sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Alex, minä ja rutiinit


Elämä täällä on niin kiireistä ettei juhlimaan ehdi vaikka voisi pikkuhiljaa ruveta tuntumaan siltä, että se voisi vaihteeksi olla kivaa. Tämä tulee siis juhlimista vihaavalta ja opiskelua rakastavalta ihmiseltä. Arjen täyttää tällä hetkellä kaksi kurssia. Toisessa opetellaan nk. APA -standardia, eli yhteiskuntatieteissä kansainvälisesti käytettyä kirjoitus- ja viittaustekniikkaa. Tämän kurssin tarkoitus on opettaa opiskelijat kirjoittamaan sellaista tekstiä, joka kelpaa tutkimuksen julkaisuun. Käytännössä kaikki lehdet, jotka julkaisevat tutkimustuloksia, edellyttävät APA-formaatin hallintaa ja on mielestäni käsittämätöntä, ettei se ole Suomessa yleisenä vaatimuksena osana sosiaalipsykologien ja muidenkin yhteiskuntatieteilijöiden koulutusta. Täällä ollessa on ruvennut tuntumaan siltä, ettei suomalaisissa yliopistoissa edes haluta kouluttaa opiskelijoista oman alansa huippuosaajia. Tällä tavalla ei ainakaan tule kilpailua yhteiskuntatieteellisten alojen virkojen hauissa. Olisihan se kamalaa jos n. 30-vuotiaat olisivat suomessa jo julkaisseet kymmenkunta paperia tai enemmmänkin. Kuten väitöskirjani ohjaaja Markus Jokela, hänen julkaisulettelonsa on pitkä kuin nälkävuosi.

Mutta niin, toinen kurssi on nk. Advanced Research Methods, joka nyt ei toistaiseksi ole ollut kovin Advanced mutta on ainakin tarjonnnut minulle jo muutamia seikkoja, jotka täydentävät puutteellista koulutustani. Osa on tosin valitellut ettei ole vielä hirveästi tullut mitään uutta. Kurssilla on lukemistona 600 sivuinen kirja, joka tulee nippelien tasolla lopputenttiin handlattavaksi. En valita, minusta on kiva lukea tekstiä siitä, että mihin tilastollisia analyyseja käytetään. Käytännössä tähän mennessä tilastotieteen koulutukseni on ollut sitä, että osaan käsin laskea mm. Mann-Whitneyn U-testin tai nk. t-testin. Mitä ne ovat, niin sillä ei nyt tässä ole väliä. Nyt opiskelen sitä mihin noita käytetään, vaikka aikaisemmin osasin lähinnä suorittaa laskutoimitukset oikein, tajuamatta että mitä niillä pitäisi tehdä.

Niin tai näin, niin täällä on sellainen meininki, että kerran kahdessa viikossa pitää palauttaa tilastollisia analyysitehtäviä, jotka on kirjoitettu APA-standardilla ja kerran viikossa pitää kirjoittaa n. 3 sivua APA-standardeilla olevaa tekstiä. Harmi vain, että tekstiä varten pitää tehdä taustatyötä, eli kaivaa itse alkuperäisiä artikkeleita, lukea ja ymmärtää ne, jotta voi referoida sen mitä niissä sanottiin, muuten tehtävässä ei olisi mitään vaikeaa. Nyt kolmen sivun kirjoittamiseen menee helposti koko viikonloppu. Sen lisäksi täällä pitää ensimmäisen kuuden viikon aikana (joista neljä on nyt takana päin) valmistella kaksi esitystä ja pystyä sujuvalla englannilla esittämään monimutkaista sosiaalipsykologista tutkimustietoa muutamassa minuutissa.

Sitä on melko onnekas jos ehtii kerran viikossa käymään kaupassa. Sitä on onnekas jos kykenee tekemään kaikki tehtävänsä valmiiksi niin, että ne eivät ole rimaa hipoen saatuja suorituksia. Olen jo vähentänyt viikottaisen suihkussakäymiseen n. kahteen kertaan. Lämpimien aterioiden valmistamisesta olen luopunut, sillä tämä yhteiskunta ei tue rauhallisia koti-iltoja. Täällä on kaikilla kiire kokoajan... paitsi ehkä islamilaisen kulttuurin edustajilla -- heillä tuntuu noin yleisesti ottaen olevan aika välimerellinen meininki.

Kuvassa, pöydän ääressä kanssani, on Alex. Hän on 30-vuotias entinen tutkimusassistentti Yhdysvalloista. Hän työskenteli aikaisemmin kognitiivisen neurotieteen tutkimuskeskuksessa. Hän on minun parini Advanced Research Methods kurssilla ja hän on vähintään yhtä motivoitunut kuin minä saamaan hyviä arvosanoja ja suoriutumaan tehtävistä reilusti YLI riman. En ole moiseen asenteeseen törmännyt suomalaisissa yliopistoissa kertaakaan kun olen joutunut ryhmätöitä tekemään. Ekaa kertaa minulla oli työpari, joka oikeasti tekikin jotain, eikä vain lusmuillut. Alex on kiva, <3, ja minua fiksumpi, mikä sekin on kivaa.

Vapaa-aikani on toistaiseksi mennyt lähinnä ihmissuhdeasioiden hoitoon Suomen päädyssä. Eli olen skypettänyt (videopuhelinsoitellut) äitini ja Marikan kanssa. Viime ja toissa viikolla vapaa-aikaa meni apurahahakemusten rustaamiseen. Olen nyt jättänyt viidelle eri säätiölle apurahahakemuksia ja odottelen jo tuloksia kärsimättömänä. Nyt alkavalla viikolla jätän vielä yhden hakemuksen. Luulisi, että jostain tärppää ennemmin tai myöhemmin. Muuten vapaa-aikanani olen ehtinyt kerran, siis vain kerran koko reilun kuukauden aikana, lukemaan filosofiaa huvikseni. Suomessa minä luin jatkuvasti ja koko ajan ja suoritin yliopisto-opintoni siinä sivussa. Täällä suoritan vain yliopisto-opinotojani, mutta en ehdi lukemaan mitään siinä sivussa.

Se mikä suomalaisen yhteiskuntatieteilijän erottaa hollantilaisesta on tutkimusmenetelmien kehno hallinta, mutta laaja yleissivistys ja hyvä peruskäsitys filosofiasta ja filosofisesta ajattelusta. Suomalaiset, aavistuksen vakavammat opiskelijat, ovat keskustelutaitoisia ja katseeltaan laaja-alaisempia kuin hollantilaiset kolleegansa. En ota kantaa siihen kumpi on parempi, kunhan totean. Hollannissa puolestaan osataan tehdä töitä ja tutkia ihan toisella tasolla. Moni suomalainen kolleegani on sanonut Hollannista sitä, että ei ole koskaan opiskellut niin paljon kuin mitä täällä ollessa on joutunut opiskelemaan. Minä puolestani joudun toteamaan, että tahti on juuri sopivan kiireinen. Jos on valmis luopumaan ylimääräisistä juoksuistaan ja sosiaalisesta elämästään, niin täällä viihtyy hyvin.

Ekaa kertaa vuosiin minulla on varsinaisia koulukavereita. On mukava mennä luennolle kun näkee ihmisiä joiden kanssa tietää opiskelevansa vielä seuraavat kaksi vuotta. En näe heitä juurikaan vapaa-ajallani, koska kaikki joutuvat käyttämään vapaa-aikansa opiskeluun, mutta yliopistolla on hyvä meininki ja jaamme asioita paljon. Melkein joka päivä joku tuo jotain kavereille jaettavaa evästä syötäväksi yliopistolle. Yritämme jakaa toisillemme apua ja informaatiota niin paljon kuin suinkin pystymme. Yhteisellä sähköpostilistalla, kannustamme ja autamme toisiamme vaikeissa tilanteissa. Tuo kuva minusta ja Alexista on ensimmäisestä vapaaillasta jonka vietimme kouluporukalla. Sekin ilta oli tosin lyhyt, kävimme tunnin keilaamassa ja ruokailemassa sen jäljkeen. Lähes kaikki menivät jo yhdeksältä kotiin, koska seuraavana päivänä oli taas luentoja. Ilta oli silti kiva, puhuimme lähinnä opinnoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti