämässäni tiedoksi, kirjoitan teillekin mielelläni jos vain haluatte raapustaa mustekynällä hitaasti etenevää tekstiä. Istun nyt kahvilassa joka on koristeltu kattokruunuilla ja kultakirjailluilla tuoleilla. Omenapiirakka+kahvi maksaa täällä 9 euroa. Wien on Helsingin hintainen, mutta kahviloita täällä on ihan eri tavalla kuin Helsingissä.

Enempää tässä ei ehdi tarinoimaan vaikka haluaisikin, koska nettiaikaa on vain 10 minuuttia. Viimeksi olin Wienissä talvella, kesällä tämä on ihan eri kaupunki. Joka paikassa, siis aivan kaikkialla, on hevoskärryjä ja hevosen kakkaa. Hämmentävää, että tämä on siis yksi Euroopan merkittävimpiä kulttuurikaupunkeja. Vaikka autoilla saa ajaa keskustassa tahti on hiljainen ja rauhallinen ja jalankulkijoille ja pyöräilijöille on hyvin tilaa. Tämä on erittäin pyöräilijäystävällinen kaupunki. Ei Amsterdamin veroinen, mutta sanotaanko näin, että Helsingillä ja muillakin Suomen kaupungeilla olisi petrattavaa pyöräilijäystävällisyyden suhteen vaikka kuinka paljon.

Helsingin 200 vuotta vanha kaupunkikaava ei selvästikään ole mikään pätevä syy jättää pyörätiet ja kevyt liikenne huomiotta, jos Amsterdam (rakennettu pääasiassa 1600-luvulla) pystyy nykykaupunkisuunnittelussa huomioimaan kevyen liikenteen. Wienkin, vaikka on kohtuu mäkinen kaupunki on silti onnistunut uudistamaan liikennesuunnitteluaan viimeisten vuosien aikana.

Sää on pilvinen ja lämmin, mutta ei käsittääkseni niin kuuma kuin mitä Suomessa on ollut viimeisinä päivinä.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Ikuisuus ja Viikate

Suomalainen tango-metallia soittava yhtye onnistui ilmaisemaan napakasti yksityiskohdan ihmisyydestä:

"Huutamalla voi saada kiven itkemään
vaan ei puhumalla toista anteeksi pyytämään, pyytämään
- ja niinpä meillä tuulta kylvetään

Pohjoista viljaa täällä taitetaan..."
Mielenkiintoista, olen ollut nyt sen verran pitkään Hollannissa, että huomaan suomalaisuuteni. Kulttuuria on vaikea saada kitkettyä esteettisistä näkemyksistään. Täällä ollessa tuntuu että jossain määrin henkilökohtaisen estetiikan suomalainen terävöityminen ottaa hiljaa muotonsa. Kaipaan ruskaa, melankoliaa ja autioita maanteitä ja puolihylättyjä maalaispitäjiä... Romanttisessa mielessä. En helvetissä haluaisia asua puolihylätyssä maalaispitäjässä kuitenkaan.

Olin eilen undergroung baarissa. Siellä oli metalli-ilta. Oli ensimmäinen kesälomapäiväni ja menin baariin Amsterdamissa... Kuuntelin metallia, join punaviiniä, istuin nurkassa ja luin kvanttifysiikan perusoppikirjaa. Ja mitä tapahtuu? Lättänaamainen junttisuomea puhuva maalaistyttö tulee iskemään minua ja sanoo että kirja jota luen voisi olla sellainen joka kiinnostaisi häntäkin. Lyhyen keskustelun jälkeen selviää että neito työskentelee vammaisten lasten parissa ja kuten Englanniksi sanotaan "she isn't all there, is she?" -- Joskus universumin kierolla huumorintajulla ei ole mitään rajoja.




maanantai 20. kesäkuuta 2011

Ristiriitaisuus

Eräs ystäväni sanoi minulle pari päivää sitten että olen hänelle tärkeä.

En uskonut hänen olevan vilpitön sillä hän oli aikaisemmassa elämänvaiheessaan kolmessa valintatilanteessa valinnut mielummin sellaisen vaihtoehdon jossa hän säästää rahaa vaatteisiin tai juhliin mielummin kuin viettäisi aikaa kanssani.

Pyysin häntä osoittaamaan konkreettisten tekojen tasolla että hän arvostaa minua enemmän kuin rahaa.

Hän katkaisi pyyntöni takia välit kokonaan ja sanoi minulle että minä olen ällöttävän laskelmoiva. Olin kuulemma itsekäs kun sanoin etten halua viettää hänen kanssaan aikaa ellei hän todista minun olevan rahaa tärkeämpi hänelle. Vaadin mukamas kohtuuttomia.

Voisiko ironian ja egoistisen käyttäytymissokeuden enää maksimoida paremmin?


Olen löytänyt uuden lempparibandin joka on kuin Tool. Sen nimi on Rishloo. Alla on erään kappaleen sanat. Sopivat tilanteeseen jokseenkin hyvin.

Romance of a Dead Kingdom


Sleep now
Fragile
Cradle my hope
Dream 'til morning
Rising again
To uphold my claims to power
Promises bind
This place to me
Peace I have found
In a vision pure and simple
Here in this world
I am the king
Dreams trouble my conscience
With thoughts of those betrayed
Prophecies certain
Bring me to conflict often
But comfort has always triumphed
Against a change

Walking again
Among these familiar faces
Hearing the same
Praises they speak
All here is well
But somehow so unnerving
In the eyes of a child
The world looks bleak
Fears grow ever bolder
Threatening disgrace
All that will be
Grows clearer with every moment
Whispers turn now to shouting for my
escape
Awake

Brashly you stifled warnings
See now the fruits of failure
Ignorant liar
Did you truly think
You could stay here awhile
And avoid your fate
Crawling, grasping, searching, reaching for a path

Through all this chaos choking on the ashes
Of a life that suddenly has passed
And as the screams subside
I slowly raise my head
To watch the final ruin
And see my kingdom's end

maanantai 13. kesäkuuta 2011

PHOENIX

Dimming halo of an ashed poem

Shutting down of the boot sequence

The last electron to escape the cord

Final breath of the recycle of life


No more hope

No more tears

No more future

No more reasons


To continue

To care

For self delusions

For betrayal and anger


Then suddenly the Christian

Symbol of scepticism and

Doubt separating the two

Sparks of life, matter and

Anti-matter, dies away


Suddenly the chasmic rift

Between the male and the female

Dies away and is removed

Unification of the opposites gives

A spark for the new life


New thread woven from two

Coils of life -- Caduceus

Ignition of the first hertz

Coincidentia oppositorum

Foucault's pendulum has to

Stop


Re-motivation for the reanimation

The direction of the pendulum's

Swing becomes a roar beneath the

Ashes


A scream

A song

Echo of Om

A Synchronised orgasm


Extreme impossibility in the

Sequences of broken eggs

For two

to break

exactly


Alike


Yet, it has to happen

Phoenix spreads its wings

And the fire burns once

Again -- this time forever

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Nils ja minä


Nils on saksalainen ystäväni josta minun on pitänyt kirjoittaa jo pitkään. Olemme käytännössä asuneet yhdessä viimeiset kuusi kuukautta ja olemme kuin vanha aviopari. Jos ruoka loppuu toinen soittaa toiselle ja pyytää käymään kaupan kautta. Etenkin, jos maapähkinävoi tai kahvi on loppu. Viime aikoina olemme molemmat lihoneet näyttävästi syömällä hollantilaiseen tapaan maapähkinävoi- ja mansikkahilloleipiä. Leivät sentään olivat täysjyvää ja maapähkinävoin valitsimme vähäsokerisesta päästä ja hillon runsasmarjaisimmasta päästä. Silti, päätimme lopettaa tämän tradition toistaiseksi, sillä se mitä me käytännössä Nilsin kanssa teemme päivät pitkät on tutkimusta. Molemmat teemme omaa tutkimustamme, mutta teemme sitä Nilsin huoneessa ja päivämme koostuu lähinnä paikallaan istumisesta, kirjoittamisesta ja taulukoiden selaamisesta. Maapähkinät tekevät meistä elefantteja.


Jos meidän pitää mennä jonnekin, yleensä yliopistolle, pyöräilemme vierekkäin tai peräkkäin ja pujottelemme hitaasti polkevien hollantilaisten välissä kuin slalom laskijat. Melkein joka kerta kun pyöräilmme jonnekin näemme hollantilaisten kuljettavan koiria polkupyörillään. Siitä on tullut melkein vakioitu havainto jokaisen pyöräreissun aikana joka kerta ihmettelemme sitä, että miten koirat niin mielellään makaavat polkupyöräkoreissa tai lavoissa.


Teemme Nilsin kanssa myös erinäisiä pieniä kilpailuita ja vedonlyöntejä. Olemme mm. ottaneet masturboimattomuuskilpailun, joka päättyi minun voittooni 11 päivän jälkeen. Masturboimattomuuskilpailu oli mielenkiintoinen sillä koin sen sulkevan oman seksuaaliviettini melkein kokonaan ja se sai minussa aikaan eräänlaisen tyynen zen-munkkimaisen olotilan. Masturboimattomuus nousee päähän erittäin mielenkiintoisella

tavalla. Tapailin tuolloin erästä kroatialaista neitoa ja Nils toivoi aktiivisesti että suhteemme etenisi mahdollisimman nopeasti fyysiseen vaiheeseensa. Ei edennyt, joten Nils murtui 11. päivän kohdalla, koska olimme edellisenä iltana olleet psy-trance bileissä ja kauniit hippitytöt pyörivät Nilsin päässä. Nils on superuskollinen tyttöystävälleen joka on tällä hetkellä Tansaniassa. Suhteensa suojaamiseksi hän päätti hävitä vedon.



Tavallisesti pelaamme erinäisiä pelejä jos odottelemme jotakin. Viimeisin peli oli sellainen jossa luettelimme musiikki-instrumentteja vuorotellen. Tämäkin kilpailu päättyi minun voittooni. Kävimme kerran tiukan kisan siitä, että kumpi kykenee luettelemaan useampia hedelmiä. Senkin voitin. Kerran kilpailimme siitä, että kumpi pärjää viikon pienemmällä rahasummalla, siitä tuli tasapeli. Emme kumpikaan ostaneet ruokaa viikkoon ja Nilsillä oli kaappi täynnä suklaatahnaa ja pullia. Minulla taas oli kaappi täynnä puuroa, linssejä, tomaattimurskaa, vitamiinipillereitä jne. Nilsin olo oli super kurja jo kolmannen päivän kohdalla, neljännen päivän kohdalla hän yritti tehdä keittoa kivikovaksi kuivuneesta saksalaisesta limpusta. Hän myös kaivoi perunan kuoria roskista paistaakseen niistä ruokaa itselleen. Viikon lopussa minulta oli myös kaappi tyhjentynyt ja elin paastolla viimeiset 16 tuntia. Nilsin olo on kilpailun loputtua niin kurja, että hän siirtyi valkoisesta leivästä ja muusta yleisesti epäterveellisestä ruuasta kohti kasvispainotteista ja monipuolista ruokavaliota johon kuului täysjyvätuotteita. Voitto oli minulle käytännössä moraalinen voitto, sillä Nils nitkutteli yliopistolla mm. vaihtaen suklaakonvehteja voileipiin ja hänellä oli ystävä joka teki hänelle ruokaa kahdesti :). Kahden extreme -vedon jälkeen Nils ei ole ehdottanut uusia tämän kokoluokan kilpailuja. Tällä hetkellä olemme molemmat sitoutuneet pornottomuuteen. Häviäjä joutuu pyytämään kerroksessamme asuvaa amerikkalaista vaihto-opiskelijaa lounaalle.


Nils on ekstrovertti ja huumorintajuinen tapaus joka nauttii hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta jota hän kokee kanssani. Arvostamme toinen toisiamme suunnattomasti. Minulla on sellainen olo etten edes kaipaa seurustelu- tai parisuhdetta kun hengaamme kahdestaan. Meillä on jo käytännössä jaettu taloudenhoitobudjetti ja luemme toistemme esseet. Mikäli minä tarvitsen viisaita neuvoja

ihmissuhdesotkujeni setvimiseen kysyn Nilsiltä, jos Nils tarvitsee filosofista reflektiopintaa tai apua tieteellisessä ajattelussa hän kysyy minulta. Olemme Nilsin kanssa myös vaihtaneet kenkäpareja. Minä annoin hänelle lenkkarit ja hän antoi minulle koripallokengät. Nils on intohimoinen koripallopenkkiurheilija. Hän on kuin intohimoinen demonin riivaama pikkulapsi joka kiljuu huutaa ja karjuu katsoessaan koripallopelejä. Hänen kiihkonsa koripallon suhteen vastaa omaa intohimoani seksiin.


Olemme jakaneet Nilsin kanssa monia haussun hauskoja seikkailuja, olemme mm. eksyneet Haagiin, ja ärsyttääneet Israelilaista ihmisoikeusjuristia, joka puolusti kansanmurhaa. Haagiin eksyminen oli sinänsä hauskaa, että meidän piti olla Haagin juna-asemalla, mutta emme tienneet tätä kun saavuimme. Etsimme Haagista Leidenin yliopiston jotain osasta kiertelemällä kaksi tuntia ympyrää kunnes lopulta löysimme etsimämme juna-asemalta, samalta raiteelta johon juna meidät jätti.


Olemme Nilsin kanssa käyneet katsomassa teatteria ja tehneet monia museovierailuja, olemme käyneet HipHop -keikalla ja hävinneet rahaa kasinolla (Nilsin rahat). Useimmiten Nils ehdottaa ja minä lähden mukaan. Ilman Nilsiä en tulisi kokeneeksi Amsterdamia niin paljon kuin nyt koen. Tällä hetkellä nautin elämästäni niin paljon että ajatus parisuhteessa elämisestä tuntuu lähinnä typerältä itserankaisulta. Elämä on oikeastaan hauskempaa näin -- en oikeastaan tajua että miksi olin niin tyhmä että tuhlasin kymmenen vuotta elämästäni parisuhteessa kun se voi olla erinomaisen paljon hauskempaa ilman.


Nils ei pidä metallimusiikista, mutta kuuntelemme silti paljon HIMiä. Etenkin, lähes päivittäin, kuuntelemme ainakin kerran kappaleen It is all tears ja toinen vakiokappale minkä kuuntelemme lähes päivittäin on Dire Straitsin Sultans of Swing. Päivä ei ole täydellinen ilman näitä kappaleita. Sen lisäksi että nökötämme kotona, käymme joskus Jordaanin alueella sijaitsevassa vegaanisessa ravintolassa. Siitä on tullut vakiopaikka. Ravintola on super ihana, sillä on jopa maskottikissa, ravintola on sisustettu kodikkaasti ja värikkäästi ja näyttää yhtä hyväntuuliselta kuin kesäinen

Amsterdam yleensäkin. Tässä kaupungissa on ihan tuiki tavallista että ihmiset laulavat kovaa ja pyöräilevät leppoisasti. Pysäyttää joka kerta kun damilainen hujahtaa ohi ja nauttii äänihuuliensa toimivuudesta. Nilsin pyöräkin sopii Amsterdamiin paremmin kuin mihinkään toiseen kaupunkiin. Amsterdam on tunnettu homoystävällisyydestään, ja homokulttuurin symboli on sateenkaarilippu, yhtenäisyydet pyörään ovat selkeät. Koulutusohjelmassamme tiedetään että Nils on yliopistolla jos “gay bike” on parkkipaikalla.


Filosofisisa keskusteluissamme Nils pitää käytännöllisen näkökulman puolta, minä taas yritän moukaroida käytännön hyödyn ulos sosiaalipsykologian mätänevästä ruumiista. Nils puolustaa sovellettua tutkimusta ja minä taas yritän manata soveltajat ulos sosiaalipsykologian voodoo possessoidusta sätkynukesta. Nils on optimisti. Minä olen valmis viemään ihmiskunnan tähtiin poltettuna DVD-levylle, Nils taas puolustaa apinallisen kehon emotionaalista merkityksellisyyttä. Olemme hyvä pari.

Olemme kehittäneet uusia tutkimusmenetelmiä peliteoreettisten ongelmien ratkaisemiseksi ja laitoksen johtaja on ehdottanut tutkimussuunnitelmiemme pohjalta pilottihankkeiden aloittamista. Nils väittää minua neroksi, ja minä olen sitä mieltä että Nils saisi korkeammat pisteet ÄO-testissä. Miten vain, olemme ystäviä. Jaamme, emme laske, emme pidä kirjaa, luotamme toisen sanaan ja tuemme kun tilanne sitä vaatii. Saksalaisten käsitys ystävyydestä on uskomattoman hieno asia. Olen tutustunut toiseenkin saksalaiseen jonka kanssa sama näyttää pätevän.


Olenne Nilsin kanssa ratsastaneet dinosauruksilla ja matkustaneet maanalaisissa tunneleissa tapaamassa näkyvällä kielellä kommunikoivia tonttuja. Olemme löytäneet hyväntuulisen kanadalaisen laulun, joka kuvaa suhdettamme ja elämäämme täällä Pohjolan Venetsiassa osuvammin kuin Robin Hood. Olemme dyykanneet

matkalaukun ja jahdanneet kissoja jotka katoavat umpikujalla savuna ilmaan. Olemme kierineet lattialla vatsalihakset krampaten naurusta ja olemme ennen kaikkea pitäneet toinen toisemme mukana tässä sekopäisessä koulutusohjelmassa jonka tarkoitus on tehdä meistä professorimahaisia likinäköisiä albiinoja, joiden suurin mielenkiinnon kohde on minkä tahansa tapahtuman todennäköisyyden mahdollisimman suuri harvinaisuus. Spinozan kotikaupungista on ehkäpä hyvä lopettaa tähän. Filosofisesti sivistyneet tietävät kyllä miksi.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Tiedettä, psykedeliaa, metallia ja rakkautta




Otsikko tiivistää tämänhetkisen elämän täällä Amsterdamissa oikein kauniisti. Olen hankkinut joitakin uusia itselleni sopivia vaatteita, solminut uusia ystäyvyyksiä, hankkinut kirjekavereita ja kuunellut paljon musiikkia. Vapaa-aika kuluu lähinnä metallimusiikkia kuunnellessa ja siihen että jaamme psykedeelisiä kokemuksia toveriporukassa. Olemme mm. aikamatkustaneet Nilsin kanssa ja kaivaneet esiin Guardian -lehden listan viidestäkymmenestä vaikutusvaltaisimmasta pop -kulttuuria muovanneesta musiikkialbumeista ja kuunelleet joitakin rock- ja pop -historian merkittävimpiä musiikillisia teoksia. Olemme kirjanneet päiväkirjamaisesti muistiin kommentteja ja vaikutelmia jotka ovat heränneet eri albumeista. Olemme tämän psykedeelikokemuksen siivittämänä oppineet kuuntelemaan pop -musiikkia uudesta näkökulmasta ja osaamme arvostaa metallimusiikin syntyhistoriasta nousseiden oivalluksien avulla nykymetallin kerroksisuutta uudella tavalla. Oma suosikkiyhtyeeni on tätä nykyä Opeth. Uusien ystävien myötä olen myös löytänyt uusia metalliayhtyeitä, joista Agalloch ja Bloodbath ovat ehkäpä mielenkiintoisimmat tällä hetkellä. Agalloch on folk -vaikutteista progemetallia Yhdysvalloista ja kuulostaa yllättävän norjalaiselta. Muuten Agalloch vaikuttaa Opethin yhdysvaltalaiselta vastineelta, pitkiä biisejä upeita sävellyksiä ja synkkiä ja värikkäitä tunnelmia.

Metallimusiikin harrastamisen lisäksi olen vaihtanut mustia vaatteitani vihreisiin, ruskeisiin, liloihin ja punaisiin. Olen yrittänyt kokonaisvaltaisesti siirtyä kohden 70-luvun progeintoilian tyyliä -- periaatteessa kyseisessä tyylissä yhdistyy nykyisen metallimusiikin piirteet yhdessä psykedeelisten kuvioiden ja värien kanssa.

Vaatekertani uudistamisen lisäksi olen käyttänyt aikaani siihen että pidän yhteyttä kirjekavereihin sekä sähköpostitse että ihan fyysisiä kirjeitä kirjoittamalla. Kahta suurta intohimoani en ole täällä vielä ehtinyt ja päässyt toteuttamaan kunnolla, nimittäin kirjojen lukemista ja teen juomista. Suurin osa päivästäni kuluu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ajatteluun, kirjoittamiseen ja tilastolliseen nysväämiseen. Olen nyt kerännyt aineiston kolmesta tutkimuksesta yhdelle työpöydälle ja yritän nyt löytää järkeä loputtomista numerolitanioista ja selittää erinäisiä seikkoja kirjoittamalla julkaisukelpoista tavaraa.

Minulla on vahvaa näyttöä sen puolesta että salaliittoteorioihin uskominen on yksinäisten, keskinkertaisesti koulutettujen miesten juttu. Lisäksi, kyseessä on nimenomaan (etenkin tämän aineiston perusteella) biologinen mieheys, eikä nk. sosioalisaatio tai kasvatus. Aineistossa on myös hauskoja yksityiskohtia, kuten se, että salaiittoteorioihin uskominen vaatii henkisiä resursseja. Eli väsyneenä ei kykene epäilemään yhteiskunnan instituutioita pahanteosta. Vielä pieni hauska yksityiskohta on siinä, että ilmeisesti heteroseksuaaliset naiset, jotka elävät parisuhteessa ovat sinkkunaisia paranoidimpia. Näyttäisi siis siltä että poliittinen vainoharhaisuus on seksitauti.

Agallochin lisäksi olen löytänyt kokonaan uuden tyylisuunnan, nimittäin Stoner Metallin. Kyseessä on siis junnaaviin kitaravalleihin ja 70-luvun urkusoundeihin perustuva metallimusiikin tyylisuunta, joka on erityisesti kannabiksen polttelijoiden suosiossa (siitä siis tyylisuunnan nimi). Tyylisuunnasta kiinnostuneiden kannattaa vilkaista ainakin sellaiset orkesterit kuin Kyuss ja Ufomammut.

Stoner Metallin lisäksi täällä on Nilsin kanssa kulutettu aikaa lähinnä nauramiseen. Elämämme on täällä niin mitäänsanomattoman kuivaa (ainakin ulkoa katsottuna), ettei vaihtoehtoja juuri ole. Tyypillinen päiväni täällä koostuu lähinnä siitä että herättyäni raahaudun heti käytävän poikki Nilsin huoneeseen ja varastan hänen kahvinsa ja istun hänen työpöytänsä toiselle puolelle avaamaan koneeni. Istua jökötän kuin tatti koneen ääressä kymmenen tuntia ja nitkuttelen tilastoaineiston kanssa. Olemme tässä viikonajan tilstonitkuilujen jälkeen tutkineet alitajunnan syövereitä pohtimalla syvällisiä filosofisia kysymyksiä pitkien yöllisten keskustelujen avulla. Tämä on monesti johtanut mahdottomiin hepulinauruihin. Parhaimmaksi muistoksi on jäänyt Nilsin pohdinta siitä, että voisiko alhaista älykkyysosamäärää pitää tautina. Olimme kuolla naurusta kun samalla satuin lukemaan sanomalehdestä että 22-vuotias mieshenkilö oli ampunut ilotulitusraketin takapuoleensa. Ei tässä vielä mitään, mutta henkilö oli yrittänyt laukaista raketin peppuvaostaan taivaalle, mutta asetti raketin väärinpäin. Tyhmyyteen voi todellakin kuolla.

Naurujen lisäksi olen kokenut täällä hämmentäviä hetkiä sen suhteen että taidan olla ekaa kertaa elämässäni osa sellaista yhteisöä jossa minut hyväksytään heti sellaisena kuin olen. Ihmiset täällä pitävät minusta ja arvostavat seuraani paljon. Minun kanssani halutaan viettää aikaa, suurin sääli on tosin siinä ettei sitä aikaa ole muuhun kuin tilastonysväämiseen ja siihen että kerran viikossa käyn Mariannan kämpillä juomassa kahvia. Hän otti kuvat joissa minulla on hiukset hienosti ja hän otti kuvan jossa minulla on punainen paita. Pari viikkoa sitten minulla oli kriisimasis opintojeni kanssa ja silloin vietin pitkän viikonlopun Irenan kanssa, kuva jossa minulla on harmaa paita on hänen luotaan.

Viikon kuluttua luokseni tulee asumaan Amerikkalainen, joka yrittää paeta Yhdysvalloista ja asettua kodiksi Eurooppaan. Lupasin auttaa parhaan kykyni mukaan tässä tempauksessa. Hänestä saattaa tulla pidempiaikainen kämppis, mikä on myös ihan kiva juttu. Mielenkiintoista tässä henkilössä on se että hän on 19-vuotias entinen valokuvamalli joka päätti ryhtyä vasemmistovegaaniksi ja opiskella antropologiaa. Jos ei mitään muuta, niin ainakin on mielenkiintoista seuraa opiskelukiireiden ohella... Tosin oli sitä jo entuudestaankin, mutta onpa nyt sitten enemmän. Tällä kertaa olen laittanut itsestäni useamman kuvan sillä olen muuttanut tyyliäni jonkin verran ja ajattelin että se voisi olla sukulaisista mielenkiintoista toljoteltavaa.







torstai 19. toukokuuta 2011

The Right Choice and Decision

This is the way to bake a cake

Feeling of being in control is fake

The spark of being exists for the sake

Of dark Entropy by pushing the cart late

Into the realms of chemistries of the Seid


Metaphorical crossroads

Allegorical turn of the events

Euphemistic crumbling of cookies

Zero derivative of the Parabol(a)

None of them really matters


Tautology reigns over repetition

Replication of the things to exact

Does not make them retract

But merely, again, for the same to enact

Should this be something that will redact?


No ghosts

No quantum randomness in a swing

Nothing to bypass the determinism

No real choice

No, not really a decision


But a culmination of events in a world

We can not even understand the hurdle

We worry

We mull over

We get anxious


For what

For who

For there is no one there

For the ghost is powerless

Four lines to state the obvious


Obzen perspective

For worry is preposterous

Nobody understands what is going on

Yet, ghosts are proposed to act

To excerpt power over matter

To arrive

To conclude

To reselve

To resolve

To re-evolve

To revolve

To involve


Closed calculations

Done with incomplete information

Resolutions already reached

Teachings already teached

Occluded by the shadowed


Future is leached

Future is reached

Breached only post-hoc

Who become post-doc

Those who shock


It is you who will rock

The cradle of humanity

Prevent it from becoming

A block in it the Gaia's

Sewer


Sure

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Lessons

Lessons

Ever diminishing fauna
Scarcity in numbers
Deprivation of Vitality
From between the pilars
Holding the post of
Atlas

Posing in the reversed
Dawn of withering drain
Of colour dripping away
From shrivelling leaves
Littering the bottoms
Of the woods that used
To be deep enough to
Give emergence for
Retracted beams of light;
Reflections

Reign of Shallowness makes
Its way drowning the rattles
Of now posthumous laughter
Of the sound of carriage
As dissipated by the motion
Of Chronos

Repeated is the
Ascendance of Nyx from
Between the bolders of
Morpheus and Hypnos
Clears the path of Solitude
With suffocating hands
For the one who abandoned
The Pyramids build by
Devotion and Friendship

Finalitude of the Heliocentric
Subjectivity becomes apparent
As it ever was before the
Inquisition; Pressures build to
Bend the Will; to achieve
Comforting lies and headaches

Like prism breaking
The flow of photons

Broken unity ending in
The cracks of drying
Pre-compost

Thanatos dragging its
Bony finger over the
Pyramids build by
Devotion and Friendship
Turning them to dunes
Surrounding the Nile

And it is known that
It could have been
Avoided; Heliocentric
Subjectivity was the wrong
Model for two heavenly bodies

Yet, comforting lies
Belief in God
Trumped the beauty
Of Athene
Of Friendship and Devotion

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Und das selbe auf Deutsch

Liebe/r Empfänger/in,

mein Name ist Michael Laakasuo. Ich bin Sozialpsychologe und promoviere zurzeit in der Kognitionswissenschaft. Ich arbeite an einem Projekt der Free University of Amsterdam, das die Unterschiede von Wertvorstellung in verschiedenen Kulturen und ihren persönlichen Bezug zu diesen erforscht und brauche dafür ihre Hilfe. Unten finden sie einen Link zu einem Fragebogen. Es würde mir sehr helfen, wenn sie sich 15 – 20 Minuten Zeit nehmen könnten, um ihn auszufüllen.


Zusätzlich erhalten sie dadurch die Chance einen iPod Nano im Wert von 150 Euro zu gewinnen. Bitte füllen sie den Fragebogen aus und schicken sie diese Email an ihre Freunde (selbst senn sie den Fragebogen nicht ausfüllen möchten.) Wir nutzen eine Schneeballmethode um genug Teilnehmer zu erreichen, das heißt, wir zählen darauf, dass jeder, der diese Email erhält, sie an seine Freunde weiterleitet.


Es ist sehr wichtig, dass diese Email weitergeleitet wird da wir nur so genug Teilnehmer erreichen um repräsentative Daten zu bekommen. Schicken sie die Email selbst dann weiter, wenn sie nur eine Person kennen, an die sie sie schicken können. Jede Person zählt!


Wenn sie fragen haben wenden sie sich bitte auf Englisch an michael.laakasuo@helsinki.fi


Wenn sie diese Email zweimal erhalten, füllen sie den Fragebogen bitte trotzdem nur einmal aus.


Der Gewinner des iPods wird im Juni benachrichtigt.


Vielen Dank!


Den Fragebogen finden sie hier: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/27110/lomake.html?esikatselu=true&rinnakkaislomake=German

torstai 7. huhtikuuta 2011

Doing Research

Dear recipient,

My name is Michael Laakasuo, I am a social psychologsit and doing my PhD in cognitive science. I am working on a research project into the differences in values across cultures and the relationship between that and your personality at the Free University of Amsterdam. I could use your assistance. Below is a link to a questionnaire; this questionnaire takes about 15-20 minutes. It would really help me if you could take the time to fill it out!

In addition you will have a chance to win an iPod Nano with a value of 150 euro! Please fill out the questionnaire and then send this e-mail to all your friends (even if you didn't fill out the questionnaire)! We are using a participant recruitment method called snowballing, so everyone that gets this e-mail should send it to their friends and so on...

It is very important to send this e-mail on because only in that way can we get enough respondents to get valid data!! Don't think it is useless to send this e-mail on just because you have only one person to send it to, send it on because every person counts!!!

If you receive this e-mail twice, please only fill in the questionnaire once.

In June the winner of the iPod will be notified.

Thank you very much!!

The form can be found here: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/25339/lomake.html

--Michael Laakasuo(Msc)

P.s: if you have any questions or comments, don't hesitate to send me an e-mail. (michael.laakasuo[a]helsinki.fi)

Tutkimus

Hei,

Olen sosiaalipsykologi ja kognitiotieteen väitöskirjaopiskelija.
Etsin vastaajia kyselyyni joka kartoittaa Arvojen ja arjen valintojen
yhteyksiä. Kyseessä on kansainvälinen vertaileva kyselytutkumus joka
toteutetaan Amsterdamin Frije Universiteitin sosiaalipsykologian
laitoksen kanssa yhteistyössä. Kyselyssä pyritaan kartoittamaan
erilaisten uskomusten ja poliittisten arvojen yhteyksiä. Vastaajien
kesken arvotaan iPod MP3 -soitin.

Olisi hienoa jos voisitte auttaa aineistonkeruussa, kyselyyn menee
aikaa n. 15 minuuttia.

Vastauslomake löytyy osoitteesta:
https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/25339/lomake.html?rinnakkaislomake=Finnish

Tätä sähköpostia saa levittää,


Parhain terveisin,

--Michael Laakasuo(YTM)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Fading Green

Bright pulsars

Twin stars

Sharing gravitational center


Convoluted patterns of

Planetary motions

Trajectories undefined

In absolute terms


Astrological symbols

Of fates tangled

Twirls of threads

Never to be

Opened by Chronos


Twin brother of Entropy

Companion for life

Both defined by the other


Reversals

Redifinitions

Re-engagements

Re-enactments

Taken out by


The impossibilities

Irreversals of the

Interactions

Of them both

Chronos and Entropy

And their bastard

Offspring of


Ever increasing

Complexity


New god of

Post-Modern life.



lauantai 26. maaliskuuta 2011

In there

Deepening surface of the pond
Surrounded by di-chromatic cumuli
Disturben face of stilling liquid
In rhythm disperses the surface
Tension

Lungs in oscillation of sinus
Waves, vitally important during
The descent towards the core
Of creation -- attachment point
Of the pendulum of pendulums

No accuracy in premonition
This is the Nature of iterated
Computations of probabilities of
Waves.

Realms under closed eye lids
Pulsate with twirling lights
Arched spine
Locked arms
Ascending beam of virtual particles;
Soulatons nodeing with Pythagorean
Structures of mathematical threads

Scene missing from a film
Momentary iMnemonic of Memento
Trembling pelvis
Bone ladder climbing snakes

Melting ecstasy of unification
Log-functions representing
Decays of glyphs
Mergers with the Ever changing
Parmenidean structures therein.

Manifestation of desire
Ex nihilo [nihil fit] -- along with
Particles carrying complex
Numbers -- Redirection of
The syntax of substance
--
--


Written by the blogger itself, in case you are wondering.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Marburg ja nallekarkit


Saavuin lauantai-iltana hieman ennen auringonlaskua erääseen pieneen ja kauniiseen kaupunkiin Saksassa. Ilta oli todella lämmin, arviolta n. 15 astetta ja tajuan olevani ylipukeutunut. En saapuessani tiennyt tästä kaupungista juuri mitään. Kuitenkin, kun kävelin mukulakivikatuja vuoren rinnettä ylöspäin tajusin nopeasti että olen kaupungissa joka on säästynyt Toisen maailmanodan tuhoilta lähes kokonaan. Kaupungin keskustassa on hämmentävän upea vanha yliopistorakennus joka noudattaa goottiarkitehtuurin vaatimuksia täydellisesti. Ensimmäinen goottiarkitehtuurinen rakennus jonka näen elämäni aikana, joka ei ole kirkko. Mikäli jotkut blogia lukevat miettivät mitä on goottiarkkitehtuuri, niin Turussa sijaitseva Pyhän Mikaelin kirkko on goottiarkkitehtuuria.


Joka tapauksessa, käveltyäni vuoren rinnettä ylöspäin yliopistorakennuksen ohi, tulen vanhan kirkon juurelle joka kylpee uskomattomassa kynttilävalaistuksessa. Näen lepakoiden liihottelevan tämän keskiaikaisen monumentin seinien ja patsaiden ympärillä. Iltaruskon täyttää mustarastaiden ja muiden kaunisäänisten lintujen laulu. Lintuja on niin paljon etten kykene erottamaan konserttisalista muuta kuin talitintin mustarastaan lisäksi. Äänien kirjo on kuin sademetsässä. Huokaan syvään kun katselen keskiaikaisten kattojen harjanteita ja ihastelen pieniä ahtaita porraskujia täydellisesti säilynyiden keskiaikaisten talojen välissä. Marburgissa on enemmän portaita kuin venetsiassa on siltoja.Tähtitaivas on kirkas ja täydellinen puolikuu hymyilee kattojen yllä. Pieni kaupunki ei tuota valosaastetta niin paljoa että se hämärtäisi tähtitaivaan.


Kun katselen kattojen harjanteita huomaan paksun graniittikaiteen takana pikkuruisen tasanteen jonne kiipeän istumaan. Marburg sijaitsee laaksossa useamman vuoren välissä. Uneliaan kaupunkitunnelman rikkoo ainoastaan kaukaisuudessa kiitävän junan ääni ja valo, joka kiitää varmaan yli kilometrin päässä vuorien välistä kohti keskustaa josta olin juuri noussut tälle pienelle salaiselle näköalatasanteelle joka toimii päänäyttämönä nuorisoromaanissa tai maagisessa rakkaustarinassa. Istuessani katsomassa junaa ja ihastellessani hämärien kujien ikivanhoja soihtuvaloja tunnen kuinka kylmä yöilma vyöryää oikealta ja pakottaa takin päälleni.

