keskiviikko 25. elokuuta 2010

Toinen päivä Amsterdamissa



Olen nyt saapunut tänne ihmeelliseen maahan, missä juusto on 7kk vanhaa ja lämpimiä aterioita ei tunneta. Täällä ihmiset kuvittelevat osaavansa englantia, mutta murtavat sitä voimakkaasti, eivätkä erään kulttuuriantropologin mukaan, joka piti meille tänään luennon, osaa sitä muutenkaan. Huomasin tänään sen seikan itsekin kun etsin kaupasta tiskiainetta ja päädyin lopulta tekemään pantomiimia risti-istunnassa kaupan lattialla heilutellen tiskiharjaa kahvikupissa. Kaupan avulias naispuolinen muslimimyyjä tarjosi minulle shamppoota. -- Yritin kekseliäänä kysellä Fairya, kun ajattelin sen olevan Mars -patukan kaltainen kansainvälinen merkki. No, olihan se, mutta täällä Fairy oli joku Frede tai Freda tms. -- Olen ollut Hollannissa reilun vuorokauden ja onnistunut tekemään itsestäni totaalisen idiootin. Voisi olla huonomminkin.

Suomalaisuuden erityisyyden huomaa täällä ollessa varsin nopeasti muihin kansallisuuksiin verrattuna. Olen mm. tavannut pakistanilaisen pojan, joka morjenstaa minua nykyään joka kerta kun saa pienenkin mahdollisuuden ja hän vaikuttaa sellaiselta että hän kaipaa seuraa. Hän on saapunut minua päivää aikaisemmin ja jo nyt hänen silmistään paistaa seuran kaipuu. Tapasin tänään metroasemalla unkarilaisen ikäiseni tytön, joka myös kysyi minulta, että satunko tietämään mistä täältä saa kavereita. Hän tuli Hollantiin, koska hänen poikaystävänsä opiskeli viime vuonna Vrije Universiteitissä. Suomalaisuus korostuu tällaisessa ympäristössä, koska ei minulle ole tullut mieleenkään hankkia uusia kavereita tai tuttavia. Olen ollut erittäin tyytyväinen seuran vähyyteen. Olen tosin tänään videopuheloinut Marikan kanssa tunnin.

Jatkaakseni vielä samasta aiheesta hieman. Otin veljeni muuttoavuksi ja hän on tänään syönyt litran jäätelöa, paketillisen leipää, paketillisen kahvia, puskan basilikaa ja kaksi isoa kimpaletta haisevia juustoja. Hän on koko päivän katsonut pelkästään japanilaisia piirrettyjä ja syönyt. Hän ei ole edes puhunut juurikaan muutamaa "kiittiä" enempää. Hän tosin onnistui saamaan palohälytyksen aikaiseksi kun olin yliopistolla hoitamassa asioita, tämän hän kertoi. Muuten olemme käytännössä olleet samassa huoneessa kahdestaan hiljaa. Kumpikaan ei ole kaivannut ihmisiä tai seuraa, vaikka olemme eräässä Euroopan väkitiheimmässä kaupungissa, missä kulttuuria, bändejä, baareja ja kahviloita on jokaiselle sormelle 72. Suomalaisuus korostuu ympäristössä, missä on muita kulttuureita läsnä. Tässä tapauksessa kyvyssä sietää seuran vähyyttä ja hiljaisuutta.

Tänään yliopistolla oli 1) tervetuliaisluento(ja) 2) kulttuuriantropologinen analyysi Hollantilaisista 3) polkupyörämyynti. Ostin polkupyörän ja siihen kolme kiloa painavan lukon, jonka kettinki oli ranteeni paksuista, 75 eurolla. Olen tänään hankkinut Hollantilaisen kännykkäliittymän, kahvisuodattimen, kaksi kahvikuppia, satulan ja purjeiden ompeluun tarkoitettuja neuloja, hammasharjan ja varastanut kahdeksan metriä vessapaperia. Olen tänään luennoilla olon lisäksi pyöräillyt käytännössä Amsterdamin kaupungin etelälaidalta lähes pohjoislaidalle. Ei se kovin iso kaupunki ole tällä tavalla aje(te)ltuna.

Antropologi sanoi, että hollantilaisille on tavallista puheen ja muun kommunikaation blatantti suorasukaisuus. Oman jälkikasvun seurustelukumppaneilta on tapana kysellä seksielämän sujuvuudesta, tämä on aiheuttanut antropologin mukaan lukuisia kiusallisia tilanteita vaihto-opiskelijoiden seurusteluelämään. Luulen että äitini oli edellisessä elämässään hollantilainen.


Tällä kerralla tekstini aloituskuva on jäätelöpaketin syönyt japanilaisia piirrettyjä katsova Harris (asunnossani on mukava puulattia). Lopetuskuvana on näkymä asuntoni ikkunasta sateisena iltana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti