lauantai 28. elokuuta 2010

Käynti keskustassa

Kävimme tänään Harriksen kanssa keskustassa. Asun n. viiden kilometrin päässä ydinkeskustasta, mikä tarkoittaa alle vartin pyörämatkaa. Suomessa viisi kilometria tarkoittaisi mäkien ja vinojen pyöräteiden kanssa helposti kaksinkertaisenkin ajan.

Emme oikeastaan tehneet keskustassa mitään ihmeellistä, kunhan pyörähdimme n. tunnin mittaisella reissulla. Kävin ns. Smart Shopissa ostamassa opiskelua helpottavia ravintolisiä. Eräs ravintolisä on siitä hauska, että siinä on käytännössä kasvipohjaisia Altzheimer -lääkkeitä ja joitakin dopamiinin esiasteita. Käytännössä kaikkia ravintoaineita, jotka helpottavat opiskelua saa kuitenkin soijasta. Ostamani ravintolisäsekoitus sisältää pääasiassa erilaisia soijasta eristettyjä aineita ja neidonhiuspuu-uutetta (Ginko).

Kävimme myös Simon Lévelt -nimisessä liikkeessä, joka myy pelkästään luomutee- ja kahvilaatuja. Ostin sieltä viittä eri teelaatua ja teesihtejä. Teekupit pitää hankkia vielä erikseen jossain vaiheessa. Teekaupan myyjä puhui minulle hollantia ja minä puhuin hänelle muutamia sanoja hollantia ja paljon sanoja englanniksi. Kohtaaminen oli ihan hauska ja piristävä. Sain kanta-asiakaskortin kyseiseen teekauppaan, vaikka kun miettii sitä, että ostin melkein puoli kiloa teetä, että tuskin olen heti sinne palaamassa. Tai mistäs sitä tietää..? Vaikka Alankomaissa on ainakin kaksi omaa tee- ja kahviyhtiötä (Max Havelaar ja Simon Lévelt), jotka molemmat myyvät pääasiassa luomutuotteita, niin paikallisista marketeista ei kuitenkaan löydä paikallisia teejalosteita. Mielestäni tämä on surullista, Twiningsiä ja Liptonia ja muita brittiläisiä tuotemerkkejä löytää helpommin kuin paikallisia.

Oppimisravinteiden ja teelaatujen hankkimisen lisäksi kävimme pienen pienessä 1800-luvulla perustetussa kahvilassa, joka valmistaa edelleen aitoja kotitekoisia Hollantilaisia vohveleita. Ne näyttävät ja maistuvat täysin erilaisilta kuin markettivohvelit (oikealla). Nämä kahvilassa myytävät Stroopwafle'sit ovat nimeltään Koningstroopwafle'ja. Kyseisessä kahvilassa oli Kensingtonin juna-aseman seinäkello 1800-luvulta ja kahvila oli äärimmäisen mukavalla paikalla kanaalin vieressä hiljaisella sivukujalla. Kahvilassa kuuli ruotsia, englantia, hollantia ja suomea, Amsterdamin keskusta on todella kansainvälinen.

Amsterdamin ydinkeskustan alue on rakennettu neljän eri kanaalin varteen. Kanaalit tekevät kaikki tismalleen saman muotoisen kaarteen kaupungin pohjoispuolelta itäpuolella. Kanaalit ovat sijoittuneet sisäkkäin ja kaupungissa on siksi todella helppo suunnistaa. Kanaalit on nimetty ovelan muistisäännön kanssa yhtenevästi. Sisimpänä on Singel (ensimmäinen kanaali), seuraavaksi tulevat Herrengracht, Kaizergracht ja Prinzengracht. Kanaalit menevät Singelin jälkeen aakkosjärjestyksessä siten, että Prinzengraht on uloimpana ja siten trigonomentrian sääntöjen mukaan myös pisin. Damin aukiolle (eli keskusaukiolle) pääsee aina kun suunnistaa kohti Singeliä.

Keskusta on ainakin kesäaikaan hyvin mukava. Kaupunki on todella hiljainen, sillä keskusta-alueella ei ole juurikaan autoteitä. Pyörätiet ovat leveitä ja kanaaleissa menee polkuveneitä. Ihmisiä on vain vähän enemmän kuin Helsingin keskustassa, mutta meteliä on reilusti vähemmän. Voisi sanoa, että ei ollenkaan, ryysiksen kestää kun ei ole meteliä. Oma asuinalueeni, joka on keskustan ulkopuolella on meluisampi kuin keskusta. Polkupyörien ja -veneiden lisäksi kaupunissa liikkuu useampia hevosten vetämiä kärryjä.

Tällä kertaa kaikki kaupunkikuvat ovat Amsterdamin ydinkeskustan alueelta.

perjantai 27. elokuuta 2010

Kurssi puskista


Tänään sain ATK-tunnarit. Heti kun loggauduin sisään tunnuksillani, niin minulle selvisi, että joudun virallisten kurssien lisäksi opiskelemaan pakollisena yhden ohjelmointikurssin. Joudun opiskelemaan Authorware -nimisen ohjelmointikielen, jolla ilmeisesti on tehty iso liuta viimeisen vuosikymmenen merkittävistä sosiaalipsykologisista kokeista, jotka liittyvät ihmisten tiedostamattomiin arviointeihin.

Ohjelmointikielenä Authorware on siitä aavistuksen kummallinen, että käytännössä se näyttää siltä, että sillä tehtäisiin pelkkiä piirrustuksia neliöillä ja viivoilla. Siinä koodaaminen on korvattu vuokaavioiden tekemisellä ja koodia väännetään vain silloin, jos on joku erityinen laskukaava, joka tietokoneen pitää suorittaa, ennen toiseen vaiheeseen siirtymistä. Tätä ohjelmointikieltä ja sen opettelua ei oltu sisällytetty alkuperäiseen kurssileutteloon, mutta ei se haittaa. Luulen, että opin ohjelmointikielen hyvissa ajoin ennen kuin se pitää hallita. Kurssin voi suorittaa omaan tahtiin ja siihen on kaikki ohjeet ja materiaalit saatavilla opiskelijoiden omilta nettisivuilta. Tämän kaltaista teknistä osaamista olen toivonut osaksi koulutustani, on ihanaa kun vihdoin saa opiskella sellaisten työvälineiden hallintaa, joilla pystyy tekemään nykyaikaista sosiaalipsykologista tutkimusta.

ATK-tunnareiden lisäksi hankin tänään yliopistoni virallisen hupparin. Hupparissa on yliopistomme logokin, Griffini (klikkaamalla saa suuremman kuvan). Eli leijona, jolla on siivet ja kotkan pää. Sain hupparin kymmenellä eurolla koska hupparissa oli värjäysvirhe, hupparin kiristysnauhoissa oli sinisiä laikkuja, mitkä kuvassakin näkyvät. Minua tämä ei tosin haittaa tippaakaan. Muuten tänään ei tapahtunut mitään muuta kuin se, että kävin kahdella Hollannin kulttuuria käsittelevällä luennolla. Nyt tiedän jo jonkin verran Hollannin ilmastosta, taloudesta, historiasta ja siitä, miksi se on vapaamielisyyden kehto. Kurssin opettaja sanoi opiskelijoille, että vaikka he ovat ulkomaalaisia, heitä koskevat Hollannin lait ja käytännöt, opettaja sanoi, että kannabista voi kokeilla. Se oli hassua. Ei kuulisi Suomessa yhdenkään opettajan suusta, missään.

Mutta joo, sosiaalipsykologian opetus alkaa virallisesti vasta syyskuun 1., mutta käytännössä ohjelmointikurssi alkoi jo eilen. Ensimmäiset läksyt pitää palauttaa jo reilun viikon päästä, joten tässä pitää laittaa jo hihat rullalle ja savuamaan. Tänään se pakistanilainen poika tuli viereeni istumaan ja vaikutti taas yksinäiseltä. Sääliksi kävi, toivottavasti hänen yksinäisyytensä helpottaa jossain vaiheessa, voi muuten tulla kurja vuosi. Sellaista uutta olen havainnut, ettei peppuni kestä tätä jatkuvaa höyläämistä, mitä polkupyörän vatkaaminen aiheuttaa. Hanurini on niin mustelmilla, että joudun istumaan melkein alaselkäni päällä. Siksi tuo paitakuvakin on tuollainen outo.

torstai 26. elokuuta 2010

Kolmas päivä Amsterdamissa

Kuvassa Harris ja kaksi pyörääni.

Tänään satoi vettä aamuviidestä iltapäiväviiteen.

Sateen jälkeen lähdimme veljeni kanssa kävelemään Amsterdamia päästä päähän, tällä kertaa haimme opiskelijakylästä ystäväni Tuukan minulle jättämän pumpattavan bar.. patjan, ei-pumpattavan polkupyörän ja kanamunia keittävän paistinpannun.

Paluumatkalla pysähdyimme Café Sinbadin ulkopuolella (minä odotin ulkona). Myöhemmin samana iltana ostimme elintarvikekaupan tyhjäksi, kun seisoimme paluumatkan aikana kukkuralliset ruokakassit sylissämme ja selässämme asuntolani ala-aulassa joku asuntolan asukki tuli kanssamme samaan hissiin ja nauroi meille koko matkan ylös. Hänen mielestään oli huvittavaa nähdä miten opiskelijat ovat nälkäisiä.

Mitään sen ihmeellisempää ei ole tapahtunut, sateen aikana, ennen lähtöä, korjasin evoluutiopsykologian peruskurssin esseet, jotka opiskelijat olivat palauttaneet reilua viikkoa aikaisemmin. Nyt sekin (työ-)velvoite on vihdoin ohi. Huomenna pitää yrittää järjestää itselleen hakemus opiskelijakorttia varten ja käydä flaamin alkeiden luennolla.

Suomessa ennen lähtöämme tarjosin Harrikselle hollantilaista vohvelia. Hän sanoi, ettei ikinä syö sellaisia. Tänään kun kävelimme Harriksen kanssa robottikävelyä hakemaan ei-pumpattavaa polkupyörää, tarjosin hänelle vielä kerran paikallista herkkua. Olemme syöneet näitä kaksi kertaa suklaata lihottavampia kaloripommeja tänään jo paketillisen. Stroopwaffelit ovat maailman paras syy muuttaa Hollantiin, suosittelen kaikille.


Kuvassa oikealla on lähes tyhjiin syöty stroopwaffel -pussi. Pussin takana on euron maksanut kahvikuppi.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Toinen päivä Amsterdamissa



Olen nyt saapunut tänne ihmeelliseen maahan, missä juusto on 7kk vanhaa ja lämpimiä aterioita ei tunneta. Täällä ihmiset kuvittelevat osaavansa englantia, mutta murtavat sitä voimakkaasti, eivätkä erään kulttuuriantropologin mukaan, joka piti meille tänään luennon, osaa sitä muutenkaan. Huomasin tänään sen seikan itsekin kun etsin kaupasta tiskiainetta ja päädyin lopulta tekemään pantomiimia risti-istunnassa kaupan lattialla heilutellen tiskiharjaa kahvikupissa. Kaupan avulias naispuolinen muslimimyyjä tarjosi minulle shamppoota. -- Yritin kekseliäänä kysellä Fairya, kun ajattelin sen olevan Mars -patukan kaltainen kansainvälinen merkki. No, olihan se, mutta täällä Fairy oli joku Frede tai Freda tms. -- Olen ollut Hollannissa reilun vuorokauden ja onnistunut tekemään itsestäni totaalisen idiootin. Voisi olla huonomminkin.

Suomalaisuuden erityisyyden huomaa täällä ollessa varsin nopeasti muihin kansallisuuksiin verrattuna. Olen mm. tavannut pakistanilaisen pojan, joka morjenstaa minua nykyään joka kerta kun saa pienenkin mahdollisuuden ja hän vaikuttaa sellaiselta että hän kaipaa seuraa. Hän on saapunut minua päivää aikaisemmin ja jo nyt hänen silmistään paistaa seuran kaipuu. Tapasin tänään metroasemalla unkarilaisen ikäiseni tytön, joka myös kysyi minulta, että satunko tietämään mistä täältä saa kavereita. Hän tuli Hollantiin, koska hänen poikaystävänsä opiskeli viime vuonna Vrije Universiteitissä. Suomalaisuus korostuu tällaisessa ympäristössä, koska ei minulle ole tullut mieleenkään hankkia uusia kavereita tai tuttavia. Olen ollut erittäin tyytyväinen seuran vähyyteen. Olen tosin tänään videopuheloinut Marikan kanssa tunnin.

Jatkaakseni vielä samasta aiheesta hieman. Otin veljeni muuttoavuksi ja hän on tänään syönyt litran jäätelöa, paketillisen leipää, paketillisen kahvia, puskan basilikaa ja kaksi isoa kimpaletta haisevia juustoja. Hän on koko päivän katsonut pelkästään japanilaisia piirrettyjä ja syönyt. Hän ei ole edes puhunut juurikaan muutamaa "kiittiä" enempää. Hän tosin onnistui saamaan palohälytyksen aikaiseksi kun olin yliopistolla hoitamassa asioita, tämän hän kertoi. Muuten olemme käytännössä olleet samassa huoneessa kahdestaan hiljaa. Kumpikaan ei ole kaivannut ihmisiä tai seuraa, vaikka olemme eräässä Euroopan väkitiheimmässä kaupungissa, missä kulttuuria, bändejä, baareja ja kahviloita on jokaiselle sormelle 72. Suomalaisuus korostuu ympäristössä, missä on muita kulttuureita läsnä. Tässä tapauksessa kyvyssä sietää seuran vähyyttä ja hiljaisuutta.

Tänään yliopistolla oli 1) tervetuliaisluento(ja) 2) kulttuuriantropologinen analyysi Hollantilaisista 3) polkupyörämyynti. Ostin polkupyörän ja siihen kolme kiloa painavan lukon, jonka kettinki oli ranteeni paksuista, 75 eurolla. Olen tänään hankkinut Hollantilaisen kännykkäliittymän, kahvisuodattimen, kaksi kahvikuppia, satulan ja purjeiden ompeluun tarkoitettuja neuloja, hammasharjan ja varastanut kahdeksan metriä vessapaperia. Olen tänään luennoilla olon lisäksi pyöräillyt käytännössä Amsterdamin kaupungin etelälaidalta lähes pohjoislaidalle. Ei se kovin iso kaupunki ole tällä tavalla aje(te)ltuna.

Antropologi sanoi, että hollantilaisille on tavallista puheen ja muun kommunikaation blatantti suorasukaisuus. Oman jälkikasvun seurustelukumppaneilta on tapana kysellä seksielämän sujuvuudesta, tämä on aiheuttanut antropologin mukaan lukuisia kiusallisia tilanteita vaihto-opiskelijoiden seurusteluelämään. Luulen että äitini oli edellisessä elämässään hollantilainen.


Tällä kerralla tekstini aloituskuva on jäätelöpaketin syönyt japanilaisia piirrettyjä katsova Harris (asunnossani on mukava puulattia). Lopetuskuvana on näkymä asuntoni ikkunasta sateisena iltana.