Viskon reppuni ja Zizekin kirjan kaiteelle ja kiipeän yli. Jatkan matkaani taas ylemmäs. Vuoren huipulla on kolme mahtavaa rakennusta, joista yksi on ilmeisesti Yliopiston museo. Rakennusta koristelevat astrologiset symbolit, maapallo ja lukuiset vanhat keskiaikiaset oppineisuuden symbolit. En tiedä mikä toinen rakennus on, mutta se näyttää linnamaiselta ja sen takapihalla on opiskelijoiden omistama rakennus, joka on myös keskiajalta. Ilmeisesti osa kaupungin opiskelijoista pääsee asuntoarpajaisten lopputuloksena asumaan keskiaikaisesta linnasta restauroidussa asuntolassa. Huokaan syvään ihastuksista moneen kertaan kävellessäni takaisin alas vuoren rinnettä. Lasku on niin jyrkkä että joudun jarruttamaan kävelyäni. Voin vain kuvitella kuinka taianomainen luotikujamaisesti laskeutuva ramppi, jonka molemmin puolin on holvikaareutuvia puita, on kesällä kun puihin kasvaa lehdet. Lepakot viuhuvat metrin-parin korkeudella ja kissoja katoaa jonnekin sivukujille kun laskeudun keskiaikaiselle aukiolle joka haarautuu satumaisiksi kauppakujiksi samaan tapaan kuin Tukholman Gamla Stan. Sen kyllä tajuaa jälleen ettei Suomessa ole historiaa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Herättyäni seuraavana aamuna Suuntaan metsäisille vuorenrinteille. Nousu oli jyrkkä ja rupesin puuskuttamaan jo kolmanneksen kohdalla. Onneksi nouseminen monitasoiselle lenkkipolunkaltaiselle ulkoilualeelle oli helpotettu lukuisilla portailla. Metsässä oli salaperäinen tunnelma. Metsänpohja oli täynnä maatuvia lehtieä ja kaatuneita keloja, mutta risukossa ei ollut vielä lehtiä, eikä saniaisia tai muita vihreitä aluskasveja näkynyt missään. Metsä oli kuin rautalankaveistos, jossa oli mukava maatuva tuoksu. Ulkoilupolut risteilivät serpentiinimäisesti puiden väleissä. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt metsää vuorenrinteeltä alaspäin. Kun katsoin rinnettä alas oli huimaavaa huomata miten huolimatta maapohjan kaltevuudesta kaikki puut kasvoivat tikkusuorana ylöspäin. Siilin piikit kasvavat joka suuntaan kaarevasti huomioiden siilin kehon muodot. Nämä puut eivät välittäneet kumpareista tai kaltevuuksista tippaakaan. Puut kasvoivat suoraan ylöspäin, mainitsemani huimaava tunnelma tuli siitä kuinka tuntui siltä kuin olisi katsonut suoraan maastoa, jossa ihmiset alemmilla poluilla kävelivät ikään kuin vinossa. Tuntui siltä kuin jos olisi lähtenyt kävelemään suoraan eteenpäin, olisi kävellyt vain suoraa kourua ilman minkäänlaista kaltevuutta.

Ruskeahiekkainen polku joka vähä vähältä johti yhä ylemmäs toi minut mielenkiintoiselle tornille. Tornin pihalla oli leppoisa sunnuntai jossa saksalaiset pikkuisen yliopistokaupungin asukkaat joivat kahvia ja ulkoiluttivat koiriaan. Näky oli niin enigmaattinen että on häkellyttävää uskoa sen olleen totta. Nyt kun mietin tapahtunutta kaikki tuntuu hidastetulta ja päiväunelman kaltaiselta


Seuraavana päivän, joka oli ainoa ja ensimmäinen päivä kun ehdin olemaan Marburgissa kauppojen aukioloaikana, kävin paikallisessa levykaupassa, lelukaupassa ja ostin vegaanisia hiustenhoitotuotteita. Päivän päätteeksi kävin vegaanisessa pikaruokaravintolassa jonka nimi oli Vegi Queen. Sieltä sai erinomaista falafelia, luomukolaa ja herkullisia keksejä. Kolmen lajin vegaaninen ateria maksoi 13 euroa. Lelukauppa oli massiivisen suloinen, ostin sieltä pienen muovisen Kerberos -patsaan, sillä Kerberos on ollut ystäväni siitä lähtien kun rupesin harrastamaan mustaa magiaa ja saatananpalvontaa. Kassana oli viehättävän ihastuttava yli 50-vuotias naisihminen joka hymyili ja leikki kolmipäisellä koirapatsaalla myydessään sen minulle. Hymyilin takaisin ja huomasin samalla gelatiinittomia nallekarkkeja, joita myytiin kassalla. Kassa kertoi että karkit ovat täysin ekologisia, eivätkä sisällä mitään eläinperäistä.


Kun kävelin Marburgin kaduilla etsimässä paikallista akateemista kirjakauppaa mussuttelin pehmeitä nallekarkkeja hyvällä omallatunnolla. En ole syönyt pussillista nallekarkkeja varmaan kohta vuosikymmeneen. Perusnallekarkkeihin kun on tapana tunkea sian aivoja niin vegaanina ei niitä viitsi kamalasti järsiä. Nyt palasin muutamiin hyviin lapsuuden muistoihin kun kävelin pelkässä hupparissa keskiaikisia kierreportaita alaspäin. Marburg on useassa tasossa koska se on kaupunki vuoren rinteellä, tuntui kuin olisi tunkeutunut johonkin salaiseen keijumaailmaan kun keskellä kaupunkia oli spiraalin muotoiset kierreportaat, jotka johtivat taas toiselle tuntemattomalle kujalle.


Viimeisenä päivänä, eli enemmän tai vähemmän tänään Tiistaina, kävin paikallisen pikkuyliopiston lingvistiikan laitoksella. Tämä oli virallinen syyni käynnille, lingvistit halusivat tietokantaansa näytteen äidinkielestäni Tataarista. Käänsin erään vakioidun tarinan pätkän, puhuin numerot ja annoin muutaman näytteen esimerkkilauseista, joita nämä lingvistit keräsivät tietokantaansa. Kävin vielä viimeisen kerran vegaanisessa ravintolassa ja hyppäsin sen jälkeen saksalaisen luomukolapullon kanssa junaan missä kirjoittelen tätä tekstiä tällä hetkellä.


Vierailu Marburgiin muutti minua tavoilla joita oli vaikea edes ennakoida. Ihmiset elävät hyvin onnellista ja rauhallista elämää tuon kaltaisissa paikoissa. Heillä on neljä vuodenaikaa, talvet ja mäenlaskut kuten meilläkin. Opiskelijoiden asuntolat ovat samaa skandinaavista tasoa kuin Suomessakin. Ilmasto on parempi ja kulttuurihistoria on osa jokapäiväistä elämää. Oli myös valpastuttavaa huomata miten, ainakin tässä Saksan vasemmistolaisimmassa kaupungissa, kaupoissa lähes kaikki, kosmetiikasta lähtien, oli saatavilla vegaanisena ja luontoystävällisenä. Useassa kaupassa myytiin kosmetiikkatuotteita joissa ei ole mitään myrkyllisiä aineita. Suomessa on vielä pitkä matka metsästä sivistykseen. Saksassakin on virkistyskäyttöön sopivia niin isoja metsiä että niihin on mahdollista eksyä.


Neljän päivän mittainen loma, johon sisältyi 10 tuntia junassa istumista ja kaikessa rauhassa tapahtuvaa vapaa-ajan lukemista oli enemmän kuin tarpeen. Tajusin sen vasta päästyäni pois Amsterdamista. Hollanti on niin uskomattoman tasainen ja littana, että olin kuin pikkulapsi nähdessäni mäkiä ja vuoria ja ennen kaikkea metsiä. Päästyäni Saksaan tajusin myös miten Hollanti on todella tiheään asutettu maa. Ihmisiä on oikeastaan kaikkialla, Saksassa oli mahdollista viettää jopa minuutteja näkemättä toisia ihmisiä. Tajusin siis etten välttämättä ole väkitiheän paikan asuja. Hollanti on ihana siinä mielessä että etnobotanistiset tuotteet ovat siellä laillisia ja niitä voi ostaa suoraan kaupasta – saa kuitenkin nähdä, onko tämä sellainen seikka jonka takia olen valmis jäämään Hollantiin asumaan. Marburgin kaltainen pikkupaikka, jossa on yliopisto, olisi ehkäpä ihanteellisempi.


Muutuin myös sellaisilla tavoilla joita on vaikea kuvailla. En tiedä kuinka voisin asioita kuvailla, mutta suomalainen metallimusiikki kaikessa masentuneisuudessaan, kun kuuntelin sitä Saksassa, sai minut tuajuamaan sen, että masennukseen voi oikeasti kuolla. Tajusin täydellisesti sen, että kun sairastin oman masennukseni, että kuoleman riski oli oikeastaan aika suuri. Kuuntelin Saksassa paljon jo hajonnutta suomalaista metalliyhtyettä Sentencediä. Sentencedin sanoitukset käsittelevät paljon menetettyä rakkautta, alkoholismia, masennusta, yksinäisyyttä, talvien pimeyttä ja itsemurhaisuutta. Suomessa, missä miehisyyden tai miehenä olemisen rajat ovat todella ahtaat, tämän kaltainen machomaskuliininen metallimusiikki on ainoa tapa käsitellä, ymmärtää ja jäsentää vaikeita tunteita. Miehille metallimusiikki Suomessa on niitä harvoja tapoja jolla on lupa osoittaa tunteita.


Löysin kuitenkin tältä ehkä eniten masentuneelta Suomalaiselta metallibandilta kauniin ja optimistisen kappaleen, joka rohkaisee elämään elämää onnellisesti. (kappaleen sanat ja linkki kappaleeseen ovat blogin lopussa). Mikäli masennus on jonkinlainen symbolinen kohtaaminen Kuoleman kanssa, neuvottelua siitä onko järkeä jatkaa elämistä vai ei, niin tämä kohtaaminen Kuoleman kanssa, mikäli se johtaa päätökseen jatkaa eteenpäin, saa arvostamaan elämää koska masennus saa tajuamaan elämän olevan lyhyt ja arvokas. Mikäli jostain löytyy toivon pilkahdus jatkaa elämää, niin väitän elämän olevan parempaa masennuksen jälkeen kuin koskaan ilman sitä.


Marburg muutti minua koska tajusin masennuksen ja siitä selviämisen olevan jonkinlainen positiivinen muutoskokemus elämässäni. Osaan arvostaa tätä elämänjaksoa nyt vuosien jälkeen uudella tavalla ja Sentenced kuulostaa tästä syystä nyt hyvin toisenlaiselta kuin aikaisemmin. Sen sijaan että se kuulostaisi masentuneelta, ahdistuneelta ja epätoivoiselta, se kuulostaa kauniilta ja optimistiselta. Päätän kirjoitukseni tämän laulun sanoihin kiitollisena siitä että kävin Marburgissa. Marburgissa on jotain kaunista ja herkkää.



The bells again...someone has died
The bells of the end toll to remind
that life´s but a race against time

At your back you´ll always hear
The Chariot of Time hurrying near
The faster you run the closer it comes
A pursuer you can not outrun

Hear these words I say:
- Make the most out of your day
For brief is the light on our way
On this momentary trail

Hear these words, awake:
- Make the most out of your day
For brief is the light, so brief is the time
that we´re allowed to stay

The bells again...whose turn this time?
To reach the end, yours or mine?
Each funeral just makes us realize
that life´s but a series of goodbyes

Hear these words I say:
- Make the most out of your day
For brief is the light on our way
On this momentary trail

(too late)

Hear these words I say:
- Make the most out of your day
For brief is the light on our way
On this momentary trail

Hear these words, awake:
- Make the most out of your day
For brief is the light, so brief is the time
that we´re allowed to stay

Life passes by, melts away like snow in the spring
We all are blind to the running of time

http://www.youtube.com/watch?v=b7hl8w8Lh7g